tiistai 7. heinäkuuta 2020

Aamulla



Heinäkuun iloa kaikille! 

Helteet jäivät taakse ( tältä osin ) ja täällä ollaan todella nautittu kun ilma viileni ja että luontokin on saanut kaipaamaansa vettä! 
Jonkin uutisen luin, että helteet olisi jopa tältä kesää ohi, mutta mistäpä tuosta tietää. En toki pahakseni laittaisi vaikka näin olisi, mutta tohdin kuitenkin epäillä, etteikö jotakin pätkää vielä viimeistään loppukesästä hellettä tule. Reipas parikymmentä ja aurinkoinen pilvetön taivas olisi itselle se kaikista mieluinen, katsotaan mihin kesä näitä säitä siis kuljettaa :) 




Monet siellä ruudun toisella puolella tietääkin, että olen ehdottomasti aamuihminen. Herään mielelläni aikaisin ja saan ehdottomasti aamuisin eniten aikaan. 

Vapaapäivilläkin kun aloittaa hommat aikaisin, niin kuinka hyvä mieli sitten onkaan kun on kaikki tehtynä // hoidettuna jo hyvissä ajoin. Tämän lisäksi tykkään suunnitella viimeistään edellispäivänä seuraavan päivän hommia, ainakin noin suurinpiirtein. 

Muistan joskus hieman nuorempana kuulleeni useampaankin kertaan ihmisiltä, kun ihmettelivät aamutouhotustani, että kyllä se tulee vielä muuttumaan ja uni maittaa aamuisin. Mutta, kyllä tämä aamurytmi on vaan visusti pysynyt ja iltaisin nukkumatti tulee kyllä aikaisin :D 

Löytyykö sieltä muita aamuihmisiä? :) 




Siitä huolimatta, että aamut ovat ehdottomasti sitä omaa aikaani, niin aamiainen ei kuitenkaan kuulu jokaiseen aamuun. Olen lapsesta asti ollut huono syömään yleisesti aamuisin, mutta tämäkin vaihtelee. 

Nautin ilman muuta yhteisistä aamiaisista, niiden parissa on mukava aloittaa esimerkiksi yhteistä viikonloppu aamua. Tätä ennen olen usein kyllä jotain ehtinyt jo touhuamaan ja sitten aamiainen voikin siis maistua jo :D 

Viikonloppuna aamiaispöydässä luin uutta KODIT lehteä. Kuinka ihana ja kiireetön hetki olikaan tutustua tähän uuteen lehteen. 
Olen itse hieman ehkä tapojen orja ja usein tulee hankittua ne tutuksi ja turvalliseksi havaitut lehdet, joten olinkin erittäin iloinen että pääsin tutustumaan tähän hieman erilaiseen lehteen mitä yleensä tulee luettua. :) 



Nyt tämä aamuvirkku alkaa kuitenkin päivän askareisiin ja toivottelee mukavaa päivää kaikille! 

6 kommenttia:

  1. Täällä kanssa yksi aamuvirkku, joten ymmärrän hyvin aamuisen touhotuksen :D Aamuhetket on ihan parhaita ja kun ajoissa tekee päivän hommat, niin jää illalla aikaa rauhoittua. Ihanaa tiistaita sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, me ollaankin aamuvirkkuja parhaasta päästä :D Aamu on niin hyvää aikaa touhuta :)

      Ja kirjoitit myös illasta juuri kuten itsekin ajattelen. Ihana rauhoittua hyvillä mielin, kun päivän hommat on tehty hyvissä ajoin :)

      Iloista alkavaa viikonloppua ja aurinkoa sinne! <3

      Poista
  2. Täällä toinen aamuvirkku, joten hyvin ymmärrän ruutinisi. :) Aamulla hetki aikaa itselle on sitä parasta!
    Mukavia kesäpäiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla Kaisa, mukava että sinäkin olet aamuvirkku :) Voin yhtyä siis sanoihisi todella hyvin :)

      Iloista alkavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Oi kaikkea muuta kuin aamuihminen ole minä ainakin. Tykkään kyllä aikaisista aamuista, mutta vielä enemmän rakastan etenkin kesällä iltoja ja öitä. Sinällään yhdistelmöä siis on mahdoton kun nukkuakin pitää.

    Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyy siis päinvastainen, ja illat ovat sinulle parempaa aikaa :) Tuon kyllä voin hyvin allekirjoittaa, että kyllä kesäillat ovat jotain oikein ihania ja kauniita, mutta myös ihana käydä nukkumaankin touhukkaan päivän päätteeksi lintujen vielä laulaessa :)

      Kiitos kovasti ja sinne myös toivottelen iloista viikonloppua! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...