sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Joulun aikaa + arvonnan voittaja

 


Tunnelmallista neljättä adventti sunnuntaita kaikille! <3

Jestas, mihin tämä aika oikein menee?! Josko aika juoksee vuosi vuodelta muutenkin nopeammin, niin nyt tuntuu että tämä joulukuu on mennyt vielä kahta kovempaa. Paljon oli suunnitelmia ja touhuja, mutta millään ei ole ehtinyt toteuttamaan kaikkia. Joulukortitkin jäi lopulta puolitiehen ;) Noh, kyllä se joulu sieltä tulee, vaikka ei kaikkea suunniteltua ehtisikään tehdä. 

Onneksi sentään suurinosa lahjoista on hankittuna, ihan muutama vain puuttuu enää. Paketointia olisikin siis tiedossa nyt vielä viikonlopulle. :) 

Edessä olisi vielä kolme työpäivää ennen pientä jouluvapaata ja joulureissua, joka onkin tänä vuonna hieman erilainen osaltaan, tästä kirjoittelen myöhemmin sitten ehdottomasti lisää :) 



Viime viikonloppuna tehtiin perinteinen ja jouluinen Porvoon reissu, ja samalla juhlittiin meidän 10-v kihlapäivää. Tämä reissu on tosiaan jo useamman vuoden ajalta meille tullut perinteeksi, mutta tänä vuonna todellinen väenpaljous yllätti meidät todella! Kirjoittelinkin jo instan puolella, että eipä oltu ihan ainoat siellä Porvoon ihanilla kujilla, vaan väkeä oli  t o d e l l a paljon! 

Tuolta reissulta toivoin löytäväni piparitalon ja aika viime tippaan se menikin. Lopun kaiken pieneltä joulutorilta löytyi pieni ja symppis piparitalo. Ei ehkä ihan sellainen kun haaveissa oli, mutta onhan tuo nyt melkoisen kiva kuitenkin :) 

Tänä vuonna ei ole muuten tullut leivottua pipareita, vaikka useana vuonna olen jo hyvissä ajoin tuohon hommaan ryhtynyt. Tänä vuonna on siis menty kaupan pipareilla, ja jospa sitten ensi vuonna taas ehtii leipomaan :) 

Kävimme muuten myös ensimmäistä kertaa Porvoon kukkatalossa, ja tähän sopisi pitkä huokaus! Paikka oli kyllä kerrassaan hurmaava, ja mikä määrä siellä olikaan toinen toistaan kauniimpia jouluistutuksia! Perinteisen kihlapäivän (leikkojen) sijaan valitsin vihreän kauniin istutuksen. Tästä kuva löytyy alimmaisena :) Lämmin suositus siis tälle paikalle! 



Kuusikin lopun kaiken laitettiin muutaman vuoden tauon jälkeen ja myös pitkän mietinnän jälkeen. Löysin lopulta netistä todella kauniin pienen lumihuurteisen kuusen, jonka tilasin ja melkeimpä tilauksen jälkeenkään en ollut varma haluanko kuusta ollenkaan kuitenkaan :D Nyt kun kuusi on paikallaan, niin voi kuinka joka päivä olenkaan sitä ihastellut, se on kuin tehty meille! Raaskiiko sitä laittaa pois ollenkaan?! Jopa isompikin olisi kuitenkin sopinut, mutta tuo on kyllä ihana! Joskus vaan on vaikea päättää :D 



Ja sitten vielä arvonnan pariin! Suurimmat pahoittelut kun arvonnassa kesti. Viikko on ollut kiireinen ja vasta nyt ehdin istuutua kunnolla koneen ääreen ja laittaa arpakoneen pyörimään! :) 

Kiitos  Butik Willa M tästä upeasta arvonnasta! <3 Ja kiitos teille kaikille ihanat lukijat täällä sekä instan puolella <3

Arpakone pyöri ja voittajaksi nousi: Jannna , onneksi olkoon! :) Laitatko s.postia niin saa sitten lahjakortin matkaan? 

**  **  **  **  **  **  **  **  **  **  ** ** 

Yritän ehtiä tänne blogin puolelle vielä ennen joulua ainakin yhden reseptin kera, joka on itselle ollut ihan hitti nyt ennen jouluakin jo! :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...