maanantai 27. lokakuuta 2014

DIY - lyhty



Kesä oli vielä kauneimmillaan kun luin jotakin sisustuslehteä, jossa alkoi kuitenkin syksyn tuulia hiljalleen näkyä. Lehdessä oli viehättävät tee se itse lyhdyt, ja todentotta olivat niin ihanat että ne jäivät niin mieleen, sekä meni listalle, pakko toteuttaa! :-)

Ei muuta kun isoja säilyke tölkkejä keräämään, ja kun niitä oli sopiva määrä niin alettiin touhuileen purkkien kanssa!
Jokaiseen purkkiin ensin piirsin ( varmuuden vuoksi ) kuvion minkä haluan, jotta siitä tulisi kutakuinkin sellainen mikä mielessä oli. 
Sen jälkeen vasara ja naula käteen, ja kohti seuraavaa vaihetta. Vasaralla pisteltiin reikiä kuvion mukaan, toisiin tiheämmin, toisiin harvemmin. 





Reikien teon jälkeen oli aika maalata. Helpommaksi koin itse suhutella spray maalilla purkit uuteen väritykseen. Erittäin nopeaa hommaa! 
Itselle kävi vaan sellainen kömmähdys että alla oleva musta tussi alkoi valua ensimmäisen spray kerroksen jälkeen. Joten siksi piti vielä suhutella toinen kerros päälle. 

Vielä reiät sivuihin, ja pujottelin rautalangan reijistä, jotta lyhtyjä voisi myös roikottaa. 

Helppoa, nopeaa, ja loppu tulos miellyttää! :-)





Lyhdyt ovat olleet hetken aikaa jo valmiina, mutta parvekkeen talvikuntoon laittaminen on jostain kumman syystä viivästynyt ja viivästynyt. 
Viime viikolla vihdoin rykäisin ja tein parvekkeelle kunnon siivon, ja tässä samalla parvekkeelle alkoi laskeutua talvisempi ilme. Tähän voidaan vielä palata myöhemmin erikseen :-) 


ILOISTA UUTTA VIIKKOA! <3


34 kommenttia:

  1. Oi että ihana diy!! <3 Juuri raahasin mökiltä tyhjiä hernekeittopurkkeja miettien, mitä niistä tekisi,
    tässäpä olisi yksi varteenotettava vaihtoehto! :-) Mukavaa maanantaita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3

      Tästä vaan idea mukaan ehdottomasti! :-) Näitä oli tosi kiva tehdä ja tuo tunnelma mikä näistä tulee on kyllä mitä ihanin :-)

      Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  2. Aivan huippu idea ja kaunis toteutus, suloisia lyhtyjä! <3 Nuo sopisivat hyvin joululahjoiksikin. :)
    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Jenni! <3

      Ihan totta, oikein mukava joulu muistaminen! :-) Ja tästähän voi varioida mieleisiä, millä kuviolla ja värillä tykkää :-)
      Näitä oli mukava tehdä! :-)

      Kiitos, samoin! <3

      Poista
  3. Onpa suloiset lyhdyt! Sopivat mainiosti teille! :)

    Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Melissa sinulle! <3
      Tykkään kovasti näistä :-)

      Mukavaa viikkoa! :-) <3

      Poista
  4. Kiva idea, tuollaisia on näkynyt kaupoissakin, joten varmasti onnistunut tuunaus ja moni voi ottaa ideasta kopin. Ihanaa maanantaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3

      Tottapa, itseasiassa itselläkin jossain varaston kätköissä on muuten kaupasta hankitut vastaavat! :-) Ovat kyllä pastellin sävyiset jotka ei enää niin ole oma juttu! :-)

      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  5. Kauniit lyhdyt ja niin helppo toteutus,itsekin keräillyt purkkeja ja miettinyt että tekisin ulos noita lyhtyjä :) mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) <3

      Näitä oli tosiaan helppo ja nopea tehdä :-) Innolla voisin tehdä ja varmaan vielä muutaman teenkin lisää :-)

      Mukavaa viikkoa sinne myös! <3

      Poista
  6. Onpa kiva idea ja nätit tuli lyhdyistä! :)

    VastaaPoista
  7. Onpas kiva idea! Ja tosi kaunis lopputulos :)

    VastaaPoista
  8. No onpas kiva idea ja itsetehdyt jutut ovat parhaita :).
    Kivaa viikkoa Seijalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! :-) Näissä on aina tunnetta mukana! <3

      Mukavaa viikkoa ja voimia teille! <3

      Poista
  9. kiva idea :) taidankin ryöstää sen ja tehdä samanlaiset... paitsi haluan ehkä mustat purkit!
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Ilman muuta, tästä idea mukaan ja toteuttamaan! :-)

      Poista
  10. Kaunis lyhty! :) Itse oon tehnyt vastaavia joskus koulussa, helppoa ja nopeeta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, niin näppäriä tehdä, ja iso ilo sen jälkeen :-)

      Poista
  11. Nuo toimii kyllä aina ja kaikissä värisävyissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! :-) Osasta tosiaan olis voinu tehdä vaikka eri värisiä, mutta suhuttelin kaikki valkoisella :-) Vielä on muutama purkki jemmassa, niihin vois kokeilla toista väriä :-)

      Poista
  12. Tosi kiva idea! Kauniita lyhtyjä:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :-) <3

      Tykkään nuista kanssa paljon, täytyy varmaan sisällekin ottaa jossain välin :-)

      Poista
  13. Kauniita lyhtyjä! :) Ja mikä parasta, itsetehtyjä. :)

    VastaaPoista
  14. Onpas ihania lyhtyjä!!! Tosi kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kanssa tosi paljon :-) Mukavaa pikku puuhaa! :-)

      Poista
  15. Tuo idea on ihana ja helppo toteuttaa! Kauniita ovat sinun lyhtysi! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Kyllä, nopeita ja helppoja tehdä :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...