Ruokailutila on kokenut muutosta enemmän ja vähemmän tässä puolen vuoden aikana. Pitkän aikaa palvellut vanha ovi lähti kiertoon loppukesästä, ja pöydän vaihdoimme loppuvuodesta. Nämä molemmat muutokset ovat olleet iso osa siitä mihin olen halunnut pyrkiä.
Aloin katsella ruokailutilaa vuodentaitteessa kuitenkin vielä hieman eri silmin, ja yks kaks lamppu syttyi.
Taulu joka seinällä oli, on todella tärkeä ja merkityksellinen meille, mutta jotenkin pidin sitä tuossa paikalla kuitenkin liian pienenä. Kaipasin jotakin vähän suurempaa, mutta kuitenkin jotain kevyttä tilalle.
Sellaisena jonkin näköisenä haaveena on ollut pidemmän aikaa rakentaa Marimekon kankaasta taulu, ja siinä oli ratkaisu tähän tilaan.
Itsellä oli muutamakin kangas vaihtoehto mielessä, ja ystävällisen myyjän kanssa päädyttiin sitten lopulta tuohon upeaan mustavalkoiseen Bottna kankaaseen. Enää tarvittiin reissu Bauhausiin ostamaan styrox levyä ja sitten hommiin!
Pienen säädön jälkeen taulusta tuli valmista, ja viime viikonloppuna taulu viriteltiin sitten seinälle. Olemme olleet todella tyytyväisiä tähän lopputulokseen, ja nyt ruokailutilassa näyttää juuri siltä miltä olen haaveillut. Palapeli on tullut valmiiksi.
Tässä siis pieni sneakpeek muutoksesta, kuvia on tulossa lisää vielä :)
Maljakkoon kuuluu ( keväisin ) ehdottomasti erilaiset ( kukkivat ) oksat.
Aijemmin suosin suuresti Kirsikanoksia, mutta niiden "kilpailijaksi" on kovasti tullut Magnolian oksat. Molemmat ovat ilman muuta aivan hurmaavia!
Viime keväänä itsellä maljakossa koristikin useaan otteeseen upeat Magnoliat, ja niitä jo kovasti haaveilen. Vielä ei ole kuitenkaan ollut saatavilla, vaikka ahkerasti olen koettanut kysellä ;) Kirsikan oksia sensijaan satuin jo löytämään kukkakaupasta, ja ne olivatkin varsin suuria joten pääsivät korkeaan maljakkoon lattialle. Onneksi karvatassut ovat antaneet niiden olla ihmeen rauhassa.
Magnolian oksia odotellessa oli pakko etsiä kuvaa viime keväältä!
Näissä tunnelmissa toivottelen nyt ihanaa sunnuntaita kaikille! <3
Raikkaan näköinen tila nyt!Bottna on aina klassikko kuosi.
VastaaPoistaKiitos :) Se sana itselläkin tulee ensimmäisenä nyt mieleen :)
PoistaBottna on kyllä todella klassikko :)
Ihana kokonaisuus <3 Täällä Bottna päässyt nyt pöytäliinaksi, kun mitta ei riittäisi ikkunaan. :D
VastaaPoistaKiitos! :) <3
PoistaSe sopii aivan loistavasti pöytääkin, kaunis liinaksi :)
Miten sait kiinnitettyä tuon kankaan levyyn? Meillä on akustiikkalevy odottamassa päällystämistään, rappukäytävä kun kaipaa kaikumisenvuoksi jotakin.
VastaaPoistaKaunis teidän ruokailunurkkauksenne ja taulu sopii sihen hyvin. Oksia en ole vielä löytänyt meille, mutta kuuluvat ehdottomasti kevääseen.
Talvista alkanutta viikkoa!
Kangas on kiinnitetty ihan nastoilla :) Tuossa styroxissa on ensin alukangas, koska mustat pisteet näkyivät läpi. Sitten päällä tuo Marimekon kangas ja hyvin nastat on pitäneet nämä molemmat :)
PoistaToivottavasti saat tehtyä mieleisen taulun myös :) Tämä oli mukavaa hommaa :)
Kiitos Kaisa kauniista sanoistasi! <3
Oksia odotellen :) Toivottavasti pian löytyy :)
Iloista viikkoa! <3