tiistai 22. maaliskuuta 2016

Vanhan tuolin paikka



Iloista huomenta kaikille! :-)

Täällä on palailtu pieneltä reissulta, ja vielä olisi muutama päivä lomaa edessä ennen pääsiäisen töitä. Kotona alkaisi odottaa se aina yhtä ihanankamala ikkunanpesu, sen verran alkaa olla tassun // nenän jälkiä ikkunassa! No mutta, kyllähän se palkitsee sitten kun sen vaan on tehnyt! Kirkkaat ikkunat on vähän sama asia kun raikkaat petivaatteet! 




Joku saattaakin muistaa että joulukuussa yhdessä postauksessa vilahteli tuo vanha tuoli ihanuus sängyn vieressä. Olin sitä jo tovin aikaa miettinyt, ja sitten yksi päivä siirsin yöpöydän ja tuolin paikkoja keskenään. 

Olen tosi pitkän aikaa ihastellut kuvissa, niin blogeissa kun lehdissä kun vanhat tuolit ovat yöpöytinä. Siinä on vaan jotain tosi veikeää. Olisipa pitänyt siirtää aikaisemmin! 




Tuo tuolihan ei koskaan ihan kunnon paikkaa kotoa löytänyt silloin kun sen kirpparilta kiikutin kotiin. Joten nyt liki parin vuoden jälkeen oli toki aikakin! :-) 

Tykkään myös kovasti edelleen yöpöydistämme, jotka ovatkin palvelleet jo entisestä kodista alkaen. Valkoiset ja ajattomat. Mutta kyllähän te tiedätte, vaihtelu virkistää. 

Näin päin ollessa, yöpöytä palvelee pienenä apupöytänä makkarissa, joten siirto oli senkin puolesta ihan kannattava juttu. 




Talja on vielä talven jäljiltä lattialla. En ole raaskinut sitä laittaa pois, koska siitä on tullut Helmille niin mieluisa nukkumapaikka öisin, nyt kun ovat saaneet nukkua makkarissa. Täytyy varmaan alkaa katselemaan jotakin sopivaa mattoa taljan tilalle, että neidillä säilyy nukkumapaikka ;-) 

Eihän ( nämäkään ) kuvat onnistunut ilman että apulainen olisi ollut sivussa! :-) 

17 kommenttia:

  1. Suloinen apulainen <3 Kaunis vanha tuoli ja sopii ihan mainiosti yöpöydän virkaa toimittamaan. :)

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi neitonen kiittää! <3

      Tuo oli kyllä löytö tuo tuoli aikanaan! :-) Onneksi se tuli napattua mukaan! :-)

      Iloista päivää! <3

      Poista
  2. Siis aivan ihana tuo vanha tuoli! Täydellinen yöpöydäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! :-)

      Tuo tuoli ihastutti löytäessäni, ja edelleen :-)

      Poista
  3. Tuoli sopii täydellisesti yöpöydäksi! Tykkään!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuoli :) Oon itsekin haaveillut samasta idiksestä, en oo vain saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :-)

      Nyt vaan ehdottomasti tuumasta toimeen :-)

      Poista
  5. Ompa ihana kissa. Kaulassa musta kaulus, kuin paidassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi kiittää :-)
      Se onkin juttu joka monille jää tuosta neidistä mieleen :-)

      Poista
  6. Tosi kiva tuoli ja sopii hyvin sängyn viereen! Mullakin on niin monia ideoita yöpöydiksi, mutta en raaski luopua puulaatikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) <3

      Puulaatikot ovatkin ihan super ihanat sinulla yöpöytänä :-)

      Poista
  7. Ihana yöpöytänä! Minulla on aina heikko kohta vanhoja tuoleja kohtaan :) Mikä ihanuus on tuo violettiin taittava kukka maljakossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-)

      Täällä on kanssa yksi heikko, ja oikeastaan niin paljon kaikkea vanhaa kohtaan ;-)

      Tuo kukka on Jaloleinikki. Se on ihan uusi ihastukseni. Viime keväänä koetin sitä metsästää mutta olin autuaasti myöhässä. Nyt on kuuleman näiden aika :-)

      Poista
  8. Tuoli sopii niin yöpöydäksi. Taas niin kauniita kuvia ja ihana Helmi <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...