maanantai 19. tammikuuta 2015

Hyllyllä



Vuosikatsauksessa kuun alussa kirjoittelinkin, kuinka sisustuskärpänen puri kovasti viime vuoden alkupuolella, ja pitkin vuotta hiljalleen kaikki huonekalut kotona vaihtui, sekä omatyyli löytyi lopulta.

Ensimmäisten joukossa vaihtoon meni lasinen vitriini. Se ei vaan enää tuntunut yhtään omalta, ja tori.fi oli näppärä tapa laittaa hyväkuntoinen tavara vaihtoon. 

Olen aina ollut "vitriini ihminen", ja monien ihanuuksien joukosta oli nyt aika katsoa vanhan tilalle uutta. Päätös ei ollut ollenkaan helppo, itseasiassa kaikkea muuta. Päätin kuitenkin kaikkien vaihtoehtojen joukosta valita jotain hyvin erilaista, kun perinteistä tähän väliin. 

Sitten vain kohti IKEA:a , ja mukaan tarttui tämä Vittsjö hylly . 




Myönnän että hetken mietin kuinka tämän hyllyn kanssa "jaksaa", koska luonnollisesti avohyllyt keräävät kiitettävästi pölyä. Mutta itselle tässä tulee vähän kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Aina kun pyyhin pölyt, saan myös samalla vaihdella tavaroita hyllyllä, ja kotiin saa pientä uutta piristystä.

Näppärää! Enkä ole hetkeäkään katunut. 





Alkuun hyllyille tuli laitettua aivan liian paljon tavaraa. Sen lisäksi alimmilla hyllyillä oli "raskaat rottinkikorit", joihin en ollut tyytyväinen. En vain meinannut löytää sopivia koreja mistään. 

Hetken aikaa meinasi iskeä epätoivo, eikö tämä nyt toimisikaan meillä?! Tykkäsin kuitenkin kovasti tästä yksinkertaisesta hyllystä muuten. 
Tavarat vaihtui, toisinaan silmää miellytti, toisinaan ei. Varmasti tuttu tunne monelle. 

Syksyllä kuitenkin kävi suuri onni kun ihana Jenni vinkkasi Clasulle tulleista isommista rautalankakoreista. Pieni kori oli jo kotiutunut aikaisemmin, joten tiesin näiden niin olevan oma juttuni. Kipin kapin Clasulle hakemaan pari kappaletta! 




Korit olivat enemmän kun täydelliset tähän hyllyyn. Sain rottinkiset korit pois, ja ilmeestä tuli reippaasti ilmavampi. Toisessa korissa säilyy mainokset, ja toisessa ihanat sisustuslehdet. 

Tästä innostuneena aloin myös vähentää tavaraa reippaasti hyllyiltä. Ja johan alkoi hylly näyttää vihdoin siltä mitä olin mielessäni aina ajatellut, tässäkin tapauksessa, ilmavampi, ja näyttävämpi! 
Vähempi = enemmän! 




Joskus se vaan näköjään ottaa aikansa, kun jonkin "projektin" saa täysin valmiiksi ja mieleisekseen. Nyt olen huippu tyytyväinen tähän kokonaisuuteen, vaikka seuraavan kerran kun pölyrätti heiluu, niin varmasti jotkin tavarat vaihtavat paikkaansa. Mutta, nyt on se idea löydetty mistä silmä pitää.

Ylimmällä hyllyllä keikkuva kasvi vetelee viimeisiään. Ompa se tosin jo reippaat pari vuotta jaksanut mukana kulkeakin, ja on menossa vaihtoon. Täytyypä suunta ottaa Plantageniin, sieltä löytyy näin talven sydämessä aina upeita viherkasveja! :-) 


**  **  **  **  **  **  **  **  ** **  **  **  **

Täällä ollaan vähän jännissä tunnelmissa. Loppuviikosta tuli tieto murulle työreissusta jälleen Kiinaan, ja lähtö ei monessakaan mielessä ollut helppo. Tilannetta ei toki helpottanut koneen moottoriremontti viime hetkellä, ja lennon myöhästyminen.... 

Koetetaan tästä kuitenkin selvitä, ja loppuviikosta olisi jotakin mukavaa luvassa! ;-) 

26 kommenttia:

  1. Vau, onpa upea kokonaisuus! <3 Hylly sopii teille kauniisti ja todellakin, siinä on juuri sopivasti katseen kerääviä yksityiskohtia. :) Mukavaa, että korivinkistä oli apua, näyttävät tosiaan sopivan juuri mainiosti alahyllyille. :)

    Tsemppiä, toivottavasti työreissu hujahtaa nopeasti ja sinulla riittää mukavaa tekemistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jenni kovasti! <3

      Nyt olen kyllä sangen tyytyväinen kokonaisuuteen. Joskus se vaan ottaa aikansa, että saa täysin "päätökseen" jonkin asian :-)

