tiistai 24. marraskuuta 2015

Joulu inspistä



Täällä alkaa olemaan reissu takana onnistuneesti, ja koti kutsuu pian. Voi kuinka hyvää teki vaihtaa hetkeksi maisemaa! :-) Ihanaan Tukholmaan palaa aina yhtä suurella innolla.... varsinkin näin joulun alla, mutta yhtälailla kesällä. Kurkataan vielä tällä viikolla reissu kuulumisia! 




Sunnuntaina kirjoittelin, että kotiin tulee hiukan eri näköinen joulu tänä vuonna. Ei ehkä se ihan perinteisin, vaikka viime jouluna kovasti punaiseen hurahdin ja vielä syksyllä ajattelin että niin tänäkin vuonna. Kuitenkin tässä joulun lähestyessä silmiin on osunut ( ja miellyttänyt ) kodin yleinen värimaailma musta, valko harmaa, ja tämän ympärille nyt olen alkanut joulua rakentamaan. 

Saa kuitenkin nähdä, tuleeko kuitenkin halu esim. pieneen ripaukseen punaista, koska mielihän voi muuttua hyvinkin pian! ;-) Viime jouluna kotiutin yhtä sun toista punaista ja enhän voi kieltää etteikö ne ihania olisi. 




Jämähdin yksi päivä katselemaan jälleen näitä hurmaavia HM: home puolen kuvia. Toistan itseäni, mutta nämä kuvat ovat kyllä niin viimeiseen asti mietittyjä, näissä on tunnelmaa. 

Vaikka moneen kuvaan jonka valitsin tuli sitä "kuuluisaa" punaista, niin myös luonnonläheisyys ja rauhallisuus on se juttu joka edelleen iskee kovasti. Yksi tärkeä kulmakivi omassa sisustuksessa. 




Yllä olevasta kuvasta puheenollen, viikonloppuna tuli ostettua lautaa ja siitä olisi tarkoitus ehtiä vielä lomalla tekemään pieni DIY. Ei niinkään jouluinen pelkästään, mutta nyt kyllä osuvasti joulukäyttöön. Toivottavasti kello antaa periksi ja ehdin vielä pieniin nikkarointi puuhiin. 

Nyt on taas tankattu kaupoilla // kuvia // lehtien lukien jouluista inspistä. Mahtavaa, monia eri ideoita katsellen syntyy se oma ja itselle tärkeä joulu. Aina jotain uutta, unohtamatta vanhaa. Perinteet ovat kuitenkin tiukasti sydämessä. 



Kuvat: Hm home

8 kommenttia:

  1. Ihania inspiskuvia, näistä saa hitusen joulumieltä lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Johanna, kyllä se joulu sieltä päätä hiljalleen nostelee :-)

      Poista
  2. Kivoja inspiskuvia!!! Mä en edelleenkään ole joulumoodissa ja tänään on tasan kuukausi aattoon!! Yikes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin ihania katsella aina :-) <3 Jospa se joulu mieli hiljalleen sinnekin kotiutuu, ei vielä kiirettä :-)

      Poista
  3. Kävin viikonloppuna hypistelemässä H&M Homen putiikissa punavalko-raidallista tyynynpäällistä ja sehän olisi kyllä niin kelpo hankinta - menisi sekä jouluna, että kesällä! Ihan mahtava idea! Kivoja inspiskuvia ja mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella ihana ja ajaton :-) Viime vuonna hankin itsekin samanmoisen ja tykkäsin kyllä kovasti :-)

      Näitä kuvia kyllä jaksaa ihastella ja katsella :-)

      Mukavaa päivää! <3

      Poista
  4. Ihania inspiskuvia!
    Joulumieli on kyllä vielä hakusessa, mutta kaikki ajallaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niin viehättäviä, jään itse aina ihan koukkuun :-)

      Kyllä se sieltä ehtii vielä tulla :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...