torstai 23. kesäkuuta 2016

Kesä muistoja



Tuossa yksi harmaa aamu kun heräsin ( yllättäin ) aikaisin, innostuin katselemaan vanhoja kesäkuvia läpi. Vaikka ulkona oli harmaata, ja sateen mahdollisuus suuri, niin kesäiset kuvat veivät ajatukset jo täysin kesälaitumille, ja takaisin aurinkoisiin päiviin. Kuvilla on suuri merkitys. Suurempi, kun monesti tulee edes ajateltua. 




Muutamat  ( kovatkin ) sadepäivät, mitä lähiakoina on ollut ei ole kuitenkaan tätä neitosta haitannut. Ennemminkin sanoisin päinvastoin. Mielestäni on ollut vallan piristävääkin kuunnella sateen ropinaa katossa, tuoksutella sitä raikasta ilmaa, mukava ollut kietaista kesäinen huivi kaulalle ja nauttia pitkästä aikaa myös kupponen kuumaa. 

Sadepäivien jälkeen on parhautta ottaa aurinko vastaan, ja nauttia siitä lämmöstä. Kuinka mahtavalta se tuntuukaan! 




Nämä postauksen kuvat ovat kesältä 2014. 
Oli mukava myös palata ajatuksen tasolla nuihin muistoihin, mitä tuohon kesään liittyy, ja tulipa sitä samantien muisteltua myös muutamaa aikaisempaa kesää, jolloin elämä alkoi muuttumaan. 

Tänä kesänä kamera kiikkuu varmasti yhtä tiiviisti mukana kun aikaisemminkin. Kesäloma on jo kovasti mielessä, ja parisen viikkoa olisi vielä piikkejä aamukammassa ennen kuin lomatunnelmiin pääsee. Mutta, sehän sujahtaa nopeasti! :-) 



10 kommenttia:

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...