torstai 22. tammikuuta 2015

Kevään ensimmäiset



Kevään fiilistely senkun jatkuu. Etelässä ei niin runsaasti luntakaan ole, alkuviikosta tiet oli paljaat ja ruoho helotti monessa kohtaa! Eipä tätäkään olisi voinut uskoa viime perjantain lumimyrskyn jälkeen, että niin pian se sitten poiskin sulaa! 

Viikonloppuna kun oltiin reissussa, vein rakkaalle ystävälle ihanan valkoisen Narskun. Hän on niin kevään ihminen, että ajattelin sen sopivan oivasti <3 
Päälle kietaisin ruskeaa paperia, ja narua vielä ympärille, valmis! Omaan makuun ainakin kovin näyttävä, ja ihana yhdistelmä. 




Maanantaina kun kävin asioilla, en voinut vastustaa myös itselle ostaa ensimmäistä ihanaa Narskua. Totta puhuen, valkoista kaavailinkin, mutta keltaisia oli vain saatavilla. Hiukan piti punnita, että vieläkö sitten jättäisin. Mutta kun ajatus oli jo päässä, niin kärryyn tarttui mukaan sitten tämä keltainen yksilö, kahdessa koossa. 

Kotona kukat saivat saman paperikääreen, että nauhan ympärilleen. Ja voi että kuinka tykkään kovasti tästä yhdistelmästä! Tästä se sitten lähti ilmeisesti liikkeelle! ;-) Kevät on otettu vastaan hyvin aikaisin! 




Yleensä olen lähtenyt liikkeelle Helmililjoista, mutta niitä on ollut vielä huonosti saatavilla. Plantagenissa oli muutama aika kehno yksilö, eli vielä tarvitsee malttaa mieltä. Itse jotenkin ajattelen Narskuja lähemmäksi pääsiäistä, sinne suuntaan kevättä. Helmililja menee Tulppaanien kanssa tässä kevään odotuksessa, mutta näin kuitenkin tänä vuonna :-) 

Laitoin kukat uudelle ihastukselle, puiselle tarjottimelle, joka viimein saapui HM:n tilauksessa! Hm:n kevään inspistä kurkattiinkin jo alkuvuodesta, pääset siihen tästä
Samaa sarjaa saapui muutakin, ja varmasti tuleekin kevään mittaan vilahtamaan blogissa! 

Tänään olisi vielä töitä, ja huomena edessä vapaapäivä. Tuunausta olisi ainakin tiedossa, kun vaan pääsen suunnittelussa vielä vähän pidemmälle. Kovasti olen koettanut keksiä erilaisia juttuja, jotta saisin sutjakkaasti ajan kulumaan.... reilu viikko olisi vielä edessä, ennen kun on odotettu päivä, ja muru tulee kotiin! 

20 kommenttia:

  1. Voivoivoiii miten ihanan näköinen kokonaisuus!! Tosi hyvä idea kiepsauttaa paperi tuohon
    ruukun ympärille! Voi olla että nappaan tämän idean käyttöön myös meille :-)
    Voi helmililjat... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :-) <3

      Nappaa ihmeessä mukaan :-) Nämä ovat niin yksinkertaisen ihania :-)
      Viime keväänä ruukkuruusuja käärin hennompaan paperiin, mutta tästä tuli vielä mieluisampi kun niistä :-)

      Helmililjoja odotellen ;-)

      Poista
  2. Ihanat narskut! <3 Minulla on ollut vaikeuksia jättää narskut kauppaan, mutta nyt alkavilla muutto sen verran lähellä, että koitan malttaa mieleni ja odottaa niin, että saan ne sitten uuteen kotiin. :) Tosi kauniin asetelman olet tehnyt ja ihana on tuo H&M:n tarjotin, onneksi se viimein kotiutui! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Jenni! <3 Ei vaan voinut vastustaa.... vaikka ensisijaisesti tosiaan niitä helmililjoja kaipasin, mutta nämä ihanuudet kyllä yhtälailla :-)

      Ilman muuta sitten heti uuteen kotiin näitä ihanuuksia :-) Kannatan! :-)

