Syksyistä huomenta kaikille! <3
Ensin haluan kiittää kaikkia jotka ovat jo ehtineet osallistua ZBH:n arvontaan, joka starttasi pari päivää sitten, teitä on huima määrä! :-) Vielä on reippaasti myös aikaa osallistua! Sivu bannerista pääsee nopsaa osallistumaan ihanaan arvontaan! :-)
Viime viikolla, yksi aurinkoinen syysilta päätin viime syksystä inpriroituneena kokeilla kaunista syyskattausta, koska ulkoa tuli ( vaihteeksi ) kerättyä nuita ihania syksyn väripilkkuja! Kuinka kauniin kattauksen niiden avulla saakaan aikaan.
Yksinkertaista ja nopeaa, jonka lopputulos todella palkitsee.
Kattausten tekeminen on hetki hetkeltä itselleni rakkaampaa puuhaa, ja on mukava kokeilla erilaisia kattauksia. Kattauksiin on aivan ihana ottaa mukaan vuodenaikojen mukaan juuri luonnon aarteita, se on itselle tärkeä osa kattausta tehdessä.
Tähän väliin on tietysti mainittava, että kuinka odotankaan joulua, ja kun pääsee kattamaan joulun kunniaksi, sekä istua läheisten kanssa kaikessa rauhassa! <3 Päivä päivältä lähempänä tätä ;-)
Pöydällä kököttää edelleen ensimmäinen tämän syksyn Calluna. Olen pitänyt tuota sisällä nyt jo yli kuukauden päivät, ja edelleen se on hyvässä kunnossa, tämä on yllättänyt erittäin positiivisesti! :-)
Nautitaan tästä ihanasta ruska-ajasta joka meitä nyt hellii! :-)
Nämä syksyn värit ovat kyllä kauniit!
VastaaPoistaMukavaa päivää :)
Kyllä vaan, syksyn yksi ihana asia! :-) Tämä "värikäs aika" saisi vaan kestää vielä pidemmän aikaa :-) Jos vaan valita saisi.... :-D
PoistaMukavaa päivää myös sinulle! <3
Minäkin tykkään kattauksien tekemisestä! Tuo sinun on tosi kaunis ja ihanat syysvärit <3
VastaaPoistaSe on niin mukavaa ja rentouttavaa puuhaa! :-) Pääsee niin toteuttamaan itseään! :-)
PoistaKiitos kauniista kommentistasi Susanna! <3
Kaunis syksyinen kattaus! <3 Ihanaa, kun metsästä löytyy värikkäitä somisteita! :)
VastaaPoistaKiitos Jenni ihana! <3
PoistaOlen nyt koko aika enemmän ja enemmän ihastunut kaikkiin luonnon "aarteisiin", ja siihen kuinka niitä käyttää osana sisustusta! :-) Tämä oli yksi ihana kokeilu :-)
Kaunis kattaus, syksynsävyt ovat kyllä upeita :)
VastaaPoistaKiitos Johanna! <3
PoistaMahtava ruska parhaillaan, tätä toivoisi vaan jatkuvan.... :-)
Tosi ihana syksyinen kattaus!
VastaaPoistaKaunis kiitos! :-)
PoistaIhana syksyinen kattaus :) makoisia&nautonnollisia ruokailuhetkiä kattauksien parissa sinne päin :)
VastaaPoistaKiitos kiitos! :-) Tämä oli niin mukavaa puuhaa, tästä todella nauttii! :-)
Poistakyllä olet kauniita löytänyt :))
VastaaPoistajuuri kun olen suuren vaahteran lehdet tänään haravoinut pihasta..värit ovat vain niin kauniita ja syksyisiä.
Tosi ihanassa värissä on vaahterat nyt :-) Ihan parhainta aikaa :-) Vielä toissa viikolla oli osassa niin vihreää, mutta pienessä ajassa muuttunut :-)
PoistaVaahteranlehdet taipuvat kyllä moneksi, kaunista!
VastaaPoistaNiin on, aivan ihana hyödyntää monella tapaa näitä! :-)
PoistaKiitos AnuElina! <3
Luonnonmateriaalit istuvat hyvin myös kattaukseen, ihastuttavaa <3 :-)
VastaaPoistaKiitos kiitos kovasti! :-) <3
PoistaNiin kaunista <3
VastaaPoistaKauniit värit kattauksessa. Lehdet taipuu todella niin moneen :)
VastaaPoistaOnneksi taipuu :-) Täällä syys intoilija käyttää monessa ;-) Hih.
PoistaUpean kaunista <3
VastaaPoistaVoi miten upea syksyinen kattaus! Tykkään niin syksyn lehdistä. Niitä löytyy meiltäkin vähän joka puolelta kotia :)
VastaaPoistaKiitos Laura! <3
PoistaTätä kattausta oli ilo tehdä :-) Niin mieleinen! :-)
Oi kun näyttää ihanalta ja syksyisältä!! 😊
VastaaPoistaKiitos kiitos Heli! <3
PoistaKaunis syksyinen kattaus! <3 Kyllä täälläkin vähän jo Joulu mielessä... ;D
VastaaPoistaTäytyy kyllä kehaista että todella kauniilta näyttää. Tykkään!
VastaaPoista