lauantai 22. elokuuta 2020

Terveisiä uudelta kodilta!

 



Huh huh mikä ( reilu ) viikko takana! Puuhaa on riittänyt ja aikaa on mennyt enemmän kun ajattelinkaan! Tähän perään kuitenkin on pakko sanoa, että kaikki on ollut ehdottomasti vaivan arvoista ja vaikka kaikki ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan niin silti ollaan enemmän kun tyytyväisiä uuteen kotiin! <3

Nyt kun mietin mennyttä viikkoa taaksepäin, niin tuntuu että osa ajasta on jopa ihan sumussa. Mutta jospa se tästä hiljalleen alkaa valkenemaan kun arkikin jo kolkuttelee nurkan takana! 




Varsinainen muuttopäivä oli varsinaista härdelliä kun muuttokuorma tuli ja sen lisäksi useampi huonekalu toimitus, ja tämän lisäksi asunnossa tehtiin vielä viimeistely töitä, joten ovet kävi kun saluunassa! Härdelliä tietysti lisäsi, koska moni naapuri muutti samana päivänä, joten piha oli melkoisen täynnä muuttoautoja // autoja! 

Väsymystä alkoi olla jo iltapäivästä kovasti ilmassa muuttopäivänä, olipahan mökiltä ollut todella aikainen lähtö tähän jännittävään päivään. Päivää piristi kovasti iltapäivällä saapunut kukkalähetys yhteistyössä eKukka.fi kanssa! Olin aivan yhtä hymyä väsymyksen keskellä, kun pitkästä aikaa sain leikkokukkia maljakkoon! Ja koska tämä loppukesä on kesäajasta lemppariani, niin tuo kimppu joka tuli Raparperin alla kukkakaupasta ei olisi kauniimpi voinut olla :) 

Tuleeko teidän muuten lähetettyä kukkia piristämään läheisten arkea // juhlaa? Itse lähettelen silloin tällöin kukkia, ja käytän itse aina tuota eKukka.fi sivustoa. Kuinka kätevää onkaan sieltä klikkailla osoitetta, varsinkin jos ei tiedä lähintä kukkakauppaa vastaanottajan suunnalta. 




Täällä siis aloitellaan pian arkea erittäin tyytyväisin mielin uudessa kodissa. Vielä on muutamia viimeistely töitä rakennuttajan puolelta tekemättä, mutta seuraavien parin viikon aikana ne pitäisi tulla valmiiksi, joten sitä odotellessa. Pari päivää on otettu taukoa muutenkin muuttohommista, jotta ei ihan pelkäksi työksi mene tämä loppuloma. 

Paljon tässä on totuttelua vielä useamman kerrostalo vuoden jälkeen paritalo elämään, mutta erittäin iloisin mielin :) 
Kyllä vähän väliä tulee hymy huulille ja mietittyä, että onko tämä nyt oikeasti totta! Niin kauan kun tätä etsittiin ja viimeiset puolivuotta odoteltiin valmistumista, ja nyt ollaan tässä! 

Kiitos kaikille onnitteluista ja kaikista ihanista viesteistä jota olen saanut <3 Niitä on ollut todella ilo lukea :) 

Nyt kuitenkin iloista viikonloppua ja kuullaan taas! 



* yhteistyössä sekä kaunis kiitos: eKukka.fi

4 kommenttia:

  1. Oi että, ihana nähdä kuvia uudesta kauniista kodista! Niin valoisaa ja kaunista teillä ❤️
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kauniista sanoistasi! <3 Vihdoin on odotus päättynyt ja ollaan päästy muuttamaan! Vaikka mutkia matkaan mahtui, niin nyt ajatellen kaikki oli tämän arvoisia :)

      Iloista uutta viikkoa sinne teille myös! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...