      Kyllä pitikin odottaa, mutta tuli viimein, se on ihana :-) <3

      Poista
  3. Näyttää kauniilta ja hyvä idea tosiaan kiepsauttaa paperia ympärille :)

    VastaaPoista
  4. No nyt on kaunista! <3 Voi olla, että nappaan sinulta tämän paperi-idean! :) Meillä tosin on tosi vaatimattomat kukkatarjonnat: narsisseja saati helmililjoja ei ole näkynyt ja Prismasta oli tulppaanitkin loppu. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kristiina! <3

      Mukaan vaan idea, tosi mukava kuulla :-)

      Nyt vaan sitten kukkia metsästämään, jospa viikonlopuksi tulisi parempi tarjonta :-)

      Poista
  5. Onko nyt jo kevät? Mä olen itessään tosi pettynyt taas Suomen talveen! Kaipaan ehdottomasti niitä lumikinoksia ja lunta, jota meillä vielä muutamia vuosia sitten oli!!

    Olen itse enemmän kesäihminen, mutta jotenkin tällainen välimaasto ei sovi mulle! Heh ;)

    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä oikein tiedä mikä vuodenaika on ;-) Mieli halajaa kevättä kun ei talvea näytä tulevan. Itsekin kyllä rehellisesti sanottuna haluaisin että talvi olisi jonkin aikaa, ja olisi kunnon hankea ja pakkasta :-) Jospa se sieltä hetkeksi saataisiin kun kovasti toivotaan :-)

      Mukavaa alkavaa viikonloppua! <3

      Poista
  6. Oi miten kauniilta näyttävät <3 täällä mennään tulppaaneilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! <3

      Tulppaanit täälläkin lisänä, niitä kun ei voi vastustaa :-)

      Poista
  7. Kaunis kokonaisuus <3
    Itse kietaisen monesti pellavakankaan ja juuttinarun, mutta tuollainenkin näyttää toimivan kauniisti!
    Täällä Oulun korkeuksilla on pakkasta parikymmentä, joten ei kevät ihan vielä kolkuttele :) No, talvikin on ihanaa aikaa, mutta vähän lauhempaa saisi olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) <3

      Oi, mahtavaa, tosi hyvä idea :-) Voin kuvitella kuinka kaunis siitä tulee :-) Pellava on niin mahtavaa :-)

      Siellä tosiaan pakkanen paukkuu aika reippaasti, hrr..... ;-)

      Poista
  8. Ihania kevään juttuja ja haaveilut keväästä ovat juuri parasta, koska se menee aina niin nopsaan, kun tulee. Tuo kisu tuossa reunassa on ihana!! Samoista jutuista tykätään, joten klikkauduin jäseneksi. tervetuloa vastavierailulle Kristallikimaraan, jossa sisustellaan, tehdään käsitöitä ja kokeillaan kosmetiikkaa. http://kristallikimara.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, hyvin sanottu :-) Vähän sama kun joululla, pitää aikaisin aloittaa jotta ehtii nauttia siitä ajasta, kun todellisuudessa se on ohi ennen kun alkaakaan.

      Tervetuloa lukijaksi! :-) Tulenkin kurkkimaan vastavierailulle :-)

      Poista
  9. Tuo onkin tosi kaunis yhdistelmä, sopii hienosti yhteen :) Mukavia tuunaushetkiä ja toivotaan,että aika menee hurjaa vaihtia viikolla eteenpäin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! <3

      Ja kiitos myös tsempeistä, onneksi ollaan edes tässä asti jo, jospa se loppuaikakin hurahtaisi tässä :-) <3

      Poista
  10. Ihanat narskut ja voi kuinka kivasti tuo ruskea paperi sopiikin niiden kaveriksi! <3 Ja tuo tarjotin, IHANA! <3 Mukavaa viikonloppua sinulle Seija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aika oiva yhdistelmä?! :-) Tästä tuli niin lemppari, ja täällä kyllä varmasti vielä monet kukat kääritään paperiin ;-)

      Mukavaa viikonloppua teille! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...