Monille onkin jo tuttua juttua, että olen ihan ihastunut moniin moniin vanhoihin aarteisiin / tavaroihin. Mielestäni on hyvin viehättävää yhdistää vanhaa ja uutta. Niin isommin kun pienemmin jutuin. Tästä koti myös hyvin pitkälti meillä rakentuukin :-)
Monesti olen saanut todeta että olen niin huono tekemään kirppis löytöjä, harvoin onnistaa. Voisihan sitä useamminkin käydä, niin varmasti mahdollisuudet myös tuplaantuisi ;-) On aivan ihana kuitenkin ihastella kuinka sieltä kirppikseltä kuitenkin löytöjä ihmiset tekee! Siitä saankin aina itse inspistä, että eiköhän joskus omalle kohdallekin osu!
Kauan kauan sitten näin kirppiksellä vanhoja limupulloja, mutta hinta oli todella todella kova joten oli vaan parempi jättää hyllylle.
Nyt kesällä vanhempani oli tehnyt eräiltä rompepäiviltä halvalla kauniita vanhoja pulloja, ja kyllä, siitä se inspis sitten taas itselle syttyi.
Tällä kertaa päätin kuitenkin koettaa onnea kotoa käsin, ja onneksi koetin, sillä onnisti! Netin kautta löysin kolme kaunista paljon aikaa nähnyttä pulloa jotka reilu viikko sitten iloisena kiikutin kotiin,
Innostuin kuvailemaan kaunokaiset syksyn lehtien kanssa, ennen kun laitoin ne arvoisalle paikalle näkyviin :-) Olivat kyllä nuiden lehtien kanssa aika kivat yhdessä! Tämä keräily ei varmasti jää tähän, jos vaan kohdalle osuu vielä yhtä ihania ja edullisesti....
Kaunista alkanutta lokakuuta! <3
Kauniita kuvia Seija! <3 Vanhoissa pulloissa on viehätystä ja nuo korkit <3 Mukavaa, että kohdallesi sattui pitkään etsimiäsi löytöjä! :)
VastaaPoistaAurinkoista lokakuun alkua!
Kiitos kiitos kovasti Jenni! <3
PoistaTodellakin, niin ihana viehätys! :-) Olen täysin hurmaantunut nuihin, ihania koristeita :-) Näistä löydöistä tulee niin hyvä mieli :-)
Mukavaa alkanutta viikkoa! :-) <3
Vanhat pullot ovat kyllä viehättäviä ♡ Hienot yksilöt olet onnistunut löytämään :-)
VastaaPoistaOmat vanhat ihanat tarinansa! :-) Nuo olivat kyllä oikein löydöt! :-)
PoistaVanhat pullot ovat niin kauniita, meilläkin kovasti tykätään yhdistellä uutta ja vanhaa <3 Kauniita kuvia Seija <3
VastaaPoistaTuo yhdistäminen on niin parasta, sopii täydentämään juuri hyvin toisiaan! :-)
PoistaKiitos Susanna! <3
Mä olen nyt käynyt kirppareilla mahdollisimman usein! Joskus löytää kivoi juttui ja joskus ei!! Eilen oli hyvä päivä koska löysin pari juttua joita olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa!
VastaaPoistaKivaa päivää!
Pitäisi vaan ottaa ja käydä kyllä useammin, sitten varmasti tekisikin löytöä paremmin kun näillä käynneillä mitä itse nyt tulee käytyä! :-D
PoistaIhana kuulla että löysit etsimäsi, se on aina hyvä voitto! :-)
Mukavaa päivää! <3
Vanhat pullot on kauniita ja nuo korkit :) lämpöistä keskiviikkoa ;)
VastaaPoistaNuissa on niin oma viehätys! :-)
PoistaMukavaa alkanutta viikkoa! <3
Voi miten ihania pulloja ja kauniit kuvat! <3
VastaaPoistaKiitos kiitos Annika! <3
PoistaTykkään niin kovin noista poslinikorkeista <3 ihania yksityiskohtia! Mukavaa päivää!
VastaaPoistaNe ovat todella ihania, kuinka ennen on osattukin tehdä nuin ihania, vertaa nyt muovikorkkeja! :-D
PoistaMukavaa päivää! :-)
Vanhojen pullojen fani täälläkin! Ihanat kuvat ja syksyn värit<3
VastaaPoistaKiitos Marika! <3
PoistaNuissa kun on monta tarinaa, se tekee omalta osalta niin ihanat nuista! :-)
Jos kuitenkin muutama vanha pullo mahtuu kokoelmiisi, laita viestiä :)
VastaaPoistaIhanan syksyiset kuvat!
Kiitos vinkistä, palaan vielä uudemman kerran asiaan! :-)
Poista