torstai 17. tammikuuta 2019

( Ihana ) Aurinko!



Tämä joulu-tammikuun vaihde on joka vuosi yksi suuri ihme. Vielä joulukuussa on todella pimeää, mutta kun ollaan päästy tämänkin verran tammikuussa eteenpäin niin valon määrä on lisääntynyt jo aivan hurjasti! 

Tämä on oikeastaan itselle sitä mieluisinta aikaa. Vielä on sekä aamuisin että iltaisin pimeää, kotona on ihana tunnelmoida kynttilöiden kanssa, juoda kuppi kuumaa ja nauttia tästä ajasta, mutta kuitenkin päivällä on valoa eikä olla missään pussi pimeässä. Ja ihanaa kun valokuvauskin onnistuu taas paremmin! Se on aika jippii! Ja onhan tuo ihanaa, että lunta on kuten talvella kuuluu, eikä että sitä tulisi sitten vappu aattona kuten pari vuotta sitten! 

Niin ihana kun tuo aurinkokin pilkahtelee vielä näinä päivinä, mutta itselle migreenin kera se on aika peikko. Viime loppu viikosta kärsin elämäni varmasti yhden pahimman migreenin, joka kesti peräti neljä päivää sahaten edes takaisin. 

Tulppaanit ovat olleet ehdoton hitti nyt tämän tammikuun leikoiksi. Tulppaani ilo on siis selvästi palannut. Valkoiset on ihan lempparit, mutta vaaleanpunaiset tulevat tiukasti perässä. Viime viikonloppuna löytyikin Stockmannilta yllätykseksi aivan upeat valkoiset jossa oli hivenen vaaleanpunaista, kuinka ihanat ne olivatkaan. 

Kuulin syksyllä vinkin, että tulppaanien veteen kannattaa laittaa sokeria, jotta varret eivät pääsisi niin kasvamaan. Itse asiassa jo vähän itsekin tämän unohdin, mutta täytyypä kokeilla seuraavien kanssa! 

Ihanaa päivää kaikille! <3



8 kommenttia:

  1. Täällä tulppaanit myös löytäneet paikkansa maljaksosta jo parin kimpun verra. Tuo sokeri juttu oli minulle aivan uusi, täytyykin testata.
    Mukavaa talvista lumisadetta ja torstaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat vaan niin piristäjiä ja lupaus keväästä :) Jotenkin tälläinen aika kun kuitenkin on talvi ja pakkanen paukkuu, niin tulppaanit ovat kyllä niin ihania maljakossa :)

      Itsellä ainakin toimi, ei tullut sellaisia hujoppi varsia ollenkaan! :) Kannattaa kokeilla! :)

      Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Kyllä,valon lisääntymisen huomaa jo. Lunta on täälläkin nyt paljon. Ihana talvi!
    Kiitos postista ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, ihan todella huomattava ero jo! :) Lunta on myös aivan ihanan paljon, ihan oikea talvi jopa etelässä! :)

      Mukava kun kalenterivoitto löysi perille :)

      Poista
  3. Tosi hienoa kun valo on lisääntynyt, tulppaaneista mäkin tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti näin :) Valolla on suuri merkitys :)

      Poista
  4. Aivan ihana kuva, tulee niin keväinen olo, vaikka ulkona on lunta ja pakkasta. :) Ihanaa lauantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Tulppaanit ovat kyllä niin ihania juuri nyt, ihania piristäjiä! :)

      Iloista alkavaa viikonloppua! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...