Kattaukset. Tämä yksi mielipuuhistani.
Itse pyrin, että ihan arkenakin pöytää katetaan kerran päivässä. Pöydän äärellä istuttaisiin hiukan pidempään, ja rauhallisemmin, jos siis suinkin vaan mahdollista.
Vapaapäivinä, kattauksesta tehdään vielä kauniimpi, ja otetaan ainakin silloin se aika, eikä kiirehditä.
Tykkään kovasti ottaa kattauksiin myös vuodenaikaa / luonnon aarteita mukaan. Se tuo kattaukseen aivan oman särmän. Tässä asiassahan vain mielikuvitus on rajana, ja on aivan ihana toteuttaa itseään.
Olen pitkään myös miettinyt hankkivani kankaiset lautasliinat vaihtelun vuoksi, ja viimein alennus myynnistä löysinkin Annon ihanuudet. Instassa ne jo viime viikolla vilahti. Indiskassa olen myös katsellut ihania pellavaisia liinoja.
Näin talvisaikaan kattauksissa on usein koristeena kynttilät, ja luonnollisesti myös tuore kimppu ( tulppaaneja ) leikkoja! Tälläkin yhdistelmällä saa jo tehtyä ihania kattauksia.
Kuvissa on kattaus yhdeltä vapaapäivän illalta. Kattausta oli mukava tehdä samalla kun herkullinen riisipuuro hautui hellalla.
Juu, kyllä, luit ihan oikein. Täällä ollaan nyt jääty ihan koukkuun riisipuuroon, ja sillä on herkuteltu joulun jälkeen useammankin kerran. Ripaus vaniljasokeria joukkoon tekee puurosta huippu herkullisen! Aterian täydentää tuore leipä! Nam!
Sain myös viimein päätettyä millaiset uudet puurokipot meille haluan. Olikin suuri ilo avata joululahjoja kun näitä ihania Arabian Iltalaulu kippoja paljastui paketeista <3
Kiitos näistä kovasti! <3
Halusin valkoisen Teeman rinnalle jotakin näyttävää, ja sopivasti kuitenkin yhdisteltävää. Näissä ihanissa kupeissa on Arabian 24h sarjan kaunis muotoilu, joka on viehättänyt itseäni jo pitkään.
Onko kattaus sinulle myös lempipuuhaa? :-)
Tuo kulho on juuri ihanan muotoinen! Ja nuo liinat tosi kauniit, vieläköhän noita löytyisi alesta..? :)
VastaaPoistaTykkään kanssa kovasti juuri tuosta muodosta! :-)
PoistaAinakin täällä meilläpäin oli vielä tänään kun poikkesin Kodin 1:ssä niin liinoja :-)
Nuo kupit näyttää ihan super ihanilta ♥
VastaaPoistaKiitos Johanna! :-) <3 Tykkään kanssa tosi paljon! :-)
PoistaKaunis kattaus ja se on todellakin puoli ruokaa. <3 Ihana joululahja nuo uudet kipot, sopivat kauniisti yksiväristen seuraksi ja piristykseksi. :)
VastaaPoistaMukavaa pakkastiistaita!
Sitä juuri! <3 Hyvin sanottu Jenni! :-)
PoistaOlen tosi tyytyväinen nuihin kippoihin, pitkään pähkäilin mitkä sitä valitsisi! :-)
Mukavaa iltaa! <3
Voi kuinka nätti kauttaus, se on ehdottomasti minukin lempupuuhaa! Täällä vietetään vapaapäivää tänään, hauskaa päivää myös sinulle <3
VastaaPoistaKiitos Susanna! <3
PoistaKattaminen on niin leppoista ja kun tosiaan pääsee täysillä itseään toteuttamaan :-)
Mukavaa vapaapäivää! <3
Kaunis kattaus ja ihanaa, kun jaksat panostaa arkenakin ;): Kyllä musta riisipuuroa saa syödä joulun jälkeenkin;).
VastaaPoistaTerkkuja Saksasta!
