sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Messu löytö



Alkuviikosta vinkkasin messu postauksessa, että ihan tyhjin käsin messuilta ei tarvinnut lähteä. Kyseessä on ihan täysin heräteostos, ostos jonka olemassa olosta en tiennyt mitään, mutta joka kolahti kovaa heti kun sen näin. :-) 

Vanhat aarteet ovat vetäneet puoleensa jo pidemmän aikaa, mutta reilun vuoden niillä on ollut vieläkin suurempi osa / merkitys. Useampi vanha aarre onkin kotiin tullut, niin huonekalu kun pienempiäkin juttuja. 




Tämä ihanuus löytyi Aada sisustuksen valikoimasta, ja hintaa jäi jopa 10€! Eli mukaanhan se oli otettava! Eihän tälläisiä tule joka päivä vastaan! 

Parvekkeelle tätä ensisijaisesti ajattelin, kunhan ehdin jossain vaiheessa parveketta alkaa myös suunnittelemaan kevät kuntoon. Tässä vaiheessa ajattelen että jollakinlailla tulen hyödyntämään kukkien kanssa, mutta nähtäväksi jää että miten. 




Ystäväni vinkkasi minulle, että kyseessä on vanha hiekkaseula! Tämä tieto olikin todella tärkeä, kun olin niin miettinyt mikähän on kyseessä :-) 

Itsellä oli jo muuten ihan fiilistä alkaa suunnittelemaan parveke juttuja tälle kesälle, mutta alkuviikosta pyryttänyt lumi sai kyllä parveke suunnittelut lykkääntymään eteenpäin! Millaista tyyliä / väriä parveke tänä kesänä saisi ylleen.
 Jossain vaiheessa sitten, kyllä ne suunnitelmat siitä selvenee :-) 




Josko sitä nyt ehtisi laittamaan parvekkeelle ainakin narskut kunnolla purkkeihin lähipäivinä. Tuntuu että vuorokauteen tarvitsisi muutaman lisätunnin, jotta ehtisi paremmin tekemään kaikki hommat. 

Kahden vaiheilla myös ollaan, pitäisikö parvekkeelle hankkia hiukan pienemmät kalusteet. Vanhat ovat todella mieleiset, kun viime kesänä ne tuunattiin, mutta jotenkin itse ainakin kaipaan hiukan "avaruutta", koska mikään valtavan suuri parveke ei kuitenkaan ole. 

Jospa sitä saisi laitettua mietintämyssyä päähän parveke asian kanssa lähiaikoina myöskin :-D


P.S. Ylimmäisissä kuvissa vilahtaa myös olkkarin uusi matto, päätökseen olen enemmän kun tyytyväinen! Katsotaan mattoa tarkemmin toisella kertaa :-)

40 kommenttia:

  1. Kiva löytö messuilta :) Suunnittelu onkin aina se kaikkein kivoin vaihe, kun voi mietiskellä erilaisia verisoita tilaan :) Pitäisi itselläkin miettiä tuota terassin kalustehankintaa, mutta ei ole millään vielä ollut sellaista fiilistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä oikea aarre löytö! :-) <3 Heti kun tuon näin, ja hinnankin vielä niin tiesin että pakko on lopuksi kaarrettava sitä kautta ja otettava mukaan :-)

      Suunnittelu onkin yksi niin huippu vaihe, olen samaa mieltä! :-)

      Eiköhän me hiljalleen saada ideoita aikaan, kun se aurinko taas tulee esiin ja keväisempi fiilis :-)

      Poista
  2. Ihana vanha aarre! Ja mattokin näytti vilaukselta tosi kivalta, iloista pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat aarteet ovat kyllä niin viehättäviä! <3 Ei tuota vaan voinut jättää sinne messuille ;-)

      Matto on tosi mieleinen, juuri harkitsen eteiseen samaa, mutta eri värisenä :-)

      Mukavaa pääsiäisen jatkoa! <3

      Poista
  3. Voihan vau, mikä löytö! <3 Tuo on aivan upea ja aivan omiaan parvekkeelle. Olipa hauska kuulla tuon käyttötarkoitus, enpä olisi tiennyt. :)
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin?! :-) Ihan huippu löytö, ihastuin niin heti tuohon! :-)

      Ja olin itsekin muutaman päivän ihan huuli pyöreänä, mikähän tuo nyt mahtaa olla! :-D Mutta onneksi sitten kuulin, oli itsellekin mahti juttu :-)

      Iloista pääsiäis sunnuntaita! <3

      Poista
  4. Kiva nähdä mitä siitä syntyy! Ja matto näyttää kyllä samalta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännityksellä vielä itsekin samaa odotan :-) Että mitä sitä keksiikään :-)

      Tuo matto on <3

      Poista
  5. Wautsi! Hauska löytä ja ihan sinun näköinen. Ymmärrän, että haluat myös ne tikkaat ;))

    Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon S! <3 Tuo on niin ihana aina kuulla että on oman näköinen, siitä tulee niin hyvä mieli :-)
      Ja juu, varmasti ymmärrät juu että tikkaat ovat kovassa etsinnässä! :-D

