sunnuntai 20. joulukuuta 2020

4. adventti ARVONTA + voittajia

 



Enää neljä yötä jouluun! Ilmassa on jo kovasti jouluntaikaa! <3

Täällä on viimeiset työpäivät tänään ja huomenna edessä, sitten on muutaman päivän jouluvapaat. Muutama lahja odottelee vielä kaupassa, ja täten paketointia luvassa myös. Muuten hommat alkaa olla kohtuu hyvällä mallilla autonpakkaamista lukuunottamatta! Ruokaostokset sitten aatonaattona kun ollaan perille päästy vanhoille rakkaille kotikulmille. 

Nyt varmasti ehtii myös nauttia tästä jouluntunnelmasta hommien keskellä, sitten kun vapaalle pääsee. Riisipuuroa on tullut keiteltyä useampi kerta jo, ja mietinkin, josko sillä myös aloittaisi jouluvapaat. Kyllä se vaan on niin herkkua. Nams! 

Alkaako siellä jo olemaan jouluvalmistelut hyvällä mallilla? :)


****  ****  ****  ****  **** 

Tänään kuitenkin aloitellaan vielä viimeinen ihana adventtisunnuntain arvonta täällä blogissa! 

Arvontavoittona on tänään 50€ lahjakortti iki-ihanaan MARI-A Marimekkokauppaan! 

Voi tuolta kaupasta voisi kotiuttaa yhtä sun toista, ja uskompa että moni Marimekko fani voi tähän lauseeseeni samaistua! Katselimpa jo hiukan kevään uutuuksia näin joulun korvalla, ja täytyy sanoa, että varmasti muki kokoelma tulee varmasti kasvamaan, kun jälleen Unikosta on tullut aivan hurmaavan värisiä uutuuksia! 

MARI-A:lta kotiutui meille tuo aivan ihana Puteli kynttilänjalka puuteriroosan värissä, ja vaikka ensin meinasin sitä hieman säästellä kevät-talveen, niin olihan se otettava jo käyttöön. Ja ihanasti se sopii kun hieman muitakin vaaleanpunaisia joulukoristeita kotoa löytyy. Tuo on muuten kätevä muutenkin, sillä toimii samalla maljakkona, kätevää! :) 

Jos arpaonni suosisi, mitä lahjakortilla tulisi hankittua? :) 

Arvonta alkaa tuttuun tapaan NYT, ja päättyy sitten viikon päästä lauantaina 26.12! Voittajan arvon sitten asap! 

Muistakaa kurkkia sattuuko voitto osumaan kohdalle, niin saadaan voittaja kiinni! :) 

ONNEA KAIKILLE ARVONTAAN ja TUNNELMALLISTA NELJÄTTÄ ADVENTTIA! <3 




Sitten vielä loppuun arvontojen voittajia!

En ole tavoittanut Dermosil voittajaa, joten arvontakone pyöri uudelleen ja voittajaksi nousi: Jasmin! Onnittelut! <3 Laitatko s.postia ja toiveesi, niin saadaan palkinto matkaan? :) 

Sitten viime viikon arvonnan voittaja! Arpakone pyöri ja voittajaksi nousi: Juttis! Onnittelut myös sinulle! <3 
Laitatko myös s.postia niin palkintoa saadaan matkaan? :) 


Kiitos kaunis MARI-A:lle tästä arvonnasta! <3

64 kommenttia:

  1. Marimekon unikko on lempparini . Pari punaista unikko mukia tarvis lisää. Leppoisaa adventti päivää!
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Kiitokset ihanasta joulukalenterista ja positiivisista päivityksistä, joissa jouluvalmistelut jo näkyvät, mutta ilman hirmuista stressiä. Mukavaa joulun odotusta! Marimekolta olisi ihanaa saada päivitystä mukeihin, esimerkiksi Räsymatto-kuosilla. Terkuin, Anuskii

    VastaaPoista
  3. Marimekko astioita tulisi hankittua varmaankin.
    hamalainentmatgmail.com

    VastaaPoista
  4. Hankkisin uuden paidan

    nina.sihvonen@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Tytölle ostaisin astioita. Joulupukiltakin toivoi marimekkoa.
    -Miia-

    VastaaPoista
  6. Ketunmarja-kuosinen pöytäliina olisi ihana! -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  7. Hankkisin mustavalkoisia astioita❤️
    Ihanaa neljättä adventtia🥰

    Niina @vaniljahouse

    VastaaPoista
  8. Ehkäpä uusia tyynynpäällisiä. Mukana ja hyvää 4. adventtia!
    Pirjo S
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Astioita hankkisin :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Jokin ihana tyyny/tyynynpäällinen 😊

    VastaaPoista
  11. Ostaisin syviä lautasia 🖤
    -HennaH

    VastaaPoista
  12. Ihana arvonta!
    Uudet tyynynpäälliset olisi kiva saada.
    Oikein mukavaa joulua toivottelen sinulle!
    rakuitti@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Marimekko, Aksiooma Unikko neulepusero

    Kiitos ihanasta arvonnasta ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
  14. Vaikka mitä ihanuuksia tuolta voisi kotiuttaa! Ainikki -laukku olisi kyllä yksi mieluinen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Ostaisin astioita.T:Pauliina

    VastaaPoista
  16. Ostaisin varmaankin juuri tuon ihastuttavan kynttilänjalan! <3 kasintaiottu@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tyynynpäällisiä tai mukeja
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  18. astioita ostaisin kaimaen1 at luukkku.com

    VastaaPoista
  19. Varmaan astioita :)
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ehkä joku aarikan tuote kun niitä löytyy myös kaupasta :) kosmetiikkakatri(At)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Aivan ihanat kuvat ja tuo uusi Puteli on niin kaunis <3 Mä valitsisin joko astioita tai tyynynpäällisen.