Kyllä vaan, tämä on itselle niin mieleistä puuhaa :-) Aina tosin ei vaan ehdi, ja ole edes mahdollista, mutta pyrkiä voi aina ;-)
PoistaKiitos paljon, mukavaa reissua! <3
Kauniit kupit ja kattaus! <3 Mä tykkään kans tehdä kattauksia, mutta arkena siihen on harvoin aikaa. Hyvä että ehtii saada sen ruuan pöytään :D Mutta erityisesti silloin kun tulee vieraita tai on joku pyhäpäivä, niin tykkään paneutua kattaukseen. Riisipuuro se on herkkua! :)
VastaaPoistaKiitos Heli sinulle! <3
PoistaKattaus on kyllä tosi kivaa puuhaa, siitä ei pääse mihinkään :-) Nautin niin suunnattomasti kun pääsee ideoimaan ja toteuttamaan toki :-)
Riisipuuro on tosi herkkua! :-)
harvoin tulee tehtyä kattauksia mutta joskus on esim, kivaa tehdä kahvikattaus, no mie kun tykkään ruusukupeista joita ei raatsi arkikäytössä käyttää mutta tuo jo juhlan tuntua kun sellaisen tekee.leikkokukat on ihania ja todella suuri osa kattausta sitä pystyisi vaikuttaviinkin kattauksiin jos olisi siihen puitteet..niin kaunis on sinun kattaus ihanilla astioilla ja koristeilla :)
VastaaPoistaKiitos Anja kommentistasi! :-)
PoistaSellaiset kupit onkin arjen ihanaa luksusta, viimeistä päälle! :-) On joskus aivan ihana kaivaa kaapista sellaiset aarteet ja nauttia vähän paremmin päivätee tai kahvi! :-)
Todella kauniit kupit ovat, tykkään myös nuista kivan värisistä tableteista. Tykkään kyllä kattavilla, mutta jostain syystä sitä tulee tehtyä aika harvoin. Enempi viikonloppuisin kun koko perhe on yhtä aikaa syömässä. :)
VastaaPoistaKiitos kiitos Sanna! <3
PoistaViikonloppuisin jos on itselläkin vapaa, ja on aikaa kunnolla niin silloin on ihan huippista minustakin tehdä oikein kunnolla kattaus :-) Siinä on vaan niin monta ihanaa vaihetta :-)
Kunpa jaksaisi itsekin kattaa arkena! <3 Tällaisista tulee hyvä mieli. :)
VastaaPoistaKiitos Kristiina kauniista kommentista! <3
PoistaVoi miten ihana kattaus! Itsekin tykkään kattaa, mutta nyt kun työttömänä, ei kovin varoja ole ostella uusia astioita yms.
VastaaPoistaKiitos että saan ihastella tätä kautta kauneutta!
Oi kiitos Anne, kauniisti kirjoitettu! :-) <3
PoistaKaunis kattaus ♥ Se on kyllä mukavaa puuhaa, pitäisi panostaa useammin :-) Meilläkin riisipuuroa tehdään miltei viikottain :-)
VastaaPoistaKiitos kiitos Minna! <3
PoistaMukava kuulla, ettei olla ihan ainoita jotka tekee riisipuuroa usein :-D Olen aina ajatellut että pitäisi tehdä muutakin kun joulun aikaan, mutta aina se jää. Nyt olen ottanut niskasta kiinni, ja värkännyt sitä usein vaikka joulu oli ja meni. Se on niin vastustamatonta herkkua. :-) Ja tosiaan kun laitoin nyt vaniljasokeria vähän, niin voi nam!
Kaunis kattaus tuo ateriaan lisää tunnelmaa ja vaatii pysähtymään kiireisen arjen keskellä <3 Kauniin kattauksen olet sinäkin loihtinut!
VastaaPoistaRiisipuuro minun ruokavaliooni ympäri vuoden -suurta herkkua! Äitini on varsinkin riisipuuromestari!
Kiitos Iina! <3
PoistaEhdottomasti, oman ihanan tunnelmansa tuo, ja kun vaan aina olisi aikaa pysähtyä arjen keskellä. Siihen kyllä kova pyrkimys :-)
Mukava kuulla, että meitä riisipuuron ystäviä on! :-) Herkkua se on! Oman äitini tekemä puuro on myös niin hyvää! :-)