torstai 29. marraskuuta 2018

Pian blogissa



Pakkas terveiset tähän torstai aamuun! 

Täällä heräillään vapaapäivään. Olen ollut ihan innoissani nuista muutamista hassuista lumihiutaleista jotka ainakin tänne etelään on tiensä löytänyt, ja pakkasen ansiosta pysynytkin maassa. Kuinka hurmaavan kaunis luonto onkaan taas ollut kuurankukkien ja pakkasen kanssa, ja sen ihanan auringon paistaessa! 

Jos sitä valkoista joulua ei tule, niin tälläinenkin kelpaisi enemmän kun hyvin. Kuitenkaan ihan mustasta joulusta ei voi silloin puhua! 




Mutta kuten otsikkokin kertoo, niin mitä blogiin on sitten tulossa seuraavaksi?! 

Tuttu j o u l u k a l e n t e r i alkaa pyöriä taas joulukuun alusta. Tarkoituksena on, että joka aamu aukeaa uusi luukku, joka sisältää jotakin jouluista ideaa, herkkua, arvontaa, vinkkiä, diy juttua tai muuta jouluun liittyvää mukavaa juttua. Mutta, kuten meillä kaikilla, aika on rajallinen, niin mennään kuitenkin rennoin ottein ja jos joku luukku jää välistä niin ei oteta painetta. Sitten taas seuraavana päivänä uudestaan :) Eiköstä vaan? 

Toivottavasti viihdyt jouluisissa tunnelmissa täällä blogissa! 




Kuvat postauksessa on itseasiassa napattu syyslomalla, kun jo silloin sitä lunta innolla odottelin. Ihastuin mökillä tuohon ihanaan Airam:in hile valosarjaan, ja se toikin ihanaa tunnelmaa meille iltaisin. Valosarja sopi muutenkin ihan kuin nappi silmään niihin syysloman pakkaspäiviin. 

Kuvia katsellessa olikin ihana palata nuihin loppu syksyn hetkiin, ja muistella ihania päiviä mökillä. 

Nyt taidan kuitenkin napsauttaa teepannun päälle, ja keitellä jouluteetä tähän aamuun :) 

10 kommenttia:

  1. Onpa kaunis valosarja 😍 Joulukalenteria odotellessa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) <3 Tuo sopi niin loistavasti meidän mökkilomalle tuo sarja :)

      Mukava että olet kalenterin matkassa, ihana kuulla :)

      Poista
  2. Ihana tuo valosarja <3
    Täälläkin ootellaan joulukalenteria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ihana että olet kalenterin matkassa, kiitos paljon :)

      Poista
  3. Enää kaksi yötä ja sitten onkin aikata avata ensimmäinen luukku. Joten, mukana luukkujesi aukaisussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mukava kuulla, kiitos Kaisa että olet matkassa mukana <3

      Poista
  4. Nätti toi valosarja. Kyllä lumi tai edes kuura kirkastaa kummasti maisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Se on niin totta, ja kuinka kaunista sitten onkaan :)

      Poista
  5. Oi ihailen ihmisiä, jotka ehtivät postata joulukalenteria - oma vauhti ei meinaa ehtiä edes kerta viikkoon. Mutta käyn kurkistelemassa, silloin kun aikaa on! Nyt on lunta, mutta lumettomat, aurinkoisetkin päivät kelpaisivat joulun päiviksi. Mukavaa alkavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aivan ihana kuulla ja niin mukava kun ehdit pistäytyä 😊

      Iloisia hetkiä joulukuulle myös sinulle 🎄

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...