Pitipäs taas hetki miettiä, että mikäs ihme sopisi otsikoksi. Enkä tovin jos toisen mietinnöistä tullut tuon selvempään ajatukseen ;-) Joten nyt mennään tällä!
Kummituspuu on kotiutunut vuosimallia 2015! Itseasiassa puu on ollut jo varmaan kuukauden päivät kotona, mutta ei ole tainnut vielä blogissa vilahtaa. Mutta nyt on sen aika!
Viime vuonna muistan erään pikaisen Plantagen reissun, kun näin tuon puun ( luultavasti ) ensimmäistä kertaa. Nappasin instaan siitä kuvan, ja kuvaan tulikin monta kommenttia ja ihastusta. Kommentteja lukiessa ja vastaillessa itsekin oikein syvennyin paremmin kuvaan, ja ihastuin tähän ihan todenteolla. En uskonut kuinka suosittu tämä olisikaan, ja pienellä jännityksellä lähdinkin viikonlopun jälkeen ostamaan omaa puutani.
Sain kun sainkin oman puun, ja kotona se sai arvoisensa paikan.
Kevääseen asti puu elelikin erittäin hyvin, mutta sitten oli aika luopua tästä ihanasta kasvista. Ei auttanut kun alkaa odottelemaan syksyä, että saan hankittua uuden.
Jo loppukesästä sitten Plantagenissa näinkin näitä ihanuuksia, mutta edellisestä vuodesta oli jäänyt tunne että tämä kuuluu syksyyn. Tovin aikaa sinnittelin ennen kun kävin nappaamassa omani.
Tutustuin hieman paremmin tämän hoitoon, ja jostakin luin että hyvin hoidettuna tämä voi tehdä jopa keltaisia pieniä kukkia! Empä olisi ikinä tästä kasvista sitä uskonut. Noh, ei ehkä kuitenkaan pelkoa että itsellä niitä kukkia alkaisi tulemaan ;-) Yllättävän kauan tosin se edellinen viihtyi....
Musta-valkoinen ( herkullinen ) lakurasia on jäänyt oikeastaan vähän kun sattumalta tv-tason nurkalle. Rasia on kuitenkin niin ihana, että en raaski sitä hävittääkään, se menee aivan oivasti sisustukseen ja sopii tuohon paikalleenkin. Aivan mahtava juttu muuten, että nuin kaunis rasia onkin suunniteltu herkullisille lakuille, tässä taas kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :-)
Nyt olisi aika hypätä taas työhön kiinni, eilisen vapaapäivän jälkeen!
Iloista alkanutta marraskuuta kaikille! <3
PS. Vielä ehtii osallistumaan arvontaan! :-) Linkki sivupalkissa.
Upea puu ja tuo ruukku on ihan mielettömän kaunis <3
VastaaPoistaKiitos paljon Johanna! :-) <3
PoistaRuukku on myös minun mieleen kovasti, löysin sen alkusyksystä Plantagenista! :-) Nyt kuitenkin laitoin vaihteeksi ruukun piiloon pussukkaan! :-D
Kummituspuu on niin kaunis ja karu yhtäaikaa, samasta aiheesta muuten kirjoittelin itsekin tänään, joskin en kummituspuusta. :D Hipelöin kummituspuuta viikonloppuna, olisihan se aika ihana ja paikkakin sille voisi olla jo valmiina... Kauniita kuvia ja tunnelmia! Mukavaa tiistaita! <3
VastaaPoistaSe juuri, se varmasti onkin se mikä viehättää siinä :-) Muistan juuri viime vuodesta kun ensi kertaa tuon näin, että sellainen karuus siitä mieleen jäi ;-)
PoistaSinulla olikin niin ihana oksa blogissa, voi ihanuuden ihanuus! :-) <3 Tyylikäs! :-)
Nyt vaan mietintään, jos kummituspuulle olisi paikkakin... :-)
Kiitos mukavasta kommentista! <3 Ja iloa tiistai iltaan! <3
Jotenki herkkä tuo kasvi. Mutta toden totta, sopii juuri yksyyn.
VastaaPoistaTuo on niin ihana, siitä on tullut kyllä nyt toista vuotta perinne, ja jatkuu..... :-)
PoistaOnhan se kiva kasvi,nimi kertoo jotain sen ulkoasusta!Kauniita kuvia sulla täällä!
VastaaPoistaEhdottomasti, nimi on oikein osuva! :-)
PoistaKiitos paljon kauniista sanoistasi! <3
Minusta tuo kummituspuu on niin kaunis, kai yksinkertaisuudellaan! Ostaisin meille myös, mutten ole mistään täältäpäin löytänyt. Kauniita kuvia olet ottanut.
VastaaPoistaOikein mukavaa viikon jatkoa sinulle ja tervetuloa vierailemaan minunkin blogiini:)
Sitä se ehdottomasti on, yksinkertainen mutta niin ihanan näyttävä silti :-) Ihan yksi lemppari kasveista nykyään :-)
PoistaPlantagenista löysin itse, ja muistan lukeneeni että Bauhaus oli toinen liike ainakin joka myi viime syksynä kun oli kova hitti! :-) Toivottavasti löydät :-)
Kiitos kutsusta, liityinkin heti lukijaksi :-)
Ihana kummituspuu! Tuollaisesta olen haaveillut, mutta ei ole tullut vielä vastaan.
VastaaPoistaTuo on ihastuttava, tykkään valtavasti :-)
PoistaPlantagen ja Bauhaus on ainakin myyneet tätä kasvia. :-) Toivottavasti löydät omasi :-)
Tuo puu on niin kiva, tykkään kovasti :) Iloista päivää <3
VastaaPoistaTykkään kanssa, niin ihana risumainen, sopii niin syksyyn :-)
PoistaMukavaa ja tunnelmallista iltaa! <3
Nuo on kyllä niin ihania! Joskus vielä meillekin hankin.. :)
VastaaPoistaEikös :-) <3 Olen kyllä niin ihastunut entisestään tuohon risumaiseen ulkomuotoon :-)
PoistaIlman muuta hankkimaan :-)
Tuo on jotenkin hauskakin kasvi :) Tulee aavikon oksasutit mieleen!
VastaaPoistaSitä se on, veikeä ja niin ihana :-) On kyllä ihastuttanut minut :-D
PoistaAika mainio, kummituspuu. Tykkään!
VastaaPoistaTykkään kanssa, niin ihana se on :-) Näyttävä vaikka on niin risumainen :-)
PoistaIhanat kuvat, ja aurinkoista päivää! :)
VastaaPoistaKiitos kiitos paljon! :-)
PoistaTunnelmallista iltaa! <3
Upeat kuvat <3 Tuo on kyllä niin hauska ja samalle herkkä puu :)
VastaaPoistaK i i t o s! <3
PoistaEhdottomasti, nuo sanat kuvaavat hyvin! :-)
Ihanat kuvat ja voi, tuota kisua korissaan <3 <3 Olen miettinyt ja katsellut tuota kummituspuuta monesti, mutten ole vielä sitäkään hankkinut, saa nähdä sorrunko tänä syksynä siihen :) En minäkään raaskinut heittää tuota lakulaatikkoa roskiin, säästöön meni :) Mukavaa iltaa <3
VastaaPoistaAivan ihana puu!!!! ♥ ♥ Ja ihanaa kun nykyään herkutkin on kivasti pakattuna. Love it!! :)
VastaaPoista