lauantai 21. marraskuuta 2015

Lomatunnelmia







Oikein lupsakkaa lauantai huomenta kaikille! 

Lomaa on jo kulunut kolme päivää. Päivät ovat olleet todella mukavia, ja varmasti kaikkina iltoina olen todennut:  "tänään oli tosi kiva lomapäivä". Mitään erikoista en ole tehnyt, mutta tavallista sitäkin enemmän. Olen ulkoillut pitkiä lenkkejä, tehnyt hyvää ruokaa, käynyt kaupoilla, istunut parturin tuolissa, tunnelmoinut aamusta alkaen kynttilän valossa, lukenut sisustuslehtiä, miettinyt joulujuttuja ja nauttinut lemppari ohjelmista // leffasta villasukat jalassa, unohtamatta että teetä on kulunut useampi kuppi!. :-) Nämä päivät ovat tehneet niin hyvää! Rentoa ja mukavaa menoa. 

Eilinen ilta meni murun kanssa syömässä // leffassa pitkästä aikaa. Nyt on edessä muutama yhteinen lomapäivä!  Oli myös ihana tunnelmoida keskustassa pitkästä aikaa. Joulufiilis kasvoi taas muutaman askeleen. Sieltä se lähestyy. 

Torstaina oli aivan ihana hetki ( tosin juuri ulkoilun jälkeen ), kun aurinko näyttäytyi oikein kunnolla. Tätä ihanaa ilmiötä oli pakko oikein todenteolla katsella, hetkeen kun sitä ei ole näkynyt. Instan puolelle tallentui myös tästä muisto. 

Onneksi on vielä lomaa hyvin jäljellä, näistä päivistä nautitaan vähintään yhtä paljon! 

22 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmallisia kuvia <3 Nauttikaa niistä yhteisistä hetkistä, juuri itse tässä pohdiskelin että minun ja mieheni kahdenkeskisestä yhteisestä ajasta on kulunut jo pari vuotta :D Tänään on suuri päivä sillä me päästään kahdestaan ulos syömään, huippua :D

    Ihanaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kovasti <3

      Ehdottomasti nautitaan, näitä hetkiä on todella oppinut vuorotyönkin vuoksi arvostamaan, tärkeitä <3 toivottavasti teilläkin on ollut ihana ilta tänään :) <3

      Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  2. Ihania lomatunnelmia kuvissa ja kuulostaa juuri täydelliseltä lomalta muutenkin, rentoutuminen tekee hyvää pitkän syksyn jälkeen. :) Ihanaa loman jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jenni <3 on ollut kyllä ihana loma, vaikka ihan arkisia juttuja niin ne on ihan juhlalta tuntunut <3

      Iloista viikonlopun jatkoa, toivottavasti teillä voidaan paremmin jo <3

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa, oikein mahtavia lomatunnelmia <3 Itse olen ollut Tallinnassa ja tänään kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on mennyt niin mukavasti :) iloisin mielin saanut käydä nukkumaan iltaisin :)

      Toivottavasti reissu oli onnistunut <3 meillä kutsuu Tukholma huomena :)

      Poista
  4. Oi, kuulostaapa niin ihanalta lomalta ja juuri tuollaista sen pitääkin olla! Ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :) ihania touhuja omalla ajalla kaikissa rauhassa :)

      Poista
  5. Ihanan kuuloisia lomapäiviä<3
    Mukavaa reissua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi onnistuneet päivät ihanine touhuineen :)

      Kiitos, huomena lähdetään :)

      Poista
  6. Kuulostaa tosi hyvältä! Minäkin niin kaipaisin jo lomaa...
    Rentoja lomapäiviä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut kyllä enemmän kun tyytyväinen tähän lomaan <3 hyvä mieli :)

      Tässä vaiheessa loma kyllä tekee terää, olikos sinulla tulossa loma pätkä kanssa?! :)

      Kiitos, samalla kaavalla jatketaan <3

      Poista
  7. Kuulostaa hyvältä lomalta! :) Ihanaa loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunut ja ihana loma :) samaan tahtiin jatko, kiitos kovasti <3

      Poista
  8. Rento loma on usein paras loma<3 Akut latautuvat, kun ei koko ajan tarvitse tehdä jotain, vaan aikaa jää ihan vaan olemiselle:) Iloista lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tässä on todellakin puolensa ja olen ollut todella tyytyväinen näihin menneisiin päiviin :) aivan ihania :)

      Mukavaa viikonlopun jatkoa Viivi <3

      Poista
  9. Mukavan kuuloinen loma ja mukavia juttuja olet touhuillutkin:)
    Tuollaista lomaa pitää ollakin!

    Nautintoa vielä viikonloppuusi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon touhua mutta rauhallisessa tahdissa :) ihania suunnitelmia myös touhujen välissä :)

      Samoin sinne <3

      Poista
  10. Ihanan kuuloisia lomapäiviä! Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymy huulilla saanut näitä päiviä viettää :)

      Kiitos ja samoin sinne <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...