Ihanaa joulukuuta myös tänne blogin puolelle kaikille! <3
Vuoden viimeinen ja tunnelmallisin kuukausi on täällä! Kyllä täytyy myöntää että pari kertaa on pitänyt pysähtyä todellakin miettimään miten tässä vaiheessa voidaan jo olla! Eikö vasta ollut joulu -21?! Ja kesäkin oli vasta ihan juuri. Ajankulu on asia jota en varmasti tule ymmärtämään koskaan, sen perässä kun ei tahdo pysyä.
Etelässäkin on edelleen lunta, mikä on todella ihanaa, ja taitaapa olla että tälle viikolle on luvattu sitä myös aika paljon lisääkin. Voisi jopa olla toiveita valkealle joululle. Vaikka ei sitä tässä vaiheessa uskalla oikein sanoa mitään.
Ihan sellainen kunnollinen joulufiilis on vielä kateissa, vaikka joulua on kotiin tullut laitettua ja joitakin jouluherkkuja syötyä. Sitä siis odotellessa, mutta ei mitään paineita. Eiköhän se sieltä löydy vielä vähän enemmän kun joulu lähenee :)
Glögi kausi on avattu jo hyvä tovi sitten ( kuinka hyvää se onkaan ulkoilunkin päälle! ) ja teetä että kaakaota meneekin lähes ympäri vuoden.
Moni varmasti muistaakin, että itse en ole vielä(kään) oppinut juomaan kahvia, mutta siitä huolimatta rakastan kahvin tuoksua k o v a s t i ja olen todella kiinnostunut erilaisista kahveista! Olenkin aina innolla etsimässä miehelle uusia ja erilaisia kahveja ja innolla olen vieressä kun hän maistelee :D Taidan jopa olla vielä se innokkaampi puolisko! :D
Joten, siitä syystä meille molemmille sopii loistavasti nämä uudet ja ihanat kahvimukit vaikka omassa kupissa olisikin sitten jotakin muuta kuumaa juotavaa! Olin muuten ihan kohtuu innoissani kun bongasin nämä *muki ihanuudet upeasta Butik Willa M verkkokaupasta, olinhan näitä ehtinyt ulkomaisilla insta sivuilla ihastella jo tovin jos toisenkin. Ja nyt vihdoin oli sitten mahdollisuus kotiuttaa mukit meille! Näistä kelpaa nyt nauttia mieleistä kuumaa juotavaa! :)
Välillä aina mietin, että olisipa kiva kun postaukseen voisi lisätä vielä vaikkapa jonkin kivan tuoksun! Tähän postaukseen tulisi luonnollisesti vasta jauhetun kahvin tuoksu, se onkin viikonloppu aamujen ihana hetki kun pääsee tuoksuttelemaan vasta jauhettua kahvia! :)
Koska aika on rajallista, niin tänä vuonna blogissa ei ole "virallista" joulukalenteria, mutta parhaan mukaan koetan ehtiä muutaman jouluisen inspiraation jakamaan teille täällä bloginkin puolella :)
Ja nyt laitetaan vielä ihana lahjakortti arvonta joulun kunniaksi käyntiin, yhdessä Butik Willa M:n kanssa.
Palkintona on 30€ arvoinen lahjakortti Butik Willa M verkkokauppaan!
Mitä sinä ostaisit lahjakortilla vai menisikö lahjakortti pukinkonttiin? :)
Arvonta alkaa NYT ja päättyy tämän viikon sunnuntaina eli 11.12.
ONNEA KAIKILLE ARVONTAAN sekä tunnelmallista jouluista viikkoa sekä itsenäisyyspäivää! <3
P.S. Koodilla "STELLA15" saa -15% alennusta verkkokaupasta ja yli 50€ ostoksiin myös ilmaiset postikulut!
* Mukeista saatu alennusta näkyvyyttä vastaan.
