torstai 11. tammikuuta 2018

Vapaapäivillä





Huomenta! :) 

Täällä olisi edessä kaksi vapaapäivää, ja täällä sitä venytellään hereille hiljalleen tähän päivään. Täytyy sanoa, että olin ihan "unohtanut" kuinka mukava tunne onkaan jäädä vapaalle. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, itselleni parhaiten sopiva vaihtoehto on tehdä (kaksi)vuorotyötä. Tykkään todella paljon kun välillä on viikolla vapaata, ja omaa aikaa ja kuinka mahtava onkaan puolestaan sitten odotella sitä yhteistä viikonloppu vapaata! 

Eilen töiden jälkeen kurvasin Plantagenin kautta hakemaan vapaapäivän kukkia. Mielessäni oli myös viherkasvit, mutta ne jäivät vielä toiseen kertaan kun hakemaani ei löytynyt. Sen sijaan aivan ykkös-suosikkini Helmililja oli jo saapunut, ja täytyy sanoa että olin kyllä yhtä hymyä! 

Ensimmäinen pala kevättä on siis saapunut kotiin. Täällä tosin odotellaan todella kovasti sitä talvea ja lunta edelleen saapuvaksi. Olisi niin ihana nauttia valkeasta maasta ja hangista! 

Vapaille ei ole mitään suuria suunnitelmia ( ihan hassua! ) fysioterapiaa lukuunottamatta. Kaapit odottaa siivoajaa, ja ajattelinkin että sitä hommaa ehtisi nyt hyvin aloitella. Mielessä on myös, että kunnon happihyppelyt on paikallaan, voi kun se aurinkokin näyttäytyisi! :) 

Mukavaa ja reipasta torstaita toivotellen! 

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen miettinyt uusia viherkasveja, mutta vielä odotan vähän keväisempää ilmaa, eli aurinkoa.
    Vai oli helmililjat saapuneet, ne ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! :) Siinä vaiheessa se innostus entisestään kasvaa :)

      Helmililjat ovat kyllä ihan namut! :)

      Poista
  2. Oi että, helmililjat ovat kyllä ehdoton kevään merkki! En muistakaan, että niitä olisi näin ajoissa ennen ollut! Täytyy ehdottomasti käydä katsastamassa, josko löytäisin niitä myös. Tampereella oli Sokoksella jo kirsikkapuun oksia ja olisi tehnyt mieli napata mukaan, mutta matka oli vähän turhan pitkä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ehdottomasti! :) Ihan tosi tosi aikaisessa nyt olivat kyllä ensimmäiset yksilöt! :)

      Oksat ovat toinen heikkous kyllä <3 Niin ihania kun ne onkin :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...