sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Sulka



Olen usein miettinyt omalla kohdalla ajatusta, että miksi kotona pitäisi olla aina jokin ns. teema?
Tarkoitan tällä nyt mm. että jossain vaiheessa tähtiä oli joka paikka täynnä, jossain vaiheessa korentoja, jossain vaiheessa sarvipäitä. 

Voin edelleen sanoa rehellisesti, että tykkään kaikista edellämainituista, mutta jokaisessa kohdassa on tullut se ähky vastaan kun niitä oli aina kerralla ihan liikaa. 




Muistan kun jossain vaiheessa ( jo aikaa sitten ) huomasin Kodin 1:sessä kauniin sulka tuikkukupin. Kaunis ja yksinkertainen mustavalkoinen tuikku vetosi kovasti, ja se lähti heti mukaan. 
Ihan samoihin aikoihin aloin miettiä, että pitäisikö nyt sitten ostaa kaikkea sulka-aiheista?! Siinä vaiheessa todellakin heräsin tähän ajatukseen, että en halua täyttää ähkyyn asti kotia jollakin yhdellä tietyllä teemalla. 

Tämä uusi ajatus tuntui silloin todella mieleiseltä, ja tuntuu edelleen tänä päivänä. Ehkä olen nyt tehnyt ihan oikean ratkaisun, erilaisia juttuja ripaus siellä, toinen täällä on omasta mielestä paras vaihtoehto, ehkä jopa yksinäänkin. 




Tykkäsin kuitenkin niin kovasti ostamastani sulkakupista, ja jossain vaiheessa haaveilin tyynyä sen kaveriksi. En kuitenkaan halunnut pitää edes kiirettä asian kanssa, etten vahingossa lipsahtaisi vanhaan ja alkaisi täyttämään kuitenkin kaikkea tällä uudella ihastuksella. 

Tänä syksynä löysin sitten mieleisen sulkatyynyn ( klicks ) , ja olin todella tyytyväinen. Pieni piste lisää, mutta ei liikaa. 

Nyt kotiin on rantautunut vielä yksi sulka, ja se onkin sitten siinä. En voinut vastustaa tätä aivan huikean kaunista sulka printtiä, joka kotiutui Valkoinen Lautturi verkkokaupasta. 
Kyseessä on Sofie Rolfsdotterin jäljennös hänen alkuperäis teoksestaan. Musta-valkoinen kaunis ja yksinkertainen printti. 




Sulka jäi nojailemaan vanhaa ovea vasten, ja onkin siinä mukava piriste. Hieman kyllä ehdin jo kaavailla tätä myös kollaasiin jota olen viimein päässyt rakentelemaan.... hmm....


Täällä valmistaudutaan toiseen pitkään työpäivään, ja alkaneeseen marraskuuhun! Pitkällä ollaan jo tätä vuotta, hui! 


* Printti: Valkoinen Lautturi 

16 kommenttia:

  1. Ihana sulkataulu <3 Leppoisaa sunnuntaita sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo on niin ihanan yksinkertainen ja kaunis! <3

      Iloista ja aurinkoista päivää Johanna! <3

      Poista
  2. Sulat ovat ihania ja sulkataulusi on todella herkän kaunis. <3
    Onnea yli viidestäsadasta lukijasta, mahtavaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä, nyt täytyy vaan pitää homma hanskassa ettei niitä ole pian liikaa :-) Hih.
      Kiitos Jenni kauniista ja tsemppaavista sanoista! <3

      Poista
  3. Ihana mukikin!

    VastaaPoista
  4. Sulat ovat kauniita, niin upeita kuvia Seija <3

    VastaaPoista
  5. On kyllä kaunis taulu! Itsekkin sulkia olen ihastellut, mutta vielä niitä en ole hankkinut. Niitä Annon sulka pussilakanoita tekisi kovin mieli... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin kanssa niitä juuri mainoksessa, ja ajattelin että pitäisikö ne hankkia vai meneeköhän kohdallani kohta se sulka kiintiö yli :-) Mutta ne ovat niin ihanat! :-)

      Poista
  6. Kaunis taulu <3 joskus katsonut vastaavanlaisia itsekin mutten vielä hankkinut. Minulla ei ehkä ollut jonkun tietyn teeman mukaan sisustamista, mutta tunnistan tuon että joskus olen sortunut hankkimaan liikaa samantyylisiä juttuja lähinnä sen takia että kun joku juttu on niin ihana että haluaisi sitä moneen paikkaan :) Ihanaa iltaa sinulle pitkän työvuoron jälkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Juu, tuon kirjoittamasi voin myös allekirjoittaa. Se on tuttua ;-) Nyt kuitenkin kun silmät avautunut sille, niin osaa ehkä ja toivottavasti jo hiukan hillitä ;-)

      Kiitos kovasti, pitkä viikonloppu tehty ja yksi päivä vapailtu sen jälkeen mukavissa merkeissä <3

      Poista
  7. Kaunis printti ja sopii teille! Muistan mun tähtivillityksen :))! Edelleen mieluisia, mutta aikansa kutakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Tähti villitys oli kyllä niin suurta, itselläkin.... ja niin vannoin että ikinä en kyllästy tähtiin ;-) Empä....
      Kivoja tosiaan edelleen, mutta sopivassa suhteessa kotona :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...