keskiviikko 9. joulukuuta 2015

# 9 Jouluinen hetki



Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, niin hassulta kun se viime aikoina kuulostaakin. On juuri oikea päivä tehdä pieniä jouluvalmisteluita ennen pientä happihyppyä! Joten, ei muuta kun cd taustalle soimaan, ja hommiin! 

Keittiön pöytä täyttyikin tarvikkeista, joulu cd:stä, kupista kuumaa ja hetken päästä valmiista tuotoksista. 




Kuinka ihmeitä se aurinko tekeekään, sekin saa hetkessä joulumieltä nousemaan hurjasti. Pienesti kirpsakka sää, ja tuo valoisuus, kummia se tekee joulumielelle. Edellispäivänä voi sanoa joulumielen olleen jossain ihan metsässä, kun vettä satoi viistosti lähes koko päivän. 




Usein kun tälläisiin hommiin alan, vieressä on kuppi kuumaa teetä. Tapa on jo vuosia vanha, eikä siitä niin vaan eroon pääse. Ei tälläkään kertaa. 

Tällä kertaa *kuppiin ei tullutkaan teetä vaan kahvia! Juu-u, kyllä. Oli nimittäin ihan pakko maistaa ihanan tuoksuista joulukahvia, joka kotiutui KaffeCentralenista. Eikä kuulkaa ollut ollenkaan hassumpaa, vaikka kahvin makuun en ole vielä tähän ikään päässyt! :-) Mutta kyllä se vaan maistui! Seuraavaksi keittelenkin murulle nämä kahvit. 

Vielä kun rinnalle oli Tanskalaisia ihania joululakritseja, niin tämä hetki oli täydellinen. Oletteko muuten tienneet, että nämä lakut ovat myös gluteenittomia? Ainakin täällä tämä tieto oli loistava, kun "lievästi" allergia perhettä ollaan ;-) 




Ja valmistakin tuli, tähän pieneen askarteluun kurkataan sitten omassa luukussa. Muokkasin hiukan alkuperäistä ideaa, ja tyytyväisin mielin tätä olen nyt katsellut. Voi jälleen kerran sanoa, että pieni oli suurta, tässäkin tapauksessa. 

Ihanaa päivää! 


* Kuppi, lakritsit, kahvi : Kaffecentralen.


20 kommenttia:

  1. Ihania jouluisia juttuja sinulla taas siellä <3 Mille muuten nuo lakritsit maistuvat ? siis ovatko voimakkaan lakritsinmakuisia ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, ihanasti sanottu! <3 Säätä uhmaten, täällä koetetaan kovasti virittäytyä jouluun :-)

      Nuissa lakuissa on vadelmaa ja suklaata, eli aika nami yhdistelmä, todella hyviä :-) Laku on mielestäni sellainen sivumaku kun muita makuja myös :-)

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta ja ihania tuollaiset omat hetket joulujuttujen parissa. Kivaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, nämä hetket ovat itselle tosi tärkeitä. :-) Kun pystyy // saa otettua ajan ja sitten touhuta :-)

      Samoin sinne, ei anneta sateen lannistaa! <3

      Poista
  3. Mitähän jännää tuosta syntyi?:)
    Mukavaa keskiviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä hetki jännityksessä :-) Hih. Tulee vielä tuleviin luukkuihin, niin ihana idea oli :-)

      Samoin sinulle! <3

      Poista
  4. Nuo lakritsit näyttävät niin herkulliselta, mutta en ole vieläkään hankkinut ja maistanut :) Ehkä jouluksi voisi hankkia pöytää koristamaan.
    Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä maistaa ehdottomasti, ovat sen arvoisia :-) Ja oivasti sopii juuri joulupöytään, kuten mainitsitkin :-) Löytyi myös muita näitä kausi makuja :-)

      Mukavaa päivää sinne myös! <3

      Poista
  5. Ihania joulu puuhia siellä sinnulla <3 Nuita lakritseja tekisi mieleni minunkin maistaa mutta en ole vielä näitä hankkinut. Ainakin ne näyttää todella herkullisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Kovasti koetetaan pitää tätä joulumieltä yllä, vaikka ilma sanoo kaikkea muuta. Mutta... ehkä se vielä muuttuu :-)

      Kannattaa ihmeessä maistaa, ovat todella hyviä :-) Nam!

      Poista
  6. NAM!
    Voi vitsi miten kauniita kuvia olet jälleen ottanut!
    Valoisaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua, kiitos kovasti lämmittävästä kommentista! <3

      Mukavaa päivää ja joulun odotusta myös! <3

      Poista
  7. Hmm.. täytyykin laittaa nuo lakut korvan taakse :)
    Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Ihana tunnelma <3 Innolla odotan nähdä mitä askartelit :) En ole maistanut noita lakritseja vaikka kuvissa olen monta kertaa ihaillut niitä. Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Tälläiset hetket ovat kyllä niin ihanuutta :-) Ihana ottaa hetki aikaa ja vain rentoutua ja tehdä kivoja juttuja :-)

      Lakut ovat kyllä suurta herkkua :-) Nam!

      Mukavaa iltaa, sateesta huolimatta! <3

      Poista
  9. Ihanaa iltaa, aivan ihania kuvia sinulla jälleen <3 Noita makeisia olisikin hauskaa maistaa ja joulukahvia myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Susanna, kiitos kiitos! :-) <3

      Jos suinkin lakut tulee vastaan niin maistappa ihmeessä, olivat kyllä tosi herkkua :-) Ja kahvikin! :-)

      Poista
  10. Ihanan näköiset nuo lakritsit <3 Love it!

    Mitähän sinä olet puuhaillut? Oikein mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakut on kyllä hyviä, kannattaa maistaa jos kohdalle osuu :-) Sopii myös joulupöytään oivasti :-)

      Pian luukusta vilahtaa askartelu :-)

      Kiitos paljon ja, Mukavaa iltaa sinne! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...