maanantai 20. heinäkuuta 2020

Heinäkuun kuulumisia



Tervehdys heinäkuuhun pitkästä aikaa! :) 

Kuukausi on mennyt ( onneksi ) nopeaa ja tekemistä on riittänyt yllin kyllin. Postauksen äärelle on pitänyt istua kerta jos toinenkin ja rauhoittaa välillä kiireistä kuukautta, mutta iltaisin uni on maittanut aikaisin touhujen päälle. 

Koti on siis alkanut täyttymään muuttolaatikoista ja toivottavasti hyvässä alussa ja aikataulussa olisimme. 
Huonekaluja on jo lähtenyt ja lähtee nyt vielä reippaammalla tahdilla tällä ja ensi viikolla, ja loputkin tavarat pitäisi samaan aikaan saada pakettiin. Samaan aika olisi vielä töitä jäljellä ennen lomaa joten tässä nyt tasapainoillaan. 
Ja mitenkäs se sähkön kilpailutus? Eihän tämä tärkeä asia vaan unohdu! Tätä itseasiassa mietittiin jo hyvissä ajoin keväällä, mutta kuinkas kävikään tässä kun on tuhat asiaa mielessä. Onneksi tuo sivusto on iso apu asiaan, ja sieltä löytyy paljon hyödyllistä tietoa ja vastauksia kysymyksiin! 




Muuttotarkastus meillä oli viikko sitten, mutta ihan putkeen se ei mennyt asuntojen osalta, joten uusintakierros olisi edessä myös tähän kaiken keskelle sitten ensi viikolle. 

Puhelin ja kalenteri ovat nyt ihan korvaamattomia, empä muista että ihan niin täynnä muistutuksia puhelinkaan olisi ollut. Joka päivälle riittää useampi merkintä ja muistutus. 

Pientä kevennystäkin homma kaipaa ja kävin edellis viikolla Askosta hakemassa tuon kuvassa vilahtavan pyöreän maton uuteen kotiin. Kassalle kävellessä huomasin Ratian lyhdyt olevan aivan pilkkahinnalla ja ihan kuten se arkkukin ( klick ) oli pitkäaikainen haave, niin myös nuita lyhtyjä olen haaveillut pitkän aikaa, joten tarttuipa nekin sitten mukaan. 

Retkeilimme samana päivänä myös Koiramäen pajutallille ja sieltä löytyi uuden kodin oveen hieman erilainen koriste. Vaikka hieman olen ajatellut, etten liioin muuttokuormaa kasvata, niin kummasti se tässä odotuksen aikana on kasvanut. 




Koetin vielä napsia muutamia kuvia kotoa, ennen kun koti alkoi muuttolaatikoiden kanssa muistuttamaan enemmän varastoa, jotta tästä heinäkuusta jäisi muutama muisto vielä. 
Nyt kuitenkin kamera on pakattu laukkuun tämän kodin osalta ja elokuussa sitten vihdoin pääsee kuvailemaan uusia nurkkia. 

Mietin yksi päivä juuri, että kyllä tähän seitsemään vuoteen on mahtunut todella monta erilaista sisustusratkaisua tässä kodissa, joten sinänsä mukava että kuvia on tullut otettua ja blogi on kulkenut matkassa kaikki nämä vuodet! :) 
Aika on kulunut kyllä ihan hurjaa vauhtia!

Tälläisiä kuulumisia täällä tähän rakoon, yritän palailla taas linjoille näiden touhujen keskellä! 



Iloista lomaa lomailijoille ja tsemppiä kaikille työssäkävijöille! :) 


6 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä olet uuteen kotiin tehnyt :) Hyvää viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Sitä ei millään malttanut olla kasvattamatta muuttokuormaa :)

      Iloista viikonloppua! :)

      Poista
  2. Ihania löytöjä! Multa löytyy samaa sarjaa lyhdyt ja on ihan suosikit vuodesta toiseen, hyvä hankinta siis! <3

    Tsemppiä sinne muuttotouhujen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että teidän terassilla on ollut samat lyhdyt :) Taitaa olla vaan kokoa isompana, nuo ovat pienimmät. Mietin kyllä, että isommat sopisi rinnalle vielä :)

      Kiitos kovasti, tsempit tulee tässä tarpeeseen! <3 Iloista viikonloppua! :) <3

      Poista
  3. Ihanat löydöt uuteen kotiin! Nup öyhdyt ovat sellaiset jotka kävisivät itsellenikin, kotiuttaisin samantien. Toivottavasti muutto menee jouhevasti!

    Ihania heinäkuun päiviä, muutonkin keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)

      Nuo ovat kyllä ajattomat ja mikä vielä plussaa, niin sopii lopulta todella moneen tyyliin :)

      Kiitos kovasti, loppusuoraa viedään! :) Tsempit otettu talteen! :)

      Iloista heinäkuun loppua! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...