Mukavaa uuttavuotta kaikille!
On vuoden ensimmäisen postauksen aika! Tästä se jälleen lähtee, myös uusi blogivuosi liikkeelle. Blogillakin kolkuttelee synttäritkin pian, nimittäin tammikuussa vuonna 2012 ensimmäinen postaus tuli julkaistua sen kuuluisan pitkän harkinnan jälkeen. Joten viisi vuotta tässä on kirjoiteltu jo!
Täällä on hankittu jo ensimmäiset tulppaanit, itse asiassa kahdet. Ensimmäiset valkoiset muru toi kerran töistä tullessaan, ja ne olivatkin todella kestävät yksilöt. Toiset ostin joulun alla, mutta ne eivät päässeet kunnolla edes aukeamaan kun kuivuivat pystyyn. Mutta ehti niistä pieni ilo olla kuitenkin.
Tulppaaniaika on joka vuosi yhtä ihana. Vaikka viime keväältä kyllä muistan varsin hyvin, kuinka tuli jo tulppaaniähkykin, kenties ensi kertaa itselle?! Mutta, näin joulun jälkeen tulppaanit piristävät kovasti, ja ovathan ne varma lupaus keväästä.
Tälle viikolle on luvattu myös tänne etelään kovempaa pakkasta. Harmauden jälkeen voin jopa sanoa, että odotan kauniita pakkaspäiviä! Muistan viime vuodelta erään todella kovan pakkaspäivän kun töiden jälkeen kävin hakemassa värikkään tulppaanikimpun, ja innoissani kiikutin sen kotiin ja laittelin maljakkoon piristämään. Aurinko paistoi kauniisti, ja siinä pakkasen keskellä oli kuitenkin se lupaus keväästä. Ihana arjen luksus hetki, josta todellakin olen oppinut enemmän ja enemmän nauttimaan, ja eritoten arvostamaan.
Täällä vietellään tänään vapaapäivää työrupeaman päälle. Viikonloppua odotellaan jo innolla, mutta sitä ennen olisi arkisia hommia, ja niitä sisustuskärpäsen puremia suunniteltavana :-)
Ekat tulppaanit ovat aina yhtä ihanat <3 Täällä kanssa toinen kimppu menossa, ekalle kävi samalla lailla eli kuivuivat ilman avautumista. Nämä uudet näyttävät olevan eri laatua, onneksi! :)
VastaaPoistaOikein ihanaa uuden vuoden alkua! <3
Ehdottomasti! <3 Niitä odottaa niin kovasti, ja joulun jälkeen ne on ihanan keveät! <3
PoistaTulppaanit ovat kyllä ehkä menneet hiukan huonommiksi, jotenkin viime keväästä muistelen vähän samaa?!
Kiitos kiitos Jenni, ja iloista loppiaista! <3
Kauniita tulppaaneja. Itse olen kanssa yhden kimpun kotiuttanut. Nyt sinun kuvien myötä taidan seuraavalla kauppareissulla ostaa kimpun niin ovat kauniita. Hyvää alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaOvat ne vaan ihania :-) Väriä on mukava vaihdella vaikka valkoinen sekä vaaleanpunainen on ihan lempparit! <3
PoistaKiitos Sari, ja iloista loppiaisen aikaa! :-)
Wautsi wau! Viisi vuotta on pitkä aika ja upean blogin oot saanut luotua :))! Onnea <3
VastaaPoistaKaunis kiitos S sanoistasi! <3
PoistaTulppaaneja olen ihastellut jo muutamaan otteeseen kaupassa. Ehkä tulevana viikonloppuna ostan pöydälle. Totta, lupaus keväästä!
VastaaPoistaMukava suunnitelma, viikonlopun ihanat keväiset kukat :-) Kuulostaa hyvälle! :-)
PoistaUpeat kuvat ja tunnelmat <3 Mies toi minulle uudenvuodenaattona ensimmäiset tulppaanit, nyt ne on jo keltaiset ja kuivuneet pystyyn :( Mikäköhän tulppaaneissa on nykyään kun ovat todella huonolaatuisia? Harmi. Koko viime talvena taisi osua yksi tai kaksi kimmpua jotka auvautuivat kauniisti. Mukavaa vapaapäivää <3
VastaaPoistaK i i t o s! <3
PoistaTuo kuulostaa harvinaisen tutulta, niin kävi myös täällä. Ja kyllä vaan saman huomion olen tehnyt, viime keväänä oli varmasti ihan samaisia huonolaatuisia. Muutama vuosi takaperin muistan niin hyvin kestäneen! :-)
Kiitos kovasti, vapaa hujahti nopeasti ja uusia vapaita kohden mennään :-)
Iloista loppiaista! <3
Tulppaanit on kyllä ihania <3 Hyvää Uutta Vuotta! :)
VastaaPoistaOvat ne, ihastuttavia :-) Täydellisiä tähän aikaan! :-)
PoistaKiitos ja samoin! <3
Juuri tänään katselin tulppaaneja kaupassa, mutta sinne jätin, koska hyasintit ja amaryllikset ovat kotona vielä ihan kelpokunnossa. Ihanaa vuoden alkua!
VastaaPoistaEhtiihän niitä ostamaan :-) Amaryllikset ovat olleet kyllä todella kestäviä, niistä on pitkä ilo ensin sellaisenaan, ja sitten vielä maljakkoon leikattuna :-)
PoistaKiitos Anu, ja samoin! <3
Ihania tulppaaneja ja kauniit kuvat <3 Minäkin ajattelin hankkia heti kimpun, kun palaamme viikon päästä reissusta kotiin. Onnea myös uudelle vuodelle! Oli ihan pakko alkaa seurata sun blogia :) Tykkään!
VastaaPoistaKaunis kiitos Anna Maria, ja tervetuloa blogini pariin! <3 Mukava että tulit lukijaksi! :-)
PoistaIloista uutta vuotta myös sinulle! :-)
Kauniita noi tulppaanit. Pian on sitten blogin synttärit, hyvä jatkua tästä.
VastaaPoistaTulppaanit jaksaa ilahduttaa ja ihastuttaa :-)
Poista