    VastaaPoista
  22. Astioita todennäköisesti ostaisin ainakin. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ostaisin astioita tai kangasta.
    -J

    VastaaPoista
  24. Marimekko ja Oiva Anniversary kahvikuppi & lautanen👌🖤💛🤍

    VastaaPoista
  25. Puteli on ollut jo hetken hankintalistalla, samoin sukat makkaralla -kannu ja räsymattosarjan astiat. Joten varmasti olisi lahjakortille käyttöä:)

    VastaaPoista
  26. Ostaisin tyynynpäällisen ja unikko astioita.:)

    VastaaPoista
  27. Flower -maljakko :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Raitapaita Marimekkoa olis paras.

    VastaaPoista
  29. Ostaisin kangasta. Päivien pidennettyä alkaa ompeleminen kiinnostamaan, näin pimeällähän on turhauttavaa ommella. Ihanaa joulua!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Ostaisin Kuusikko-kangasta joululiinaa varten.
    esri3363@gmail.com

    Hyvää joulua kaikille!

    VastaaPoista
  31. Ruskeita unikkoastioita ostaisin.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ostaisin Kuusikko-kangasta joululiinaa varten.
    esri3363@gmail.fi
    Hyvää joulua kaikille!

    VastaaPoista
  33. Varmaan astioita tai pöytäliina tulisi ostettua 😊
    miakinnun75(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ostaisin varmaan Uurna-maljakon 😊 Ihanaa joulua!
    sutujal@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Ostaisin kauan ihasteleman tyynynpäällisen syntymäpäivän kunniaksi :)

    sofiaemiliakoivisto(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihanaa Joulun tunnelmaa siellä <3 Monta ihanaa juttua mielessä, mm...lautasia :)

    VastaaPoista
  37. Luultavasti ihanat teemukit ostaisin🙂

    VastaaPoista
  38. Astioita varmaankin :)
    pajun.kissa@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Kaunis on Puteli! Ostaisin itselleni jotain pehmoista. Uusi laukku olisi myös toiveissa. Ihanaa joulun aikaa!


    raatikainen84@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Tarjotin olisi ihana. (: saraana.makela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Varmaan pari nelikulmaista marimekko-lautasta, sillä olen ihastunut niiden malliin mutta en ole vielä tullut ostaneeksi :) väristä/kuviosta en ole vielä varma :D

    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  42. Ostaisin ehkäpä tyynynpäällisiä tai astioita. T. Karoliina, kruusila@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Tyynynpäälliset houkuttaisi. Mulla on monia rakkaita Marimekko-vaatteita 😍 Nimim. SJJ

    VastaaPoista
  44. Ostaisin mukeja niitä musta pallollisia, en muista nyt mallia.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Vuodevaatteita tai jtn sisustukseen liittyvää. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Hankkisin marimekon astioita

    VastaaPoista
  47. Arpaonnen suosiessa ostaisin Marimekon kangasta tai astioita tulevaan uuteen kotiimme.
    Nimim. Maria*

    VastaaPoista
  48. Jos onnetar suosii, hankkisin Räsymatto mukin ja kulhon :)
    -PP-
    narni4(at)outlook.com

    VastaaPoista
  49. Jotain sisustusjuttua ostaisin.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. astioita lisää jessikahotakainen_80@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Uudet mukit olisi ihanat 😍

    VastaaPoista
  52. Astioita ja/tai pyyhkeitä.
    Rauhallista joulunaikaa!
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  53. Teillä on kyllä niin kaunis joulukoti. Ja, muutenkin ihanan valoisaa, uutta. <3
    Osallistun ehdottomasti arvontaan. Ja, jos onni suosii minua, niin käyttäisin lahjakortin osana Uurna -maljakon hankintaa. unelmoiden@gmail.com
    Ihanaa jouluviikkoa! <3

    VastaaPoista
  54. Jotakin astioita ostaisin. Turvallista joulua kaikille!

    Tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Jotakin astioita ostaisin. Turvallista joulua kaikille!

    Tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Tasaraitapaidan! sefedinikati@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Marimekon uutta beigeä unikko kuosia😍
    *Jenni*

    VastaaPoista
  58. Marimekko, Drutha Ristipiccolo tennarit ostan. Huomenna se on joulu, hyvää ja rauhallista joulun aikaa.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Arpaonnen suosiessa ostaisin Marimekon Fokus tarjottimen.

    RiittaR

    VastaaPoista
  60. Tyynynpäällisiä!
    hilpiu@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Vaikkapa Marimekko-laukun :)
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Oiva Sirtolapuutarha astiota ostaisin joita kerään.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...