keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Helmililjan tarina



Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun näiden "blogivuosien" aikana olen ehtinyt hehkuttamaan tätä niin rakasta kukkaa: Helmililjaa

Joulun, ja siis Hyasinttien jälkeen alkaa // alkoi jälleen todella kova odotus, että koska tätä ihanaa kukkaa kauppoihin ilmestyy, ja koska tämän saa piristämään kotiin. Voisin sanoa olevani jopa todella malttamaton tämän ihanuuden kanssa. Tätä odottaessa alkoikin mielessä kypsyä ajatus postauksesta, jossa voisin kertoa miksi tämä on niin tärkeä minulle. 




Vuonna 2013 muutin rakkailta kotikulmilta uuteen kaupunkiin, ja luonnollisesti kaikki oli kohtuullisen uutta, ja monta asiaa muuttui samalla kertaa. Jännitystä oli paljon ilmassa, ja uuteen arkeen asettuminen vei myös aikansa. 

Suurin osa tärkeistä ihmisistä jäi vanhoille kotikulmille, ja se olikin yksi suurimmista muutoksista, ettei kaikki ollut enää niin lähellä. Kyläilyreissuja piti sopia uudella tavalla, ja aikatauluttaa myös luonnollisesti. 

Ilahduin aina suuresti ( kuten tottakai edelleen ), kun sain uusille kulmille rakkaita ihmisiä kylään. Mieleen onkin piirtynyt vahvasti kaikkien ensivierailut. 




Oli kevät-talvinen todella kaunis päivä, ja sain tärkeän ystävän kylään ensi kertaa uuteen kotiini. Treffasimme juna-asemalla, ja vietimme ensin mukavan päivän ostoksilla, ja ravintolassa käyden, ja sen jälkeen suuntasimme kahvittelemaan kotiin. 

Juuri ennen kun hypättiin bussiin, ystäväni halusi ostaa minulle kukan kauniista pienestä kukkakaupasta. Se oli Helmililja. Kukka pakattiin todella kauniisti, ja olin aivan häkeltyneenä siinä tilanteessa! <3 Todella kaunis yksilö lähti matkaamaan kotiin. 

Tämä oli se hetki, jolloin tämä kukka sai aivan uuden merkityksen. Pieni hetki, mutta suuren suuri vaikutus. Tästä kukasta on tuon hetken jälkeen tullut todella todella tärkeä! <3 




Sain taannoin aivan ihanan kommentin blogiini, jossa lukijani kirjoitti nähneensä tämän kukan ikkunassa, ja kuinka tulin mieleen sillä hetkellä. <3 
Kuinka tämä kommentti piristi, ja kosketti, olen siis todella voinut kertoa että tämä on itselle rakas kukka, 

Toivon, että en ikinä unohtaisi tätä tämän kukan tarinaa <3

21 kommenttia:

  1. Kiva tarina kukan takana.Ystävät ovat niin tärkeitä!

    VastaaPoista
  2. Oi miten kaunis tarina! <3 Helmililja on kyllä kaunis, taidankin käydä hakemassa tulppaanien sijasta tällä viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin piirtynyt mieleeni, ja tämä kukka muistuttaa aina tästä tarinasta! <3

      Toivottavasti löysit myös tämän kaunokaisen :-)

      Poista
  3. Ystävät ovat parhaita <3 Juurikin näin. Pienet asiat tekevät suuret muistot <3

    VastaaPoista
  4. Ihana tausta helmililjalla!! <3 Mutta MITÄ, joko niitä sieltä saa? Täällä ei näy varmaan vielä pariin kuukauteen.. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on tärkeä muisto! <3

      Joo, saa! :-) IKEA:sta löysin nuo isot, ja kukkakaupoissa on ollut pienempiä yksilöitä :-)

      Poista
  5. Helmililjat ovat ihanan herkkiä ja kaunis merkitys näillä ihanaisilla sinulle <3 Meiltä löytyy yksi sininen yksilö, mutta valkoista odottelen kovasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä on kyllä itselle todella tärkeä tarina <3 Tätä on aina ilo muistella! <3

      Valkoisia tuntuu olevan ihmeen vähän missään, muistan että harvase vuosi itsekin valkoista vielä enemmän odotan mutta sinisiä tahtoo olla :-)

      Poista
  6. Ihana tarina <3 Täällä vielä odotellaan ensimmäisiä helmililjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on ihana muisto! <3

      Toivottavasti pian löydät! :-)

      Poista
  7. Kaunis tarina kauniilla kasvilla <3 Hetkessä elämisen riemua!

    VastaaPoista
  8. Ihana tarina, ja kyllä helmililja on vaan kaunis <3 Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin ihastuttava, ae että, tykkään niin! <3

      Kiitos, ja iloista sunnuntai iltaa! <3

      Poista
  9. Ihana tarina ❤️ Itsellenikin helmililja on kevätkukka suosikki. Täytyypä ihan seuraavalla kerralla katsoa joko täältäkin niitä löytyisi. Tunnelmallista iltaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Janina! <3

      Tämä kukka on kyllä niin kaunis, ja on myös aivan ihana leikata pieneen maljakkoon kun alkavat ylikasvaa, niin on vielä niistä iloa :-)

      Samoin sinne! <3

      Poista
  10. Kaunis tarina. helmililja onkin kaunis, keväällä aikainen, pujahtaa mistä vain.

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...