sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sneakpeek



Täällä on kyllä nyt totaalisesti sisustuskärpänen purrut, eikä tietoakaan että se kärpänen lentäisi kesälomalle, kuten usein tähän aikaan vuodesta tahtoo käydä. Pieniä muutoksia // uudistuksia on tehty useampia, ja ideoita päässä riittää. Saa nyt kuitenkin nähdä, että täytyykö kärpänen lennättää lomalle joka tapauksessa, kun nyt ei meinaa aika antaa kaikelle periksi :-) 

Sain viikolla toteutettua yhden p i t k ä a i k a i s e n haaveeni. Se vaatikin hieman työtä, ( tai hieman enemmän ) mutta tässä tapauksessa hyvää kannatti todellakin odottaa ja onneksi en oikaissut missään vaiheessa. Vaikka tosiaan aikaa tämä otti, niin sain juuri sen tuloksen jonka 100% halusin. 

Kuvissa siitä vilahtaa pieni vilahdus, ihanaa mustavalkoista. Paikkaansa nyt vielä hiukan hakee, koska pallovaloihin liittyvä muutos on tulossa tuohon Singerin päälle. Mutta, kaikki löytävät varmasti ajan kanssa paikkansa, ei siis hätiä. 

Omenapuun kukat ilahduttavat niin paljon tällä hetkellä, kuten viikolla kirjoittelinkin. Toivottavasti tältä pieneltä viikonloppu reissulta tarttuisi myös mukaan pari oksaa, alkukesän suuri ilo. Nyt voi kai pikku hiljaa jo sanoa kevään taittuneen kesäksi, pianhan käännetään jo kalenteria! :-)




8 kommenttia:

  1. Oi, näyttää hyvältä! Mulla olisi pala samaa tapettia tuolla jemmassa ja vähän sama ollut mielessä, mutta sopivaa paikkaa ei ole... Mutta kaikki aikanaan. :D Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3

      Tämä oli niin odotettu juttu. Tästä on ehditty haaveilla kerta jos toinen :-)
      Toivottavasti niin siellä kun täällä lopullinen paikka löytyy :-)

      Kiitos paljon, ja iloista alkuviikkoa! <3

      Poista
  2. Odotan mielenkiinnolla mitä tulossa on. Ainakin tuo pala tapettia näyttää lupaavalta. :) Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :-) Laittelen heti miten juttua kun tässä oikeat paikat löytyy :-)

      Kiitos, ja aurinkoa myös alkuviikkoon! :-)

      Poista
  3. Tuo on kyllä niin kaunis kuvio, ettei mitään rajaa! Tykkäään!! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, veit sanat suusta! :-) Olen ihan totaali ihastunut tuohon <3

      Kiitos, ja aurinkoista alkuviikkoa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...