lauantai 3. lokakuuta 2015

Herkullinen porkkanapiirakka



Pari viikkoa sitten kerroin, että oli aika pitkästä aikaa upottaa kädet jauhoihin vapaapäivän kunniaksi. Tykkään valtavasti leipomisesta, ja ajoittain huomaan leipovani useinkin kun taas sitten voi tulla hiukan pidempi tauko. Tuona päivänä leipomista odotinkin k o v a s t i, olihan tämä kokeilun arvoinen resepti jo tovin pyörinyt mielessä! :-) 




Porkkanapiirakka on itsellä ikisuosikki leivonnainen, mutta ihan yhtä hyvin se ei ole maistunut murulle. Tätä herkkua onkin siksi tässä viime vuosina tullut harvakseltaan leivottua. 

Perinteisesti päälle laitettava tuorejuusto on se mihinkä tämä on tökännyt. Jaksan kyllä aina ihmetellä kuinka ei tuorejuusto voi maistua hyvälle?! ;-) 
Taannoin jotakin sisustuslehteä lukiessani huomasin siinä Valion mainoksen porkkanapiirakasta. Päälle oli kuitenkin laitettu juuston sijasta uutta appelsiinirahkaa! Ehdotin tälläistä versiota murulle, ja tähän tuli jopa kovakin innostus! Siinä siis myös syy, miksi niin innolla aloitin leipomaan! :-) 




Mikä sitten oli lopputulos? 

H e r k u l l i n e n! Rahka sopi paremmin kun hyvin päälle! Appelsiinirahkaa on pitänyt maistaa muutenkin kerran jos toisenkin mutta se on aina jäänyt. Oikein hyvä jälkkäri sellaisenaankin. 

Piirakkapohjan tein samalla tutulla ja turvallisella kananmunattomalla reseptillä, jota käytän piirakkaan kun piirakkaan. Toimii! Tähän pohjaan lisäsin siis vaan porkkanan. 


PORKKANAPIIRAKKA

- 1 lasi juoksevaa margariinia

- 1 lasi sokeria

- 3 lasia jauhoja

- 1tl soodaa

- 1 lasi piimää 

- 2 porkkanaa raastettuna

Päällinen

- 2 prk appelsiini rahkaa 

- pähkinärouhetta 


* Vatkaa margariini ja sokeri keskenään vaahdoksi

* Lisää joukkoon jauhot johon on sooda sekoitettu

* Kaada joukkoon hiljalleen piimä ja viimeisenä raastetut porkkanat 

* Paista 225 asteessa n. 30min. 

* Anna pohjan jäähtyä ja levitä rahka sekä pähkinärouhe pinnalle



Herkullista lauantaita! 

14 kommenttia:

  1. Porkkanapiirakka on niin hyvää , en kyllä muista milloin viimeks olis tullut sit syötyä tai tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä sellaista herkkua, voi nams! :-)

      Poista
  2. Oi nam nam nam!!! Näyttää niin suussa sulavalle!! <3 Nyt tuli ihan leipomisfiilis!!! Tänään vapaapäivällä olisi siihen aikaakin, joo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanapiirakka on niin nam nam! :-) Tässä alkoi kanssa vapaalla herkkuhammas kolottaa :-D

      Poista
  3. Enpäs ole ikinä tehnyt porkkanapiirakkaa! Kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta :)
    Ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin kokeilun arvoista :-) Kannattaa ehdottomasti kokeilla :-) Jos rahka päällinen ei ole oma juttu niin sitten sillä perinteisellä juusto päällisellä :-)

      Kiitos, aurinkoista syyspäivää! <3

      Poista
  4. Ihanalta näyttää ja porkkanakakku on niin hyvää! Kaunis syksyinen tunnelma <3 Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, niin herkkua. :-) Pitäisi vähän useamminkin tehdä :-) Nams!

      Kiitos Susanna, iloista syyspäivää! <3

      Poista
  5. Mielenkiintoinen kokeilu. Ite kyllä rakastan alkuperäistä versiota tuorejuustolla, mutta takuuvarma resepti on etsinnässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli juuri sitä, ja hyväksi todettu :-) Juustopäällinen on todella herkullinen, mutta tämä oli molempien mieleen :-)

      Poista
  6. Nam nam! Itselläni olisi tuolla jääkaapissa tarpeetkin ostettuna porkkanakakkuun, mutta tuli tämä kurja flunssa sekoittamaan suunnitelmia. Ihastelen siis herkullisia kuviasi ja odottelen, että itse jaksan taas sohvan nurkasta jotain muutakin tehdä kuin pakolliset kuviot. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, nyt vaan täytyy leipomista lykätä kunnes tervehdyt. Vaikka kipeenähän on aina lupa herkutella, ja tämä olisi ehdottomasti hyvä flunssan karkoittaja ;-) Maistuu niin hyvälle :-)

      Kiitos Jenni, sinulle aurinkoista syyspäivää! <3

      Poista
  7. Harvoin tulee leivottua porkkanakakkua, liian harvoin sillä se on todella hyvää. Tätä rahkajuttua täytyykin joskus kokeilla. Herkulliset kuvat <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen ajatellut, niin hyvää mutta aivan liian h a r v o i n tulee tehtyä. :-) Josko nyt ryhdistyisi :-)

      Kiitos kauniista kommentista! :-) <3

      Mukavaa syyspäivää! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...