      Korit olivat kyllä ehdottomasti se juttu! <3

      Kiitos, sitä tarvitaan, aika kun tuntuu näin matelevan! <3

      Poista
  2. Tosi kiva kokonaisuus! Sisustustyylisi on selkeästi muuttunut ja tämä uusi tyylikin on oikein raikas, harmoninen ja elegantti! Kiva oli katsoa myös kuvia "hieman kauempaa" nähden kokonaisuuden.
    Tsemppiä viikkoon! Onko työreissu yhtä pitkä kuin viimeksi? ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna kauniista kommentista, ja upeista sanoista! :-) <3

      Tyyli on muuttunut kovasti siitä maalaisromanttisesta, joka meillä oli hyvin samantyyppistä :-) Sen aika oli, ja meni, toki, ikinä ei voi sanoa josko joskus palaa :-)

      2 viikkoa olisi tämäkin reissu, eli sama aika :-/ Onneksi nyt ollaan jo päästy vähän eteenpäin! <3 Kiitos kovasti tsempeistä! <3

      Poista
  3. Hyvällä silmällä oot asetellut!

    VastaaPoista
  4. TosiTosi kaunis tuo hylly! Itsekin huomaan haluavani avohyllyä, kun pari vuotta sitten oli tarve saada kaikki piiloon!!

    Tsemppiä loppuviikkoon! Itse suuntaan tänään työmatkalle ja toivon, että kaikki menee hyvin!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana S, kiitos paljon! :-)

      Niin se aika muuttuu, ja mieli ja sisustus sen myötä :-) Montaa asiaa ei ymmärrä mistä on joskus pitänyt :-) Tuttu tunne :-)

      Kiitos kovasti, onneksi ollaan jo ekaa viikkoa hyvässä mallissa, joten kyllä se tästä! :-) Toivottavasti sinunkin matka meni hyvin :-)

      Poista
  5. Todella kaunista! Ja vähemmän on todellakin enemmän :)
    Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Emilia! <3

      Veit sanat suusta, juurikin niin! :-)

      Samoin teille! :-)

      Poista
  6. Kaunis hylly tavaroineen kaikkineen ♥ Itsellänikin takaraivossa pieni vitriinihaave... ;-) Aurinkoista maanantaita! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Minna sinulle! <3 Täällä ollaan vihdoista viimein tyytyväisiä :-)

      Mahtavaa, vitriinit kun on niin ihania, millainenhan on haaveesi?! :-)

      Mukavaa loppuviikkoa! <3

      Poista
  7. Hylly on kyllä tosi kaunis! Mä oon ihan avohyllyfani:D Tsemppiä viikkoon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä (nykyään!) toinen avohylly fani! :-)

      Kiitos tsempeistä! <3

      Poista
  8. Super kaunis hylly ja kauniisti olet tavarat laittanut hyllylle ♥

    VastaaPoista
  9. Onpa ihana hylly ja nyt se on täydellinen tavaroineen päivineen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen itsekin niin tyytyväinen :-)

      Kiitos sinulle kauniista sanoista! <3

      Poista
  10. Upealta näyttää, todella kaunis hylly!! <3 Mä niin tiedän tuon tunteen, että joskus sisustusprojektit tuntuu loputtomalta haasteelta ja tuntuu ettei saa omaa ajatustaan toimimaan. Mutta tässä hyvä erimerkki siitä, että kun tarpeeksi kauan viilaa, niin alkaa toimimaan!

    Rautalankakorit on kuin tehty tuohon, todella kivan näköiset! Mukavaa viikon jatkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, kiitos kaunis! <3

      Juu, se tunne on vähän liiankin tuttu :-) Hih. Vaikka päässä olisi selvä ajatus, niin sitä ei välttämättä vaan niin kokoa sitten oikeasti :-D

      Mukavaa viikkoa teillekin! <3

      Poista
  11. Kylläpä on tosi kaunis hylly! Ihanasti sopii nuo rautalankakoritkin siihen, huippu löytö. Haleja tähän viikkoon, toivon että aika menee oikein nopeasti ja saatte taas olla yhdessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korit kyllä täydensi tuon, ja antoi todella sen potkun mitä olin kaivannut :-) Sain loppuun pitkä aikaisen projektin :-)

      Kiitos Susanna tosi paljon, niitä tarvitaan.... <3 Aika kun menee paljon hitaammin näin!

      Poista
  12. Hei,
    Laitoitko hyllykön seinään kiinni ohjeen mukaan? Onko heppana? Meille olisi paikka Vittsjön kapeammalle hyllylle leveydeltään 51cm, sama korkeus. Ei voida varmaan kiinnittää seinään. Luuletko että pysyisi pystyssä ilman kiinnitystä.
    Ystävällisin terveisin
    Pirjo Porola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ollut kiinni seinässä, eikä myöskään kapeampi versio tästä jota varmasti tarkoitat. Kumpikin pysyi aivan loistavasti pystyssä ilman kiinnitystä seinään 😊

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...