sunnuntai 20. joulukuuta 2015

# 20 Jouluinen Porvoo










Eilinen ihana aurinkoinen lauantai päivä vietettiin Porvoon vanhan kaupungin katuja talsien. On tuo Porvoo vaan sellainen paikka, että vähintään kerran kesässä, ja näin ennen joulua sinne on ( pakko ) päästä käymään, ja ihastelemaan sitä idyllistä tunnelmaa. 

Edellinen reissu olikin alkukesästä, ja tuntuu että siitä on pieni ikuisuus. Jossain vaiheessa ajattelin, että antaako aikataulu myöden nyt ennen joulua, mutta onneksi saatiin otettua aika tälle reissulle. 

Kadut // kulmat ovat käyneet jo tällekin huonolle karttapäälle tutuiksi, ja kaupungilla on aivan ihana talsia ristiin rastiin. Välillä on mukava poiketa viehättäviin, ja ihanan tuoksuisiin kauppoihin ja sitten taas jatkaa matkaa ja ihastella tuota kaunista miljöötä. 

Onneksi eilen oli vielä kunnolla aikaakin, eikä tarvinnut kello kädessä mennä. Istahdettiin kaikessa rauhassa latelle // glögille, ja se tekikin oikein hyvää kävelyn keskellä. Vaikka se kuuluisa lumi puuttuu, niin onneksi aurinko oli reissussa mukana, joka teki puolestaan oman tunnelmansa. 

Tällä kertaa tuli napsittua ( ihmeen ) vähän kuvia, mutta ainahan sinne muistikortille jotain pitää tallentaa, ja tässä nyt muutamia lemppari otoksia reissusta. 

Voi kuulkaa, kuinka ihastelin tuossa kolmanneksi alimmassa kuvassa olevaa Hyasintti asetelmaa! Eikö olekin aivan viehättävä? Ihanasti pari sinttiä kauniissa luistin kipossa! I like it! No juu, koko kukkakauppa oli kyllä niin ihastuttava, että eihän mitkään sanat riitä kertomaan! 

Aurinko alkoi painua hiljalleen mailleen, ja kaunis puna siivitti meidän kotimatkaa. 


♥♥   Tunnelmallista 4.Adventtia!  ♥♥



16 kommenttia:

  1. Kylläpä siellä olikin kaunista ja ihania tosiaan nuo kukat ja asetelmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kaunis päivä osui tälle ihanalle reissulle <3

      Poista
  2. Oi että, Porvoo on kyllä ihana ja kauniita kuvia olet ottanut. <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimin kiitos <3

      Porvoo kyllä on <3 tuota ihanaa tunnelmaa on vaan niin ihana katsella ja tuoksutella :)

      Kiitos, ja ihania joulunalus päiviä <3

      Poista
  3. Sattuipa teille mahtava sää Porvoon visiitille! En olenkaan pariin vuoteen Porvoossa käynyt, ehkä ensi kesänä taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Aurinko teki paljon puuttuvan lumen vuoksi tunnelmaa :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja kaunis Porvoo, en ole koskaan käynytkään siellä!
    Pitäisi kyllä käydä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on todella kaunis :) nyt vaan suunnittelemaan kesäreissua :)

      Poista
  5. Ihania kuvia kauniista Porvoosta. Mieheni on täältä kotoisin ja tulee sen takia onneksi paljon käytyä paikanpäällä.
    Ihanaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! <3

      Aivan ihana juttu, silloin onkin aina hyvä syy poiketa :-)

      Samoin sinne teille! <3

      Poista
  6. Ihanan jouluinen tunnelma, vaikka lumi puuttuukin♥ Kauniilta näyttää!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat ja ihana päivä ollut teillä, tuollaiset pienet retket ovat parhaita <3 En ole ehtinyt käymään tuolla jouluisessa vanhassa kaupungissa ollenkaan tänä vuonna, se on niin ihana paikka. Tunnelmallista iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) <3

      Nuo ovat kyllä ihan huippua, ja piristää ihanasti arkea :-) Oli mukava käydä hiukan retkellä, ja unohtaa joulu kiireet hetkeksi :-)

      Mukavaa joulunalus aikaa! <3

      Poista
  8. Ihana Porvoo. Pitäisi mennä taas pian käymään 💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on! <3

      Ehdottomasti, retki päivää suunnittelemaan :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...