tiistai 3. tammikuuta 2023

Joulun kuulumisia sekä hyvää uutta vuotta!

 


Hyvää ja iloista uutta vuotta myös tänne blogin puolelle kaikille lukijoilleni! <3 

Toivottavasti joulu ja uudenvuoden aika on mennyt siellä ruutujen toisella puolella mukavasti ja tuosta vuoden ihanimmasta ajasta olisi ihania muistoja kovasti :) 

Onko siellä kerätty jo joulu ( kokonaan ) pois? 

Meillä joulu saa vielä näkyä, mutta pikkuhiljaa fiiliksen mukaan aletaan laittamaan joulua pois. Koska kyse on vuoden ihanimmasta juhlasta sekä ajasta, en halua kiirehtiä sen siivoamisella pois, ja toisaalta moni juttu on myös sellainen joka sopii myös talveen, joten senkään puolesta ei ole mikään kiire. Eipä sillä, että olisi ollut ihan terä kunnossakaan siivoamaan joulua pois, nimittäin joulu kun lähentyi loppuaan niin tuli ikävä keuhkoputken tulehdus ja kun siitä alkoi toipua niin selkä ei ole ollut ihan yhteistyökykyinen. Että hetki ja päivä kerrallaan on nyt sanottava :D

Joulunaika meni todella mukavasti reissun päällä. Ja vaikka reissuun on niin ihana lähteä ja olla ajan kanssa kerrankin vanhoilla kotiseuduilla, niin sen takaisin lähdön vaikeuden jälkeen on kuitenkin ihana palata kotiin. Ja kuten instan puolellakin laitoin, aina on lähdettävä, jotta voi palata <3 

Tänä vuonna vietimme joulua osittain huoneistohotellissa, johon tuli hieno mahdollisuus päästä tutustumaan, tästä tulen kirjoittamaan pian lisää omassa postauksessaan! Muuten vietimme joulunaikaa perheen kanssa vieraillen sekä lapsuudenkodissa yhdessä <3 Ihania hetkiä monen monta nuissa joulun päivissä takana, monessa hetkessä olisi toivonut ajan pysähtyvän ja kun olisi saanut vaan nauttia pidempään nuista kauniista hetkistä. 

Aatonaattona oli melkoinen lumipyry ja valkoinen joulu tuli kuin tulikin takaisin, vaikka edellisiltana ajaessamme joulun viettoon maisema näytti aivan toiselta! Lumi ja pilkahtanut aurinkokin toi ihanan oman tunnelmansa pienen pakkasen kera joulunpyhiin. 

Keräsin joulun ajan kuvia pariin kollaasiin tähän postaukseen ja instan puolella on myös toki kuvia joulusta vilahdellut. Instan puolelle koostin myös vähän lahjakollaasia, voit kurkkia sieltä puolen mitä lahjoista paljastui jouluna. Olipahan pukki hyvin tiennyt, että Marimekko on aika osuva valinta lahjoihin! ;) 

Sisustuskärpänenkin on ottanut jo valtaansa tälle alkaneelle vuodelle ja yksi pieni muutos onkin saatu jo tehtyä ja ideoitahan olisi varmasti enemmän ja vähemmän toteutettavaksi! Joten pikkuhiljaa siirrytään tästä joulukuplasta sitten "normi kuvioihin". :) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...