perjantai 7. heinäkuuta 2023

Kauniita unia!

 



Instan puolella on muutamia kertoja vilahdellut meidän super ihanat uudet peitot sekä tyynyt, jotka kotiutuivat Villa & Peite verkkokaupasta viime vuoden puolella. 

Olin kuullut kaikkialta pelkästään hyvää varsinkin villaisista tyynyistä, mutta myös peitoista, joten suurella innolla lähdimme itsekin kokeilemaan näitä. 

Jo muutaman yön jälkeen olo oli oikein tyytyväinen, ja eron vanhoihin ( jotka oli toki myös päivityksen tarpeessa, varsinkin peitot ) todellakin huomasi. Aamulla oli mukava herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Nämä on näitä pieniä, mutta kuitenkin isoja ja tärkeitä juttuja, jolle ei aina sen paremmin ole sanoja.

Meille kotiutui miehelle luomupuuvilla peitto, itselleni kesäpeitto sekä molemmille säädettävät Levon villatyynyt




Väliaika kokemuksia on tosiaan instan puolella ehtinyt vilahtaa, mutta nyt kun on kunnon kokemus eri vuodenajoilta, niin ajattelin kirjoittaa niitä tänne blogin puolelle myös. 

Me molemmat olemme olleet niin tyytyväisiä nuihin säädettäviin villatyynyihin! Tyynystä saa juuri niin matalan tai toisaalta niin pehmeän ja korkean kun itse haluat, säädettävän täytteen avulla. Tyynyn mukana tulee siis lisä villapussi, joten varmasti saat tyynystäsi juuri oikean korkuisen! On ollut ilo huomata, että kuinka hyvin tyynyt ovat säilyttäneet muotonsa, eikä ole "lässähtäneet" tms, vaan ovat kuin uudet edelleen. Myöskään ei tule samanlailla hikoiltua näiden uusien tyynyjen kanssa, joten senkin puolesta tyynyt ovat todellakin mieleemme! :) 

Peitot meillä tosiaan molemmilla on erilaiset, mutta molemmat olemme olleet niihinkin todella tyytyväiset. 

Itse olen melkoinen vilukissa, mutta toisaalta toki kesällä myös helposti tulee hikoiltua. Tuo oma peittoni on palvellut nyt ympäri vuoden, eikä tarvinnut edes talvella vaihtaa paksumpaan ( kuten ennen ) vaan pärjäsin loistavasti tällä villaisella peitolla. Koska villa materiaalina on aivan loistava kesälläkin ( viileä ), niin hassulta kun se kuulostaakin ja talvella kuitenkin ihanan lämmin. 

Miehellä sen sijaan tuo luomupuuvilla peitto on ollut ihan omiaan, hän kun on ympäri vuoden aika lämmin nukkuja. Peitto on myös hieman painavampi, joten tämän alla on kuulemma nukkunut oikein hyvin. Tämäkin on ollut oikein loistava valinta! :) 




Onko sinulla kokemusta villa peitoista tai tyynyistä? Olisi mukava kuulla :) 


Kiitos upeasta yhteistyöstä sekä hyvistä yöunista Villa & Peite

4 kommenttia:

  1. Hei, olen laittanut sinulle ig seuraamispyynnön muutama viikko sitten. Kiva olisi päästä seuraajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Valitettavasti ei jostain syystä ilmeisesti ole tullut, yritin ainakin katsoa. Laitatko vaikka s.postilla nimimerkin niin kokeillaan uudelleen? :) Ja tervetuloa mukaan! :)

      Poista
  2. No onpas kiinnostava! Pistin kesäpeiton linkin talteen, jos innostuisin myös tilaamaan. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli itsellekin todella mielenkiintoinen juttu ja voin lämpimästi suositella :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...