keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kerros pannacotta



Nyt on tainnut jonkinlainen leivonta kärpänen purra taas hiukan enemmän näin kesän tullen, vai mistä lie tuulee kun keittiössä on tullut viihdyttyä normaalia enemmän ;-) 

Ennen synttäreitä sisustuslehtiä lukiessa, huomasin hurmaavan kakun ohjeen. Meinasin alkaa värkkäämään sitä, mutta sitten ajattelin että sinä päivänä kahteen pekkaan ei kannata. Jatkoin lehti kierrosta ja sitten silmiini osui ohje, jonka olin jo hetkeksi unohtanut! 




Aikaisemmin keväällä nimittäin bongasin Unelmien talo & koti lehdestä tämän ohjeen, mutta autuaasti se oli jäänyt unholaan. Onneksi tulin kattoneeksi nyt lehteä uudelleen, ja pääsin innolla koettamaan millaista herkkua tästä tulisikaan. 

Pannacotta on itselle suht uusi herkku. En todellakaan tiedä, miksi en ennen tykännyt näin namista herkusta, mutta parempi kai tähänkin oli oppia myöhään kun ei milloinkaan ;-) 




Itse hiukan muutin ohjetta, koska olen tottunut tekemään Pannacotan aina liivatteesta. Niin en alkanut nyt sohlaamaan hyytelösokerin kanssa, joka siis tässä alkuperäisessä ohjeessa oli. Ja homma toimi kun rasvattu, vaikka yleensä olen vähän arka kokeilemaan omasta päästä :-D 




KERROS PANNACOTTA

* 3dl kuohukermaa

* 3dl maitoa

* 2tl vaniljasokeria

* 1 rkl sokeria

* 500g mansikkasosetta 

* 4 liivatelehteä 


- laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään

- sekoita kattilassa kerma ja maito koko ajan sekoittaen

- lisää kerma/maito seokseen sokerit


- laita annoskuppien pohjalle tasaisesti jakaen noin puolet mansikkasoseesta

- jaa kerma/maito seos kahteen osaan ja liota toiseen osaan 2 liivatetta

- sekoita loppumansikkasose seokseen jossa on liivate

- jaa tämä seos annoskuppeihin ja laita jääkaappiin jäähtymään reiluksi tunniksi


- lämmitä kattilassa uudelleen kerma/maito seos ja lisää 2 liivatetta sinne

- kaada tämä loppu seos annoskuppeihin ja laita uudelleen jääkaappiin jäähtymään vielä tunniksi


- koristele haluamallasi tavalla


HOX!

Itse käytin yhteensä 6 liivatetta, koska laitan aina varman päälle, mutta tuolla kahdella pitäisi riittää! 




En tiedä olisiko ollut helpompi siitä hyytelösokerista tämä valmistella, mutta oikein hyvin toimi liivatteellakin, joten tästä nyt vaan kesäherkkua kokeilemaan! :-) 

Kuvissa vilahtelee ensi käytössä oleva uusi ihastus myös, joka tämä (kin) yllätti minut 100v juhlapäivänä, ja luonnollisesti sai sanattomaksi! <3 En voinut kuuna päivänä uskoa kun kaunista Marimekon lumimarja paperia avasin, että mikä sieltä paljastuu! Tämä on ollut niin haavelistalla! 
Joten, KIITOS! <3 Ensi käytössä ihanaksi todettu! :-) 
Kastehelmi! <3


Kesäistä keskiviikkoa teille kaikille! <3

30 kommenttia:

  1. Näyttää niin hyvältä :) pitääpä ottaa työnalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli sellaista herkkua, että oksat pois! :-)

      Poista
  2. Nam, näyttää todella herkulta tuo kolmikerroksinen panna cotta, täytyypä tätä kesäherkkua testata myös. :)
    Ihanaa aurinkoista päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :-) Oli kyllä tosi hyvää ja ihanan erilaista pannacottaa :-)

      Aurinkoista loman aloitusta teille! <3

      Poista
  3. Nams! Mä en ole varmaan koskaan maistanut edes pannacottaa saatika tehnyt :)))! Oli varmasti hyvää!

    Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan kuule testaamaan, on niin hyvä jälkiruoka / välipala, nams! :-)

      Mukavaa päivää sinullekin! <3

      Poista
  4. Kiitos ohjeesta, tämä menee ehdottomasti kokeiluun sillä niin herkulliselta näyttää sinun kuvissa :) Tuo kakkulautanen on haavelistalla täälläkin, niin kaunis sekin <3 Ihanaa päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon! :-) <3

      Suosittelen kokeilemaan, jos vaan pannacotasta tykkää. :-) Mukavan raikas, ja ulkonäköhän tässä on aivan ihana nuiden kerroksien avulla :-)

      Kakkulautanen oli aivan ihana lahja, että yllätys :-) <3 Haavelistalla tämäkin kun on keikkunut :-)

      Mukavaa ja aurinkoista päivää! <3

      Poista
  5. Nam, näyttää kyllä todella herkulliselta! Ja aivan ihastuttavat lasit ja kastehelmi-tarjotin. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella herkkua :-) Täytyy itsekin vielä kesällä uusiksi tehdä tätä :-) Nams!

      Kastehelmi on <3

      Poista
  6. Niin kaunis, ja taatusti hyvänmakuinenkin jälkkäri! :-) Ja mikä ihana lahja! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin innoissani kun lehdestä tämän ohjeen bongasin, ja kokeiltavahan se oli :-) Ja hyväksi pääsi toteamaan :-)

      Tuo lahja oli <3

      Poista
  7. Kaunista jo katsella ja varmasti hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää, mutta tykkäsin myös itse katsellakin :-D

      Poista
  8. Näyttää kyllä niin herkulta että pakko testata joskus <3 Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos tästä oli vinkkiä :-) <3 Kannattaa kokeilla, herkkua on! :-)

      Poista
  9. Ihanan kesäinen resepti :) Minä välttelen liivatetta parhaani mukaan ja meillä tehdään pannacotta aina hyytelösokerilla (Dansukkerin hyytelösokeri multi on 100% kasvipohjainen :)) ja hyvin onnistuu silläkin :) Täytyypä sujauttaa mansikkasoseet sinne kaveriksi seuraavan kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan oiva kesäherkku! :-)

      Kyllä itsekin ajattelin, että varmasti sillä hyytelösokerilla tulee hyvä ja kuten ohjekin tosiaan oli alunperin sille. :-) Tein kuitenkin nyt ekan kerran tuttua ja turvallista reittiä :-D

      Kannattaa kokeilla, oli tosi hyvää :-)

      Poista
  10. Naaam! :P Kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta!

    VastaaPoista
  11. Oi vitsi miten kauniin ja herkullisen näköinen herkku! ♡

    VastaaPoista
  12. Nam! En ole koskaan kokeillut pannacottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein kokeilun arvoinen, ja uudestaankin täytyy kesällä vielä pyöräyttää :-)
      Suosittelen kokeilemaan :-)

      Poista
  13. Näyttää kyllä herkulta, itse en ole kyllä moneen vuoteen tehnyt pannacottaa. :) Tuo jalallinen Kastehelmi on kyllä kaunotar, itsekkin olen saanut sen lahjaksi vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten vaan vanhoja muistoja verestämään, ja kesäpöytään tätä herkkua :-)

      Tuo on kyllä kaunotar, kruunaa ehdottomasti pöydän kun pöydän :-)

      Poista
  14. Onpas kyllä tosi kaunis jälkkäri!!! Ja aivan varmasti myös hyvää, nam! Meiltäkin löytyy tuo Kastehelmi-tarjotin ja se on kyllä päässyt pöytään toooosi usein<3 Ihanuus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonäkö tässä olikin ihan 10, mutta ei makukaan miinukselle jää yhtään :-) Tosi namskia! :-)

      Tuo on kyllä niin kaunistus tarjotin, tykkään niin valtavasti siitä :-) <3 Yksi toive toteutettu jälleen :-)

      Poista
  15. Varmasti oli herkkua, tuota tekisi kyllä mieli kokeilla! Kiitos vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kesäinen herkku, sopii nätisti kesäpöytään :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...