lauantai 18. helmikuuta 2017

Mustavalkoista



Pitkin somea on vilahdellut ( varsinkin ) viimeisen kahden viikon aikana upeita kuvia Marimekon uudesta raikkaasta kodinmallistosta. 

Kun itse näin ensi kertaa kuvia tästä mallistosta, olin kyllä aivan myyty, ja hyvä kun housuissa pysyin! Ensimmäinen sanani taisikin olla: WAU! Tämän jälkeen jatkoin ihastelua... 




Innoissani odotinkin viikonlopun kauppareissua, ja että pääsisin kurkkimaan Marimekkoon näitä ihanuuksia muutakin kuin kuvista. 

Odotukseni palkittiin, ja kyllä astiat // tekstiilit olivat yhtä hurmaavia kun kuvissa. Todella onnistunut mallisto, ja jaksaisin uskoa, että tämä tulee olemaan monen muunkin ( bloggaajan ) ihastus! 




Marimekkoon ei ollut harmiksi ihan kaikkia astioita vielä ehtinyt tulla, mutta sen sijaan Stockalla pääsin kurkkimaan niitäkin. Matkaan tarttui ensi alkuun ihanat Hortensie servetit kahdessa koossa ( servettejä kun ei edelleenkään ole koskaan liikaa! ) ja pikkuhiljaa varmasti astioitakin kotiutuu... 

Oletko sinä jo ehtinyt tutustumaan tähän uuteen mallistoon? Onko suosikkeja löytynyt? :-) 


Psst: tästä pääset kurkkaamaan näitä kaikkia ihania uutuuksia! 



12 kommenttia:

  1. En ole vielä päässyt liikkeeseen katsomaan, mutta vaikuttaa hyvältä. Tuo Hortensia-sarja on kaunis!

    VastaaPoista
  2. Oih, me ollaan tänään menossa vähän ikkunashoppailemaan :) Täytyykin käydä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka mukavaa! :-) Toivottavasti näitä ihanuuksia osui silmiin :-)

      Poista
  3. Tykästyin heti hortensia- ja spalje-kuosiin, ihanan simppeli kuosi. Pieni Spalje tarjotin ja Hortensia-sarjan kahvikupit piti jo kotiuttaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä, todella onnistunut! :-)

      Täälläkin kyllä pian pitää kotiuttaa tätä sarjaa :-)

      Poista
  4. Raikkaan ja kivan näköiset <3 Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, todella onnistunut! :-) <3

      Kiitos Janina, ja samoin teille sinne lomalle! <3

      Poista
  5. On tullut käytyä niitä ihastelemassa. Palloja kylläkin tarttui vkl:na mukaan, mutta ne korkataan vasta seuraavassa asunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, nämä ovat kyllä niin mahtavia! :-)

      Se onkin mukavaa, kun on uutta ihanaa odotettavaa! :-)

      Poista
  6. Marimekon uudet tekstiilit ovat kyllä ihania, itsekin ihastelin uutta mainosta! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...