sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sunnuntai



Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Täällä heräillään toiseen vapaapäivään. Rauhallinen aamupala, blogeja sekä sisustuslehti, siitä lähtee päivä liikkeelle. Puhtaat lakanat odottaa sänkyyn laittoa, kuinka ihana onkaan sitten illalla köllähtää raikkaaseen sänkyyn nukkumaan. Yksi arjen ihana ilo. 




Muutama tuunaus olisi mielessä, olenkin miettinyt maltanko hetken odottaa vai pitäisikö vaan alkaa jo hommiin?! Tuunaus kärpänen on taas purrut kovasti täällä ja lista tuntuu helposti kasvavan ja kasvavan. 
 Edelleen ne muutama lisätunti vuorokauteen olisi myös tervetulleita, en laittaisi vastaan :-) 




Ostin vapuksi tuon ihanan vaaleanpuna // vihreän kimpun. Kimppu olikin aivan super kestävä, kun vasta nakkasin nuo Krysanteemit pois. Tuosta kimpusta tuli niin mieleen kevät. 

Toisin kävi perjantaina ostamilleni valkoisille ruusuille, olivat nimittäin JO lauantai aamuna aivan nuupahtaneet, ei auttanut kun ostaa uudet viikonloppu kukat. Kovasti tuntuu olevan eroja! 




Vaaleanpunainen väri jaksaa ilahduttaa edelleen kovasti. Muutama vaaleanpunainen piste kotona piristää jokaista päivää. Monen monen vuoden takainen lempiväri. 

Nyt on aika toivotella kaikille:

ILOISTA SUNNUNTAITA! 



18 kommenttia:

  1. Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3

      Mukavaa ja aurinkoista päivää :) <3

      Poista
  2. Ihanaa sunnuntaita! Minullakin lakananvaihto menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu <3

      Puhtaat lakanat on kyllä ihanuutta :)

      Poista
  3. Niin kaunis kimppu. Me ollaan oltu koko viikonloppu poissa enkä malta oottaa, että saan köllähtää omaan sänkyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kimppu oli oikein mieleinen :) kelpaisi toistekin :)

      Ihan varmasti oli mukava köllähtää omaan sänkyyn :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia, mukavaa sunnuntaita sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :-) <3

      Iloista ja aurinkoista päivää! :-) <3

      Poista
  5. Täälläkin on vietetty ihana sunnuntai retkeillen ja kotona rentoutuen. Puhtaat lakanat odottaa minuakin kunhan ensin on kannustettu Suomen Leijonat voittoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin ihastuttavia retki kuvia luonnosta, varmasti oli mukava päivä :-)

      Samalla kuviolla täällä mentiin, leijonat kannustettiin voittoon ensin! :-) Ja taas pääsee jännittämään peliä!

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja tunnelmia! Ystäväni muuten kertoi tänään vinkin, jolla tunnistaa onko ruusut hyvä- vai huonolaatuisia. Jos terälehtien reunoilla olevat vihreät piikin muotoiset lehdet ovat pystyssä, ruusu on "tuore". 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista kommentista ja hyvästä vinkistä! :-) <3
      Tuosta olikin paljon apua, ja ihan uusi vinkki :-) Ehdin jo harmitella kun nuo ruusut menivät samantien roskiin...

      Poista
  7. Kaunis kukkakimppu!
    Hyvää sunnuntai iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo oli kyllä tosi mieleinen ja kestävä :-)

      Mukavaa ja aurinkoista päivää! :-)

      Poista
  8. Niin seesteiset ja kauniit kuvat, teksti myös! Toivottavasti oli kiva sunnuntai! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina, ihana kommentti! :-) <3

      Sunnuntai oli oikein onnistunut :-) Mukavia hetkiä :-)

      Aurinkoista päivää! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...