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  6. Ystävä kallis,aina jaksat näitä hauskoja sisustusjuttuja jakaa! Se on ilo,vaikka en aina kommentoi,niin elän tunnelmissa vahvasti mukana. Tänään täällä siivouspäivä,vaikka pyhä onkin. Mukavaa saada kotia kuntoon. Sitten vaan tassuttelen ja ihastelen tätä kaikkea! HL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiik! <3 Ihana, mahtava kuulla! :-)
      Kyllä elämä on vaan kuljettanut, ja vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan kirjoittavani blogia, saati sisustaa näin intohimoisesti! :-D

      Siellä tuoksuu pian TOLU, mahtavaa! <3 Kuulostaa juuri oikealta vapaapäivältä! :-)

      Poista
  7. Hyvä löytö! Näyttää varmasti parvekkeella hyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin itsekin ajattelin että kesäksi on parvekkeelle kyllä aivan ihana löytö! :-)

      Poista
  8. Ihana löytö <3 Kelpaisi minullekin :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin mieleinen löytö, olin ihan myyty heti! :-)

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  9. Oi miten kiva löytö :)
    Mukavaa sunnuntaita!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa ihan hurjasti! <3 Vanhat aarteet ovat kyllä jotain ihan omaa luokkaa! :-)

      Ihanaa sunnuntaita! <3

      Poista
  10. Ihana vanha aarre!
    Meillä on mökillä tuollainen saman oloinen vanha hiekkaseula, mutta siinä on kahvat molemmin puolin.
    Kaunis vilahdus matostasi! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kuulostaa aivan mahtavalta! :-) Olen niin ihastunut näihin! :-)

      Matto on kyllä todella mieluinen! :-)

      Poista
  11. Kaunis löytö <3 Eilen juuri katselin vanhoja omenalaatikoita kukkakaupassa, sellainen on ollut haaveissa jo vuosia, jos nyt kesäksi ostaisi kasvihuoneeseen :)

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) <3 Tuota todella pidän niin aarteena :-) Ihana, ja mieleinen :-)

      Ehdottomasti vanha laatikko hankintaan :-) Ovat niin mahtavia viimeisen päälle! :-)
      Itse ostin loppu vuodesta Hartwall puulaatikon, jota olin etsinyt erittäin pitkään, kunnes löysin. :-) Pari harmaata omppulaatikkoa on jo ennästään ollut. Vaikka tyyli on muuttunut niin laatikot on pysynyt matkassa aina :-)

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  12. Onpa upea! ja kaunis muuten tuo matto tuossa alla, onko mikä ja mistä?

    Ihanaa pääsiäisen aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset löydöt ovat kyllä aarteita heti alusta asti! :.-)

      Matto on Askosta, ja nimeltään Agadir :-) Löytyy kolmessa eri värissä ja kokoja on monta! :-)

      Mukavaa pääsiäistä! <3

      Poista
  13. Hauskoja nämä vanhat löydöt! Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, olen niin ihastunut tälläisiin :-)

      Ihanaa pääsiäisen jatkoa! <3

      Poista
  14. Hieno löytö, jolle varmasti keksit kivan käyttötarkoituksen! :-) Mattokin näyttää oikein lupaavalta.. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti löytyy tarkoitus :-) Ja vaikka olisi vaan nojailemassa parvekkeella, sekin oikein kelpo :-)

      Matto on... <3

      Poista
  15. Ihana vanha aarrelöytö.
    Ihanaa Pääsiäisen Jatkoa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä löytöjen löytö! :-)

      Mukavaa pääsiäisen jatkoa! :-)

      Poista
  16. Ihana löytö! Vanhat esineet on parhautta <3

    VastaaPoista
  17. Ooh, ompa upea löytö!! <3 Kiva että sattui kohdallesi, ja vieläpä noin halvalla! Kivaa alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :-) Olen tuosta niin iloinen, että sen bongasin! :-) Varmasti kulkee mukana pitkään :-)

      Mukavaa pääsiäispäivää teille Heli! <3

      Poista
  18. Ihana löytö<3 En minäkään olisi jättänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli oikea löytö isolla ällällä! :-) Nyt kun aurinkokin paistaa, niin heti alkaa tulla intoa suunnitella parveketta! :-)

      Poista
  19. Hauska löytö! Ihailinkin mattoa heti tuossa kuvassa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, aika veikeä! :-) Ja se vanha ihana kuluma tuossa! :-) Se on niin se juttu! <3

      Matto oli kyllä tosi nappi ostos! <3

      Poista
  20. Viime kesänä kiikutin meille samanlaisen. Ihastus tapahtui heti sen nähtyä. Meillä se roikkuu tällä hetkellä parvekkeella. Viime kesänä kasvatettiin siinä yrttejä. Idea oli täydellinen ja mieheni keksimä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla! :-) Ja ihan samoin täällä kävi, ihastuin h e t i! :-)

      Mukava kuulla millaisessa käytössä tälläiset on olleet :-) Kiitos kommentistasi! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...