lauantai 3. joulukuuta 2016

# 3 Diy asetelma






On aika kolmannen luukun. Luukusta paljastuu tänään nopea & helppo diy

Itselläni on ollut tapana jo useana vuonna tehdä jonkinlainen asetelma luonnonaarteista joulunaikaan. Useasti myös kalenterissa ovat nämä asetelmat vilahtaneet. Asetelmia on nähty mm. mini kasvihuoneessa sekä tarjottimella. 

Tämä vuosikaan ei tee poikkeusta siis tässä asiassa. Tänä vuonna asetelma on sensijaan erittäin yksinkertainen, ja nopea toteuttaa. Tähän väliin haluan sanoa: vähemmän on enemmän. 

Jo tovin aikaa sitten näin vastaavan Granitin instatilillä, ja ihastuin tähän oitis, ja olihan se mahtava kuva pakko jakaa itsekin instassa. Syyslomalla juuri ennen lumien tuloa ehdinkin tekemään reissun metsään, ja käymään keräämässä hieman sammalta lasipurkin pohjalle. 

Syysloman jälkeen sitten asettelin ( kuivuneet ) sammaleet lasipurkkiin, ja tämähän oli valoja vaille valmis. Kovasti itseäni houkutti tähtivalot, mutta Clasulla nähdessäni nuo hurmaavat sydämet, ne oli aivan pakko kotiuttaa h e t i. Näillä valoilla on suuri merkitys juuri tänä vuonna, ja varmasti näistä jää muisto myös tuleville vuosille. 

Valot syttyvät ajastuksella iltapäivällä neljän maissa, ja ovat kyllä aivan hurmaavat tässä asetelmassa. Olen tähän enemmän kun tyytyväinen!


16 kommenttia:

  1. Luonnonmateriaalit ovat ihania!

    VastaaPoista
  2. Ihana asetelma. <3 Rupesin miettimään, milloin olen viimeksi asetelmia tehnyt.. Enkä muista, apua! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) <3

      Nyt vaan sitten tekemään, tämä kun on niin ihanaa ja mukavaa puuhaa! :-)

      Poista
  3. Kaunis asetelma <3 Tein myös kukka-asetelman viime viikonloppuna sammaleella. Meillä vaan ongelmana se että sammal tuoksuu liian mielenkiintoiselle kisun nenään eikä malta antaa sammalleen millään olla rauhassa :) Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Ihastelinkin eilen sitä blogissasi, se oli aivan vallan upea! :-) <3 Todella taidokkaasti tehty :-)

      Oi että, kisut on kyllä niin uteliaita näissä(kin) jutuissa :-) Tuo on meillä toistaiseksi saanut olla rauhassa :-) Hih.

      Mukavaa uutta viikkoa! <3

      Poista
  4. Kauniit noi sydänvalot, muutenkin kaunis asetelma, sammal sopii hyvin.

    VastaaPoista
  5. Voi, onpas kaunis💕

    VastaaPoista
  6. Todella kiva asetelma, ihastelin tätä jo Instagramissa. Oikein sievä ja kauniit, tarkat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti! :-) <3 Aivan ihana kuulla! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...