Terveisiä l o m a l t a!
Täällä ollaan lomalla viimeinkin, kuten otsikko hyvin asian kiteyttää!
Jos edellinen loma on ollut pahimpaan koronan alkuaikaan ja kevääseen on mahtunut touhua, odotusta, asunnon myynti, jännitystä, pettymystä, iloa, työtä sekä pisteenä iin päälle muutto, niin loma nyt elokuun alusta oli todellakin enemmän kun odotettu! :)
Perjantaina tosiaan piti saada edellinen koti tyhjäksi ja vaikka olimme itse etukäteen vieneet varastolle tavaraa jo todella paljon, niin oli perjantain kuorma toki luonnollisesti se isoin. Tässä suurena ja erittäin hyvänä apuna meillä oli Opiskelijamuutot, jota ilman ei kyllä missään nimessä olisikaan pärjätty. Kaksi erittäin ripeää poikaa auttoivat muutossa ja saivat kun saivatkin autonkin täytettyä todella mallikkaasti ja yhdellä reissulla selvittiin varastolle asti! Mietittiin, että kauankohan sitä olisikaan mennyt aikaa, jos olisimme itse tuon kaiken tehneet... Pojat olivat äärimmäisen taitavia ja reippaita, ei kyllä voi kun hattua nostaa ja kiittää edelleen kovasti!
Muuten kaikki ei mennytkään perjantaina ihan suunnitelmien mukaan koska...
Aloimme nimittäin irroittelemaan pyykinpesukonetta perjantaina siinä odottaessamme muuttoautoa, niin eipäs se niin vain ajatuksen mukaan sujunut, vaan vettä ruiskusi todella kovalla paineella pitkin kylppäriä! Siinä ei ollut itku kaukana. Mitään ylimääräistä kun ei siinä vaiheessa todellakaan kaivannut. Eipä siinä auttanut kun soittaa ensimmäiselle vapaalle putkimiehelle ja onneksi kohtuu pian saimmekin apua. Tilanne saatiin ( väliaikaiseen ) hallintaan ja loppuun työ on tehty eilen.
Aika säpinäksi siis tuo muuttopäivä meni ja tämän jälkeen odotti vielä auton pakkaaminen kirjaimellisesti tupaten täyteen! Siinä on naurua monella riittänyt. Olipahan melkoinen kuorma kun kissaneitien kanssa ajelin mökille. Onneksi mies tuli moottoripyörällä perässä, koska autoon ei todellakaan olisi mahtunut yhtään mitään!
Onneksi nyt nuo hurjimmat hetket ovat takana ja täällä on pikkuhiljaa yritetty parhaan mukaan päästä loman makuun. Hieman haastavaa se tänä vuonna tulee olemaan, koska kovasti jo mielessä siintää reilu viikon päästä oleva muuton osa2, kun vihdoin pitkän odotuksen jälkeen saamme avaimet uuteen kotiin.
Lomalle pitää aina saada ehdottomasti hyvää ( sisustus ) lukemista ja kauppareissulta löytyikin ihana Asun-lehti, joka toimii aivan loistavasti nyt mökkeillessä!
Tälläisiä loman alun kuulumisia täällä!
Toivottavasti elokuu on siellä alkanut iloisesti! :)
Yhteistyössä: Opiskelijamuutot
Huh huh, on teillä käänteitä riittänyt, onneksi pahin on nyt takana ja voi ottaa loman kannalta! Ja pian sitten uusi ihana koti ❤️
VastaaPoistaKyllä tosiaan muuttopäivä oli m e l k o i n e n! Ihan heti en moista päivää uudelleen haluaisi :D Onneksi siitä selvittiin.
PoistaUutta kotia odotellaan niin malttamattomana, päiviä lasketaan! :) <3
Ihanaa lomailua myös sinne! <3
Hyvää ja rentouttavaa lomaa, jaksaa sitten uutta kotia laitella. :)
VastaaPoistaKiitos kovasti! :) Koetetaan parhaan mukaan nyt rentoutua(kin), vaikka ajatus on kovasti jo uudessa kodissa :D
PoistaIloista elokuuta! <3
Huh, olipas melkoista luettavaa :D Onneksi pahin takana ja nyt voi lomailla!
VastaaPoistaIhanaa lomaa! <3
No eikös aika melkoinen päivä ollutkin, mutta juu, kuten sanoit, onneksi se päivä todellakin on nyt takana! Ei kiitos samanlaista enää :D
PoistaKaunis kiitos ja iloista elokuuta sinulle! :)
Mukavaa lomaa & muista rentoutua! ♥
VastaaPoistahttp://jasukuvaa.blogspot.com/
Kaunis kiitos Jasmin sinulle! <3
VastaaPoistaMukavaa elokuun jatkoa ja aurinkoa! :) <3