perjantai 21. heinäkuuta 2017

Sateen jälkeen





Perjantai heipat! 

Täällä aloitellaan ensimmäisen työputken jälkeen paria vapaapäivää. Viikko on hujahtanut luonnollisesti nopeaa, ja on aika aloitella viikonloppua. Huomista täällä jo kovasti odotellaankin, kun saan murun reissusta kotiin ja päästään vielä nauttimaan yhteisestä ajasta murun loman loppumisen kunniaksi :) 

Palataan kuitenkin vielä parin viikon taakse, ja mökkilomalle. 

Joku saattaakin ehkä muistaa, että viime kesänä ripustelin mökillä omppupuuhun ihanan valosarjan, jotka sitten ihastutti niin kovasti että sarja pääsi reissun päätteeksi parvekkeelle ja siellä se on nyt vuoden ollutkin. Tänä vuonna kuitenkin kaipasin myös ( jo ) hämäriin iltoihin tunnelmaa, ja ostin Clasulta yksittäisiä aurinkokenno lamppuja, ja ne pääsivät samaan puuhun luomaan tunnelmaa. 






Heti ensimmäisenä iltana mökillä vedin saappaat jalkaan, ja lähdin innoissani ripustelemaan lamppuja puuhun. Kuinka ne sitten toivatkaan iloa ja tunnelmaa koko mökkiloman ajan. Kuinka pieni tämäkin juttu oli, mutta sitäkin suurempi piristys! :) 

Erään sateisen päivän // illan päätteeksi lähdin kamera kaulassa ulos, ja ikuistin muutamia muistoja tältä kesältä mökiltä. Ilma oli niin raikas, ja kuinka ihana sitä olikaan siinä samalla vaan tuoksutella. Ja mikä plussa, hyttysiä ei ollut juuri nimeksikään koko mökkiloman aikana! 

Vaikka voin rehellisesti sanoa, että n a u t i n näistä sadepäivistä todella paljon, niin onhan sitten sitten ihanaa kun... 



8 kommenttia:

  1. Vau, ihania ja niin raikkaita tunnelmia! Kuvien kautta pystyi melkein haistamaan sateen raikkkaan tuoksun. ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Se tuoksu on kyllä mitä ihanin! :) Ja eilen kun lähdin asioille ja ruoho oli juuri leikattu niin voi... :)

      Poista
  2. Ihania tunnelmakuvia ja kauniita muistoja <3 Aurinkoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon! <3

      Iloista ja aurinkoista viikonloppua! <3

      Poista
  3. Sateen jälkeen ilma on niin raikas ja puhdas. Ja, oi miten ihania kuvia olet onnistunut napsimaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja se tuoksu on niin ihana sen tunteen lisäksi! :)

      Kaunis kiitos Kaisa kauniista sanoista! <3

      Poista
  4. Näistä kuvista oikein huokuu se ilman raikkaus!!Lovely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos S! <3 Sateen jälkeinen raikkaus on! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...