sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Huomenta! + pika-arvonta



Huomenta! 

Se olisi syksyn ensimmäinen sunnuntai. Täällä viikonloppu on taittunut pidennetyllä vapaalla, jota oli kyllä odotettu ja kovasti. 
Viikonloppuna on ollut hieman juhlatunnelmaa, kun on juhlittu murun synttäreitä ennakkoon. Perjantaina pääsin myös leipomispuuhiin ja keittiössä syntyikin todella herkullinen vadelmajuustokakku! Kakkua onneksi riittää myös tälle sunnuntaille päiväkahville :) 




Aikaisemmin blogissa on vilahtanut todella viehättäviä Tarja Ritari Design tuotteita, ja nyt suureksi iloksi sarja on kasvanut ihanilla koivuviiluisilla tarjottimilla joita löytyy kahdessa eri koossa sekä kolmessa eri värissä ( musta, valkoinen ja harmaa ) .

Tarjottimia kuvittaa mm. tyynyistä tuttu roikkalamppu kuvio, joka on itselle yksi aivan ehdoton Tarjan tuotteista. 

Itselleni kotiutui tuo pienempi aamiaistarjotin mustana, ja tarjotin onkin jo pariin otteeseen päässyt testi käyttöön! Näin syksyn tullen teetä tulee jälleen juotua aamuin illoin, joten sohvan käsinojalle tuo tarjotin on mitä parhain, ja siihen saa laitettua kupin kuumaa. 




Tänään on oiva päivä pistää pieni pika-arvonta käyntiin! Joten, pidemmittä puheitta lähdetäämpä liikkeelle :)

Yhdessä Tarjan kanssa arvotaan k a k s i lippua tuleville Habitare messuille! 
Käy kurkkaamassa mikä on suosikki tuotteesi Tarjan nettikaupassa klick ) ja kerro se kommentissa, ja näin olet mukana lippujen arvonnassa! 

Arvonta alkaa nyt, ja päättyy jo keskiviikkona 6.9 klo 18, voittajat ilmoitan torstaina jotta liput ehtii ajoissa voittajille! 

Voittajat voivat lisäksi käydä hakemassa ihanat "tiskirätit" Tarjan luota messuilta. Tarjan löytää Habitaren Decor hallista paikalta 3g 39. 

Tällä kertaa jaossa on 1 arpa per osallistuja!
Anonyymit: muistattehan ilmoittaa sähköpostinne, jotta teidät saa kiinni mahdollisen voiton osuessa, jotta liput ehtii matkaan! :) 

ONNEA KAIKILLE ARVONTAAN! 



21 kommenttia:

  1. Ikuisena saunaromantikkona nuo laudeliinat nappasin heti suosikkeihin!
    T. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköposti on näköjään kadonnut matkalla :)
      hanna.m.ukkonen@gmail.com

      Poista
  2. Minua miellyttää eniten sisustustyny Hiekka.

    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Valkoinen sisustustyyny Factory ihanalla painokuviolla.

    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hiekka sisustustyynyt ovat kauniita!
    Mukana kivassa arvonnassa! :)
    Mukavaa syyskuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Käsipyyhe mustana on suosikkini.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Talon käsipyyhkeet kaipaavat päivitystä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Sisustuskori Mokkapuu
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Oma lempparini on tyynyt Hiekka - Herkku.

    lotttav [at] gmail.com

    VastaaPoista
  9. Harmaa kylpylakana olis i h a n a!

    kaipelko at gmail.com

    VastaaPoista
  10. Laudeliina factory suihku kuvioinnilla on tyylikäs.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Keittiöpyyhe Petrole

    jokinen.niko(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Lumituikku oli ihana! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Sisustustyyny Factory on oma suosikkini
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Sisustuskori Mokka
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Musta keittiöpyyhe on suosikkini :) Mukana lippuarvonnassa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kaunis tarjotin ja ihastuttava tuo torkkupeitto!
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  17. Hiekka sisustustyynyt ovat lemppareitani :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tyynyt on ihania.
    odette123(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Sisustustyynyt :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Sisustustyynyt ovat ihania :)
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...