Kun vanha Singer pöytä siirtyi varastoon odottelemaan kesää, että pääsee parvekkeelle, jäi olohuoneeseen tilaa toiselle kalusteelle. Suurin syy tähän muutokseen oli säilytystilan tarve, ja tiukkana kakkosena vaaleuden kaipuu.
Matka IKEA:an ratkaisi nämä molemmat ongelmat. Ekstempore työpäivän jälkeen kurvasin hakemaan tätä Malm lipastoa ( kun en malttanut odottaa...), ja muru pääsi illalla kasaus hommiin.
Tästä lipastosta tulikin kokonaisuudessaan "sisustuslipasto", ja kaikkiin laatikoihin sainkin laitettua sisustustavaraa järjestykseen, ja aijemmista paikoista pois. Nyt mulla on iki oma sisustuslipasto! Seuraavana hommana odottaisikin muiden paikkojen // laatikoiden järjestely.
Haaveilin lipaston kannen päälle lasia, mutta netistä kun katsoin niin ehdin jo pettyä kun vain isompaan oli tarjolla lasilevyä valmiina. Lipastoa kuitenkin hakiessa sain unohtaa pettymyksen, ja liikkeessä oli kuin olikin saatavana myös tähän pienempään kokoon. Mutta, mieli kun on vaihteleva niin en enää siinä vaiheessa tiennyt kummin on parempi, joten jätin sen toistaiseksi, saapahan sen sieltä jos siltä alkaa tuntumaan :-)
Edessä olisi pari vapaapäivää, tiedossa ulkoilua, leipomista ja asioiden hoitoa, unohtamatta niitä pieniä rentoutus hetkiä! :-)
MAINIOTA TORSTAITA! ♥
Malm lipasto on kyllä kauniin yksinkertainen :)
VastaaPoistaNautihan vapaapäivästäsi :)
Olen ihan samaa mieltä :-) Se sopeutuu myös moneen eri sisustukseen! :-)
PoistaKiitos paljon :-)
Kauniilta näyttää <3
VastaaPoistaK i i t o s! :-)
PoistaMalm on kyllä vallan kätevä, meilläkin sellainen oli edellisessä kodissa ja sinne upposi vaikka mitä! :) Ja oikein hyvä muutos varsinkin näin kevättä kohti, vaaleus on niin raikasta. Hyvältä näyttää! <3
VastaaPoistaIhanaa vapaata!
Tuo on ihan totta! :-) Mietin, että saankohan kaiken suunnittelemani mahtumaan, mutta kyllä meni :-) Mukavaa kun nyt on oma paikkansa sisustustavaroille :-)
PoistaKiitos Jenni kauniista sanoista! <3
Mukavaa päivää! <3
Hienolta näyttää <3 Raikasta vaikka singeri oli myös kaunis <3 Ihanaa kun välillä voi vaihdella, koko huone tuntuu kuin uudelta kun vähän vaihtelee järjestystä. Ihania vapaita ja mukavaa iltaa <3
VastaaPoistaKiitos paljon! :-) <3
PoistaSinger on ehdottomasti mukana pysyvä juttu, mutta nyt vähän sivummalla :-)
Järjestyksen muutos on kyllä todella loistava tapa sisustaa, piristää :-)
Kiitos, ja iloista päivää! <3
Wau, ilme vaaleni merkittävästi! Ja tiedätkö, mullakin on yksi Ikean lipasto juurikin sisustuskamppeille varattu! Niin kätevää, kun kaikki saman kategorian tavarat löytyvät yhdestä osoitteesta. :)
VastaaPoistaEikös vaan, olen samaa mieltä :-) Paljon vaaleni! :-)
PoistaTuo on loisto keksintö, on niin näppärää kun kaikki sisustusjutut on yhdessä paikassa! :-)
Tollasen lipaston mäkin haluaisin makkariin. Saisin vähän säilytyspaikkaa lisää.
VastaaPoistaHyvän näköinen asetelma, kaunis peitto.
Säilytystilaa aina kaipaa lisää, se on ihan totta :-)
PoistaKiitos paljon :-)
Nämä Malm lipastot on ihania :) Minä olen miettinyt jos ostaisi kaksi vierekkäin tuohon olohuoneeseen ;) Mukavaa viikonloppua :)
VastaaPoistaKyllä vaan, oikein toimiva moneen eri tyyliseen sisustukseen :-)
PoistaJos vaan mahtuisi niin kaksi vierekkäin olisi ihan loistava :-)
Kiitos, ja iloista päivää! :-)
Hyvä valinta! Malm on kaunis ja laatikoihin mahtuu yllättävästi tavaraa. Ihana, oma sisustuslipasto.
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua ja vapaita!
Kiitos, mukava kuulla :-)
PoistaTuo oli kyllä loistava päätös hankkia, oikein tyytyväinen :-)
Kiitos paljon, ja mukavaa alkanutta kuuta! :-)
Malmit vetää kyllä hyvin tavaraa, täältäkin löytyy kuuden ja neljän laatikot. :)
VastaaPoistaKyllä, oikein yllätti että todella hyvin mahtuu :-)
Poista