Iloiset perjantai terkut!
Täällä ollaan, vaikka postaus tahti on ollut viime aikoina vähän hitaamman puoleinen. Kalenteri on käännetty jo lokakuulle, ja niin nopeaa tämä syksy tuntuu taas hupenevan. Kun vaan perässä yrittää pysyä!
Itsellä on nyt juuri se aika kun haluaisin sanoa s t o p ajankululle, ja vain nauttia tästä upeasta ruskasta joka on, ja näistä hetkistä. Todellakin voin sanoa, että vuosi vuodelta juuri tämä aika, ja syksy toki itsessään on vaan itselle tärkeämpi ja tärkeämpi aika.
Täällä alkaa tänään virallisesti syysloma, itse olen tosin vapailla aloittanut loman jo pari päivää sitten, mutta yhteinen loma alkaa sitten nyt. Loman ajankohta ei voisi siis parempi olla, joten tästä ajasta otetaan kaikki ilo irti! :)
Kirjoittelinkin taannoin, että josko kotia on tässä jo hyvä tovi "puettu" syysasuun, niin tein myös ison myllerryksen vaatekaapissani laittaessani itselle turhia vaatteita reippaalla kädellä kiertoon. Kyllä muuten kuulkaa tuli hyvä mieli, kun tuli käytyä kaikki vaatteet läpi, ja kaappi sekä mieli keveni kummasti. Ja kuinka paljon iloa vaatteista olikaan seuraaville käyttäjille.
Edelleen siis: toisen roska on toisen aarre!
Kun olin saanut tehtyä tämän vaatekaappi myllerryksen loppuun asti, aloin hiljalleen päivittämään uusia mieluisia vaatteita kaappiin.
Yksi kaappiin päätyneistä erittäin mieluisista vaatteista on tämä Marimekon Räsymatto mekko! Nämä Aretta mekot ovat todellakin luottovaatteita, ja menevät todellakin vuodesta toiseen. Näitä vaatekaapista itseasiassa löytyy useampiakin :)
Ihanalla Marialla on erittäin hyvä valikoima Marimekon vaatteita niin aikuiselle kuin lapsillekin, joten kannattaa ehdottomasti kurkkia ( klick ).
Ja eihän me sisustajat tietenkään unohdeta Marimekon ihanuuksia kotiin! Mm. oma iki suosikki Kuusikossa on palannut takaisin valikoimiin ja Marialta löytyy upea valikoima myös sitä, ja monia muita kodin suosikkeja ( klick ).
Täällä odotellaan, josko lomalle tulisi kirpsakoita ja kauniita syysaamuja. Ne kun ovat mitä kauneimpia, kun ensimmäiset kuurankukat piirtyvät ikkunoihin.
Nämä kuvatkin on otettu eräänä todella kauniina syysaamuna, ja kuinka ihana se olikaan pellon reunassa katsella kun aurinko vielä halusi lämmittää tulevaa uutta päivää säteillään, ja samalla kuitenkin ilmassa tuoksui niin ihanasti s y k s y!
Meillä on suuntana mökkiloma, jota onkin sitten kesästä asti jo odoteltu. Edessä siis on laukkujen pakkaamista ja pientä suunnittelua ensi viikolle.
Nyt on aika toivotella ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! <3
Yhteistyössä: MARI-A
Kiitos Maria yhteistyöstä! <3
Niin kauniit nämä sinun kuvat jälleen. Mukavaa ja rentouttavaa lomaa! <3
VastaaPoistaKiitos Kaisa todella paljon, aivan ihana kuulla! <3
PoistaJa kiitos loma toivotuksista, loma meni nopeasti, mutta mukavissa ja syksyisissä merkeissä :) <3
Ihanaa uutta viikkoa! <3
Aivan ihania kuvia ja kaunis mekko <3 Oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa!
VastaaPoistaKiitos paljon Jenni! <3
PoistaIhana loma on nyt takana, ja paluu arkeen edessä tänään :) <3
Ihanaa uutta viikkoa sinne! <3