lauantai 1. helmikuuta 2020

Sohva vaihtoi väriä



Iloista alkanutta helmikuuta! 

Toivottavasti tämä alkanut kuukausi olisi talvinen, toisin kun nyt sitten tammikuu oli. Onhan tässä kuussa lapsilla myös hiihtoloma, niin pääsisi touhuilemaan talven ihania juttuja. Täällä siis edelleen allekirjoittanut odottaa sitkeästi sitä lunta! :D

Mutta, sitten sisustuksen, ja pienen uudistuksen pariin. 
Nimittäin noin viikko sitten kurvailin IKEA:aan, ja meidän ihana Söderhamn sohva sai uuden päällisen. 
Ajatus vaaleammasta sohvasta alkoi kypsyä loppuvuodesta, ja sen lisäksi kun myös rakkaat karvatassumme ovat tykänneet tästä sohvasta ennätys paljon, niin kynnen jälkiä alkoi näkyä, joten senkin puolesta uudistus oli paikallaan. 

Tutkittiin vaihtoehtoja tosiaan loppuvuodesta, ja kun ihan täysin valkoinen ei tullut kysymykseen, niin aivan täydellinen vaihtoehto löytyi meille, nimittäin tämä Gunnared beige oli enemmän kun meille suunniteltu. 

Sohvan kangas on myös entistä harmaata pehmeämpi ja miellyttävämpi, joten aivan nappiostos myös sen puolesta.  
Uskaltaisin sanoa, että tämä on varmasti vuoden paras sisustus ostos, vaikka vasta tässä vaiheessa vuotta mennäänkin. Tosin, makkariinkin kotiutui eräs pienen pieni nappiostos, jonka en uskonut vaikuttavan niin paljon, ja siitä ehdottomasti myöhemmin lisää :) 

Saatoitkin ehkä huomata, että myös matto on vaihtunut olohuoneessa. Matto asia olikin kaikkea muuta kun helppo, ja asia onkin herättänyt jopa tunteita aasta ööhön. Mutta, tässä vaiheessa kuitenkin sanoisin, että onneksi nyt on uusi matto, johonka ollaan myös äärimmäisen tyytyväisiä. 

Tälläisillä sisustus uudistuksilla tässä vaiheessa! :) 

Iloista lauantaita! 

8 kommenttia:

  1. Näyttää aivan ihanalta uudet päälliset ja sopii hyvin maton kanssa myös <3
    Kivaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenni, ihana kuulla! :) <3
      Ollaan kyllä äärimmäisen tyytyväisiä, mukava lisä raikkaus tuli ehdottomasti päällisten vaihdon myötä! :)

      Iloista uutta viikkoa! <3

      Poista
  2. Kivan näköinen sohva, mutta valitettavasti jouset, istuintyynyt ja kangas kuluvat nopeasti huonoon kuntoon. Meillä meni sohva kaatopaikalle, ja uusi on kotimainen. Toki myös kallimpi, mutta myös kestävämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on todellakin mukavan näköinen, ja nyt pian 2v kokemuksella ainakin vielä ollaan kaikin puolin tyytyväisiä :) Ainoastaan tosiaan kissamme innostuivat raapimaan sohvaa, ja sen takia päälliset suurimmaksi syyksi lähti vaihtoon :)
      Sohva kuten sänkykin tarvitsee tottakai olla istualleen oikeasti hyvä, eikä sinne päin, ja kaikkihan ei sovi kaikille. Onneksi valikoimaa riittää :)

      Poista
  3. Kaunis sävy sohvassa. Just tänään mietin, kunpa olisi vaihtohuppu sohvaan, olen niin kyllästynyt harmaaseen vuodesohvaan takkahuoneessa. Mutta, kun ei ole niin tyynyillä sain ilmettä hiukan muutettua.
    Mutta, tuo on näppärää kun saa vaihdettua päälliset. Ei tarvi koko sohvaa vaihtaa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa ja toivotaan että talvi sieltä vielä tulisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :)

      Vaihtopäälliset ovat kyllä loistava keksintö monessakin mielessä. :) Saa vaihtelua, ja tarvittaessa pesuunkin helposti.
      Oletko katsonut netistä, jos sohvaanne sattumoisin löytyisi päällisiä? :) Kannattaa kurkata!

      Iloista viikkoa myös sinne, ja täällä tosiaan toinen talven odottaja! <3

      Poista
  4. Onpa näppärää, kuinka päällisiä vaihtamalla saa heti uutta ilmettä sisustukseen! Tosi kaunista kuten aina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan totta, on nyt kuin uusi sohva :)

      Kiitos kaunis sanoistasi, kuinka lämmittivätkään :) <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...