Ihania tuotteita, mutta nyt antaisin lahjakortin lahjaksi. hamalainentm@gmail.com
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää. Ostaisin lahjakortilla kaksi talolyhtyä.
VastaaPoistaaiholapp at lailanet.fi
Lahjakortti tulisi omaan käyttöön, kotiin mahtuisi vielä uusia joulukoristeita! :D -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)
VastaaPoistaLahjaksi menisi :) minna1995(at)gmail.com
VastaaPoistaIB Laursenin ihanuuksia ostaisin :) minnapo1(at)gmail.com
VastaaPoistaOstaisin jotain kivaa itselle. Kynttilöitä poltan päivittäin. Tuoksukynttilä olisi kiva! t. Sanna N.
VastaaPoistaitselleni hankkisin jotain kivaa, kynttilän,mukin tms. jessikahotakainen_80@hotmail.com
VastaaPoistaOstaisin IB Laursenin talolyhtyjä
VastaaPoistaT. Nelliina
nelliina(@)yahoo.com
Lahjaksi menisi :)
VastaaPoistasusannaposti88@gmail.com
Ihan itse käyttäisin ja varmaan mukeja ostaisin🕳️☕ salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaOstaisin ihan itselle mukin tai tuikkumökin.
VastaaPoistatyttiklemetti63@gmail.com
Lahjaksi menisi varmaan.
VastaaPoistahilavitku(at)meiliboxi.fi
itselle ostaisin jotain kivaa
VastaaPoistaninajokelainen85@gmail.com
Mukeja ja lyhtyjä
VastaaPoistaPaula.susanna@hotmail.com
Lahjaksi menisi❣️ satu.valenius@hotmail.com
VastaaPoistaLahjaksi menisi!
VastaaPoistavivica.aurora@gmail.com
Mukin ja talolyhdyn
VastaaPoistaPaula.susanna@hotmail.com
Kiva arvonta! Talolyhdyn ostaisin ilman muuta itselleni tai lahjaksi. Lahjakortille olisi kyllä paikka joululahjanakin!
VastaaPoistaAntaisin lahjaksi:) Mukavaa joulun odotusta! T: Eeva123
VastaaPoistaLahjakortti menisi pukinkonttiin. Saajan kasvot loistaisivat ilosta! Siskolleni menisi tämä lahjakortti. Nm. Matilde
VastaaPoistaItselleni ostaisin jotain, mutta kaupan valikoima oli niin laaja, että tulisi valinnan vaikeus. Hyvää joulua! tiina.palomaki(at)kolumbus.fi
VastaaPoistaÄidille lahjaksi antaisin :)
VastaaPoistaviivi.korpela@hotmail.com
Paljon kaikkea ihanaa, talolyhdyn ostaisin ainakin - itselle tai lahjaksi. postin.tuomaa@gmail.com
VastaaPoistaTällä kertaa antaisin luultavasti lahjaksi.
VastaaPoistaPirjo S
pirjo.seppala52 at gmail.com
Kotiin jotain ihanaa soili.koti@gmail.com
VastaaPoistaVaikkapa lyhty ja joulukoristeita
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Ostaisin ehkä talolyhdyn tai kynttilöitä omaan kotiin. T. Karoliina, kruusila@hotmail.com
VastaaPoistaKaikkea ihanaa heiltä löytyy, mutta haluaisin Sköna Tingin teetä.
VastaaPoistaHyvää joulun odotusta!
Ehkä tarjottimen tai talolyhdyn.
VastaaPoistaTiina
miumiu83@gmail.com
Hyvää joulun aikaa, kynttilöitä tilaisin.
VastaaPoista-Petri-
Lahjaksi menisi. :)
VastaaPoistaSuviblaa@gmail.com
Joulukoristeita mahtuu kotiin
VastaaPoistaOstaisin IB Laursenin talolyhdyn 🤩 kokkonen.heini(at)gmail.com
VastaaPoista