perjantai 15. toukokuuta 2020

Malttamaton



Kevät etenee vauhdilla, päivä päivältä luonnossa vihertää enemmän ja kesä on jo aivan nurkan takana! Ajatella todella, pari viikkoa jäljellä kevättä, kunnes onkin aika kääntää kalenterin sivu kesään. 

Niin erikoinen kun tämä vuosi 2020 onkin ollut ja tämä tullaan todellakin muistamaan tästä poikkeuksellisesta ajasta, niin erikoista tästä vuodesta tekee myös sen, että voin itse sanoa odottavani kesää! 

Edellinen lause voi kuulostaa monen korvaan varsin hassulta, mutta blogiani pitempään seuranneet tietävät, että kesä ei kuulu yleisesti lemppari vuodenaikaani. 
Enkä siis "kesäkesää" odota, vaan täällä ollaan jo aika malttamattomana uuden kodin valmistumisen kanssa :) 




Palapelin palaset alkavat hiljalleen asettua paikoilleen ja se on varmasti osaltaan lisännyt muutto kuumetta kovasti. Palaan tähän pian vielä uudelleen. 

Uuden kodin ohi tulee lenkkeiltyä usein ja kuinka mahtava on aina nähdä kuinka ( ulkoapäin ) hommat edennyt. Tästä tulee aina yhtä hyvä mieli. 

Viimeisin suurin muutos on varmasti parvekekaiteet sekä lasitukset parvekkeille ja terasseille! Olin viime viikolla ihan innoissani mennessäni ohitse, koska edellis kerralla näistä ei ollut tietoakaan. Kuinka paljon se muuttikaan talojen ilmettä! 




Tieto muuttopäivästä pitäisi saada noin 4-6 viikkoa ennen ja sitä tietoa tässä nyt malttamattomana odotetaan. Heinäkuun lopulle on näytetty hieman vihreää valoa ja tätä kovasti toivotaan, että viimeistään silloin päästäisiin muuttamaan. 

Koti alkaa olemaan aika hyvin jo "sisustettu" luonnoksissa. Vierashuone oli hieman kysymysmerkkinä, mutta viime viikonloppuna saatiin luonnokset siitäkin oikeastaan aika hyvin valmiiksi. Sekin itseasiassa lisäsi kärsimättömyyttäni odottaa, koska tähän keksittiin oiva ratkaisu! 

Toivottavasti tämä loppukevät ja alkava kesä etenee yhtä nopeasti kun vuosi tähän asti, niin pian on aika sitten sanoa nykyiselle kodille kiitos ja heippa! 

Iloista alkavaa viikonloppua! 

10 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä tosi hyvältä uudella kodilla, voin hyvin kuvitella, ettei enää malttaisi millään odottaa. Toivottavasti muuttopäivä varmistuu pian ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ihanasta kommentista! <3 Ja voin uskoa, että tiedät mitä ajattelen ja kuinka innoissaan olen! :D Muuttopäivä tietoa odotellaan kyllä kovasti :)

      Poista
  2. Vau näyttääpä teidän koti komialta, ja kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi k i i t o s kauniista sanoistasi, ihana oli lukea! :)

      Poista
  3. Hieno koti kyllä tulossa! Varmasti sormet jo syyhyää, laittamaan uutta kotia. :) Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! <3

      Kyllä kovasti todellakin olisi intoa jo laittaa :D Nyt kun vielä sai kutakuinkin ne viimeisetkin suunnitelmat tehtyä, niin malttia ei meinaisi olla!

      Kiitos kovasti ja iloista viikkoa myös sinne! <3

      Poista
  4. Ymmärrän hyvin sinun malttamattomuutesi, mutta onneksi ei enää montaa kuukautta kun pääsette muuttamaan. Näitä postauksia on mukava lukea, joissa kerrot uuden kotinne valmistumisesta ja mielenkiinnolla odotan myös sisustusjuttuja!
    Aurinkoista tiistaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei aivan ihana kuulla, että ymmärrät :) Vaikka aika tähän asti tuntuu menneen nopeasti, niin nyt hiukan tuntuu matelevan. Toivottavasti kuitenkin vähän vauhdikkaammin menee loppuaikakin :D

      Ja tosi mukava kuulla, että nämä postaukset on mieluisia :) <3 Itsestänikin on tosi mukava tuoda blogiin "vaihtelua" ja hieman uutta uuden kodin myötä :) Joten sisustusjuttuja on kyllä siis tulossa :)

      Poista
  5. Wau, tosi hienolta näyttää. Uusi koti on aina pieni jännityksen paikka ja sen edistymistä on hauska seurata. Kodin valmistumista tietenkin odottaa ja välillä ei enää malttaisi, mutta taakse päin katsoessa aika menikin lopulta nopeasti. Meillä muutto uuteen kotiin oli pari viikkoa sitten, sitä ennen käytiin viikoittain rakennuksella katsomassa kodin valmistumista ja välillä ei olisi enää malttanut odottaa. Mukavia hetkiä uuden kodin valmistumista odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon! :)

      Juuri näin, kirjoitit hyvin ja ihan kuin omia ajatuksia. Nyt kun mietin tätä aikaa kun päätös tehtiin, niin tähän asti tuntuu todellakin aika menneen nopeaa, toivottavasti tämä loppuaikakin menee :)

      Kävinkin blogissasi katsomassa ja hyvältä teidän uudessa kodissa näytti! Onnittelut uuteen kotiin vielä tätäkin kautta <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...