tiistai 17. huhtikuuta 2018

Alkuviikosta




Reipasta uutta viikkoa!

Täällä on vietetty pari päivää sängyn ja sohvan väliä mennen. Lauantai-sunnuntai yönä iski ilmeisesti norovirus pahemman kerran, ja empä ennen moista tautia ole kokenut! Onneksi monien pitkien tuntien jälkeen maanantaina iltapäivästä alkoi tuntua, että elämä voittaa kuitenkin. 

Tänään olisi edessä vapaapäivä, ja tiukan kotoilun jälkeen mieli halajaa tehdä yhtä sun toista. Parveke kaipaisi muutamia kevätkukkia siivouksen päälle, ja uudet lenkkarit ulkoilutusta. 

Kameraan tulee tartuttua yhä useammin kevään ja valon tullen. Tässä vaiheessa tuntuu aina uskomattomalta, että ei tarvitse olla tiukasti aamupäivisin kamerassa kiinni koska valoa riittää pitkälle iltaan asti. Illalla on kuitenkin mahtavuutta sytytellä kynttilät kevät päivän päätteeksi. 

Pieniä arjen ihania hetkiä on mukava taltioida kameraan muistoksi, niitä pieniä, tärkeitä ja merkityksellisiä. Kuten mm. ylläolevat kuvat. 

Iloista viikkoa toivotellen! 


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenna tsempeistä matkan varrella! <3

      Poista
  2. Kauniit kuvat! Valon lisääntyminen on kyllä ihanaa ja kuvaaminenkin on paljon mukavampaa sekä helpompaa. Mukavaa viikkoa ja toivottavasti vointisi on jo parempi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Kuvaamisessa on tosiaan vuodessa kaksi käännekohtaa, kevät ja valo, sekä syksy ja pimeys. Molempia aina "ihmettelee", ja molempiin sitten tottuu. :)

      Vihdoin täällä ollaan kunnossa, kova tauti taltutettu! :)

      Poista
  3. Voi ei, kovasti paranemisia sinulle <3 Toivottavasti voit jo paremmin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Janina! <3 Tosi kova tauti oli, mutta onneksi viimein takanapäin!

      Poista
  4. Eiiiii! Mulla ei ole myöskään ollut norovirusta ikinä! Huh! Tsemppiä sinne !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Se oli kyllä aivan järkky tauti kuumeineen ja kipuineen, toivottavasti vältyt!

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...