lauantai 23. marraskuuta 2019

Muistoja lapsuudesta



Täällä on otettu marraskuun aikana enemmän ja vähemmän rauhallisesti, sekä vietetty sairastupaa hieman liiaksikin. 
Kuun taitteessa kävin pienessä jalkaoperaatiossa, ja sen vuoksi on siis pitänyt ottaa hiukan iisimmin. 

Tallennuksia on tullut katsottua, ja joululehtiä luettua, inspiraatiota siis on ainakin tankattu, josko nyt pääsisi johonkin sopivaan ajatukseen vielä itsekin, millaisen joulukodin sitä sitten rakentaisi tänä vuonna :) 




Sohvalla on siis tullut vietettyä aikaa kiitettävästi, ja niimpä yksi päivä mieleen juolahtikin "rakennella" kunnon hyvä paikka, jossa myös päikkärit maistuu. 

Tästä tulikin siis mieleen aivan lapsuus, nimittäin ainakin itse muistan ( varsinkin ) viikonloppuisin kantaneeni sängystä ainakin peiton, joskus myös tyyny(t), ja oi ja voi, kuinka mukavaa siinä olikaan katsella sitten lastenohjelmia. 
Löytyykö sieltä muita, joille tästä tulee lapsuus mieleen? 

Kuinka tälläiset muistot ovatkaan niin ihania! <3




Täällä ollut tähdet jo muutaman päivän odottelemassa, jotta ne pääsisivät paikoilleen. Josko tämän vapaapäivän aikana saataisiin ne viriteltyä, ja samalla parvekkeelle myös valot :) 

Koti alkaa näyttämään siis hiljalleen jouluisammalta, ja kuusi asiakin on kovasti mielessä. Itsellä on parikin hyvää vaihtoehtoa, ja nyt pitäisi vaan miettiä paras ratkaisu :) 




Sairastupaa(kin) piristää vielä kohtuu syksyinen kukkakimppu yhdestä lemppari kukkakaupasta! Kimppu oli aivan loistava uuteen Muurla:n maljakkoon, joka on muuten äärimmäisen näppärä! Tämä Kapseli maljakko nimittäin muuntuu eri kokoisille kimpuille sopivan korkuiseksi helposti silikoni rengasta siirtämällä! Aika loistava keksintö siis maljakolle! Ja tätä maljakkoa löytyy monessa värissäkin, mutta yllättäen itselle valikoitui tämä erittäin kaunis valkoinen / lasi. 



Ihanaa viikonloppua kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Voi että, todellakin tulee lapsuus mieleen tuosta, mulla oli kanssa tapana sohvalla katsoa peiton alla lastenohjelmia. <3 Ihania muistoja <3 Toivottavasti siellä aletaan olemaan parempaan päin ja pääset laittamaan joulua! <3 Täälläkin valot löysi tiensä parvekkeelle ja tähtiä oli tarkoitus ripustaa, mutta miten siitäkin kehkeytyi taas isompi operaatio; jäi siis odottamaan huomista. :D

    Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla Jenni! <3 Tässä tosiaan on niin muistot lapsuudessa :)

      Kyllä tässä hiljalleen paremmalta alkaa näyttämään, onneksi :) Toivottavasti myös sielläkin <3

      Täällä puolestaan tähdet löysi paikkansa, mutta valot vielä uupuu parvekkeelta, ne sitten seuraavaksi! :)

      Kiitos, ja samoin! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...