torstai 3. joulukuuta 2020

Joulukalenteri vm. 2020

 



Mukavaa joulukuuta myös tänne blogin puolelle! :) 

Näin se on joulukuu saatu hyvin alkuun ja seuraavaksi odotetaan varmasti sitä lunta tulevaksi. Tuskin olen ainoa, joka tätä odottaa kovasti. Niin ihanaa olikin maanantaina kun avasi kaihtimet aamulla ja lunta oli tullut yön aikana niin, että maa oli valkoisena ja puissakin oli lunta. Mutta toki, jos se sulaa näin nopeasti pois kun nyt, niin odotetaan mieluusti sinne lähemmäs joulua, jotta saataisiin se valkea joulu :) 




Blogissa onkin tainnut joka vuosi vilahtaa kalenteri jonka olen miehelle tehnyt. 
Aikuisten joulukalenterit ovat vuosi vuodelta yleistyneet, ja tälläinen tavalla tai toisella itsetehty kalenteri on ollut todella mieluisa molemmille. 

Kalenteri on ollut joka vuosi hieman erilainen ( toisinaan adventtisunnuntaisin avattava, toisinaan joka päivä...), ja tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, vaan taas hieman erilaisella kalenterilla mennään :) 

Rappusiin on nimittäin ilmestynyt aivan ihana kuusenmallinen Piirongin huopainen joulukalenteri! Ihastuin tähän heti kun tämän näin, ja ajattelin että se olisi niin omiaan meidän joulukotiin. "Luukkuja" tässä kalenterissa on ihan oikeat 24, mutta ainakin tänä vuonna se meillä täyttyy hieman ajatuksen mukaan. Olen kyllä ollut aivan innoissaan tästä itse, ja onneksi myös mies ollut tähän mennessä ;) 

Paikka kalenterille oli helppo valita, koska tiesin jo hyvissä vaiheessa syksyä, että haluan portaisiin saada myös jouluntunnelmaa, joten paikka oli kuin nakutettu tälle ihanalle kuuselle portaikossa. 



Mietin yksi päivä, että tämän vuoden joulu meillä taitaa kuitenkin olla: vähemmän on enemmän teemalla. 
Hieman ehkä vielä siitä syystä, että aivan uutta laitella isompaan kotiin joulua, mitä nyt useampana jouluna on tottunut. 

Kirjoittelin myös kuusesta viime postauksessa, ja vieläkään en ole päässyt puusta pidemmälle, joten edelleen uskon, että nuo pienet kuuset joita on tullut muutama hankittua saavat nyt riittää. Toki, edelleen jos se mieluisa idea tulee vastaan, niin kuusi kuin kuusi varmasti koetetaan hankkia sitten ;) 

Jokos siellä koti on päässyt jouluiseen kuntoon? :) 

Nyt kuitenkin aika toivotella ihanaa torstaita ja hei: vielä ehtii osallistumaan pari päivää pipo arvontaan! Pääset sinne tästä!


Yhteistyössä: Piironki

2 kommenttia:

  1. Tunnelmallista joulunodotusta!💜

    Poikkeaako sinun joulunvietto jollain tavalla tänä vuonna?

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja samoin sinne sinulle! <3

      Ihan hirveästi joulunvietto ei poikkea tänä erikoisena vuonna, monet asiat huomioiden pyritään viettämään joulua perinteisesti <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...