torstai 12. kesäkuuta 2025

Nyt kelpaa olla parvekkeella

 


Kylläpä se aika taas kiitää. Niin se vaan jo kesäkuun toista viikkoa viedään ja ensi viikolla on keskikesän juhlan aika! Luin tänään jonkun uutisotsikon, että ilmeisesti kerran aikaisemmin 2000 - luvulla on helteitä odotettu yhtä kauan kuin tänä vuonna, eli kohtuu harvinaista että tässä vaiheessa ei ole liioin helteitä vielä ollut. No, eipä sillä, itselle riittää vallan hyvin nämäkin lämmöt josta silloin tällöin on saatu nauttia. 

Nyt kuitenkin kelpaa viettää aikaa niin parvekkeella, kuin terassillakin joka tapauksessa. Lasitusten kanssa molemmat meillä kuumenee ( luonnollisesti ) todella paljon auringon paistaessa niihin, mutta nyt ilman kissoja laseja voi toki pitää myös auki, niin ihana tuulenvire pääsee kulkemaan molempiin. 

Kaipasimme parvekkeelle myös mukavaa lepo // lukupaikkaa ja viime kesänä vielä hommattiin erittäin hyväksi todettu ihana Fiamin nojatuoli. Nyt kun parvekekin on kunnolla siistitty kesäkuntoon niin pääsi myös sisustelu hommiin. Tuoli kaipasi mielestäni vielä tyynyä ja toki torkkupeitto viileimmille päiville oli myös oikein tervetullut tähän yhteyteen. 

Ihastuin jo jokin aika sitten Lapuan Kankureiden Tulppaani tyynynpäälliseen sekä Tulppaani torkkupeittoon ja ajattelin niiden olevan kuin nenä päähän tähän meidän kesäparvekkeelle! :) 




Kävipähän jo mielessä että tänä kesänä on päästävä paremmalla onnella piknikeille kun viime kesänä ja tämä ihana Tulppaani torkkupeitto olisi oiva peitto piknik retkille! Peitto on muuten 86% villaa ja 14% pellavaa, aivan ihanan pehmeä. 

Vaikka en ole mikään super vaaleanvihreän ystävä yleisesti, mutta sitten kun värit toimii niin ne todella toimii sekä miellyttää kuten tässä tuo vihreä aina ihanan vaaleanpunaisen ja valkoisen kanssa! Aika nam kombo yhdessä! Samaista peittoa sekä tyynynpäällistä löytyy myös kaneli - sininen sävyssä vaihtoehtoisesti! :) 

Sen verran peittoa muuten tuli jo testattua myös ulkosalla kun peitto pääsi pyöräretkelle mukaan ja pakkohan sitä oli sitten kuvailla ihanissa maisemissa. Arvatkaapa vaan kun ei meinannut raaskia lopettaa kuvausta kun ideoita pulppusi! 

Kesän juhliakin silmällä pitäen nyt on muuten Lapuan Kankureilla mahtava tarjous loppuviikon ajan ( 12-15.6 ) nimittäin Sisustus & Sinä kategorian tuotteet ovat - 20%! Eli nämätkin molemmat tuotteet löytyvät nyt tarjouksesta! Kannattaa ehdottomasti kurkata :) 



Tuosta parvekkeesta vielä puheen ollen pieni loppukevennys. 

Myönnettäköön, että itsellä on yleisesti aika hyvät unenlahjat ja kävipä viikko sitten niin, että menin oikein kunnolla ensimmäistä kertaa testaamaan tuota tuolia parvekkeella päiväkahvin merkeissä. Asettelin tyynynkin kunnolla ja kas että siihenhän sitten torkahdin hetkeksi kesätuulen heiluessa. On toki myös myönnettävä että ei ollenkaan hassummat pienet päikkärit! Siitä siis varmasti löytää kesällä kerran jos toisenkin itsensä :) 

Niin ja koska tottakai se loppukesä on sitä omaa lemppari aikaa kesästä, niin salaa jo ehdin haaveilla myös viilenevistä kesäilloista torkun alla samaisessa paikassa. 


Mukavaa loppuviikkoa kaikille! <3 

2 kommenttia:

  1. Kiva kuvio ja väritys tekstiileissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös tuosta värimaailmasta kovasti! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...