Viime vuonna yksi suosituimmista kalenteri luukuista oli tämä Diy paperipussi. Silloin pienille kuusille, sypresseille tai muille joulukukille syntyi näyttävä paperipussi paperisesta bio pussista. Pussi vain ympäriämpäri, ja nauhaa ympärille, ja niin on pussi kukille // kasveille valmiina.
Diy kun oli niin suosittu, ajattelin jakaa myös tänä vuonna vastaavan idean.
Tänä vuonna paperipussi nimittäin syntyy postin ruskeasta paperipussista. Osoitetarra vaan pois kyljestä, ja pussi on sitä myöden valmis. Itse leikkasin aavistuksen pituudesta myös pois, jotta sain paremmin kasvin laitettua pussiin :-)
Ympärille vielä kaunis nauha, ja se onkin siinä!
Tänä vuonna jonkin aikaa tuli punnittua mitä tehdään kuusen kanssa. Kuitenkaan ihan samanlaista kuusenhaku intoa ei ollut, kuten yleensä, mutta ei ihan ilmankaan osannut olla.
Stockmannilla tuli vastaan hurmaava Kiinankataja, ja nappasin sen toimittamaan tänä vuonna kuusen virkaa. Ympärille pyöräytin valonauhan, ja valmista tuli. Tässä tapauksessa vähemmän on enemmän.
Paperipussit on niin parhaita! <3 :) Täälläkin väkräillään niitä millon mistä, parhaimmat ovat syntyneet koiranruokasäkkien postipusseista! :')
VastaaPoistaKyllä vaan, monenlaisia sitä löytyy varastoista ja mukava vaihdella! :-)
PoistaHih, kuulostaa oikein hyvälle, kierrätetään! :-)
Yksinkertainen on vaan kaunista <3 Itse taidan tänä vuonna, jättää kuusen hankinnan, kun kahdessa osoitteessa suhataan. :)
VastaaPoistaJuuri niin, sinä sen sanoit! :-) Olen ihan samaa mieltä, tuollainen on kuitenkin yllättävän näyttävä :-)
PoistaIhania kuvia ja paperipussit ovat niin kivoja :).
VastaaPoistaOikein mukavaa torstaita sinne!
Kiitos S, paperipussit ovat tosiaan kovassa käytössä :-)
PoistaKiitos, ja ihanaa alkavaa viikonloppua! <3
Tosi kaunis pussi, ja sopii tuohon katajaan hyvin.
VastaaPoistaKiitoksia paljon! :-)
Poista