sunnuntai 6. joulukuuta 2020

2. adventti ARVONTA + voittaja

 



Iloista 2. adventti sunnuntaita sekä rauhallista itsenäisyyspäivää! <3
On aika sytyttää jo toinen kynttilä! 

Täällä itsenäisyyspäivä sujahtaa aamuvuorossa töissä ja kotiin päästyä laittelemme yhdessä ruokaa ja haaveilen myös kunnon ulkoilusta. Itsenäisyyspäivän illasta selvästi puuttuu jotakin: niin, aina yhtä ihanat linnanjuhlat! Toivottavasti tilalle on kuitenkin keksitty edes hieman samantasoista ohjelmaa, kruunaisihan se tämän illan. 

Löytyykö teiltä itsenäisyyspäivälle jotakin perinteitä? 




Tänään blogin adventtikalenterista paljastuu toinen luukku, ja se pitää sisällään aina yhtä ihania sekä luotettavia Dermosil tuotteita! 

Tämä luukku onkin ollut jo monen vuoden perinne, ja aivan ihana sillä samalla tämä on aina yhtä suosittu! Dermosil tuotteet ovat todellakin monen meidän suosikkeja, eikä suotta! Meilläkin tuotteet ovat käytössä ympärivuoden ja nämä ovat jo itsellekin lapsuudesta asti tuttuja. 

Yksi asia syksyssä onkin aina yhtä ihana, nimittäin odotella Dermosil joulu tuotteiden julkaisua, unohtamatta ihanaa kuvastoa! Tämäkin on yksi asia josta itsellä alkaa joulun odotus. 
Vuosi vuoden jälkeen voi yllättyä positiivisesti, koska aina täältä onnistuu löytämään ihania yllätyksiä ja paketit ovat myös itsessään jo niin hurmaavia! Olenkin tästä laittanut positiivista palautetta, koska tämä saa aina hyvälle tuulelle :)

Omia suosikkeja siis löytyy jälleen useampia jouluvalikoimasta, mutta eritoten tänä vuonna yllätti erilaiset marja ja kahvituotteet. Aivan ihana yhdistelmä! Mm. TyrniterveisetPorkkanainen joulu sekä Kahvi hetki nousivat omiksi suosikeiksi. 

Nyt olisi sinun aika valita suosikki tuotteesi tästä ihanasta jouluvalikoimasta! Nimittäin aika laittaa toinen arvonta pystyyn!

Voittaja saa valita k o l m e mieluisinta settiä jouluvalikoimasta! Arvonta alkaa NYT ja päättyy tuttuun tapaan ensi viikon lauantaina 12.12. Kerrothan kommentissa mikä on sinun suosikkisi? :) 

Anonyymit lukijat: muistattehan jättää puumerkkiä, että voiton osuessa kohdalle saa teidät kiinni! Ja kannattaa ehdottomasti seurailla osuuko voitto kohdalle :) 

ONNEA KAIKILLE ARVONTAAN! <3




Vielä tähän loppuun paluu 1. adventtiin: viime viikon arvonta on suoritettu, kiitos kaikille osallistuneille <3 Oli aivan ihana lukea mitkä nousi teidän suosikkipipoiksi! 

Arpakone nosti numeron 23, jonka takana kirjoitteli: Eve, onnittelut! <3 
Laitathan s.postia ja kerrot vielä valintasi niin ilmoittelen sen eteenpäin! 


KIITOS Dermosil upeasta yhteistyöstä! <3

56 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää! Puolukkaterveiset ja kahvihetki oli minun suosikkeja. Ihana arvonta mukana ollaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Hyvää & rauhallista itsenäisyyspäivää! 💙

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Eihän näistä pysty edes valitsemaan. <3 Sanotaanpa vaikka Lumikuningatar, joulunsankarit ja kultakuume. :)

    Ihanaa itsenäisyyspäivää sinne!

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Lumikuningatar olisi ihana ❤️ Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hyvää Itsenäisyyspäivää. Suosikkituotteeni on Kultakuume.
    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  6. Tykkäisin kovasti puolukkaterveisistä! Puolukka on suosikkini kaikissa muodoissa.

    VastaaPoista
  7. Lumikuningatar! Kuivan ja ikääntyvän ihon suosikkituote :) -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Puolukka kaikissa muodoissa on suosikki marjani, siksi puolukkaterveiset! marttamaria.

    VastaaPoista
  9. Lumikuningatar, joulun sankari ja puolukkaterveiset. Leppoisaa itsenäisyyspäivää! wiiks at luukku. Com

    VastaaPoista
  10. Suosikkejani on pitkän pohdinnan jälkeen porkkanaterveiset, unelmien hiukset ja Instant energy -tehokuuri <3 Ihanaa joulun odotusta! (juulia.myllykangas (at) outlook.com)

    VastaaPoista
  11. Lumikuningatar, Kahvihetki ja Joulutunnelma♡♡♡
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  12. Hunajatuotteet on ihan lemppareita! satukiuru91@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Puolukkaterveiset ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Lumikuningatar puolukkaterveiset ja kultakuume.
    Rentouttavaa itsenäisyyspäivä.
    - Seijahannele

    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Porkkanainen joulu on suosikkini <3

    VastaaPoista
  16. Kultainen joulu on suosikkini. Iloista itsenäisyyspäivää!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Tanssiva joulukuusi, pehmeät pusut ja hempeät hiutaleet ovat mun suosikit.

    Tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  18. porkkanainen joulu jessikahotakainen_80@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Hempeät hiutaleet, Ruusunmarjahetki ja Salviahetki :-)
    Nimim. Jassu

    VastaaPoista
  21. Tyrniterveiset, kahvihetki ja porkkanainen kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  22. Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Omat lempparit olisivat tanssiva joulukuusi, joulun sankarit ja hunajainen lahja iholle <3

    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Kahvihetki kuulostaa ihanalle.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Hyvää itsenäisyyspäivää !
    Kultainen joulu on suosikkini ja mikä ihana nimi ❤🎅🤶
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    Omat valintani olisivat Lumikunigatar, Pehmein askelin ja Hunajaista joulua.
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Itse pidän Lumikuningattaresta ja porkkanaisesta,
    -sirpsu

    VastaaPoista
  27. Tanssiva joulukuusi on suosikkini! sutujal@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Oma lemppari on Unelmien hiukset. :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

    ninde83 at gmail.com

    VastaaPoista
  29. Puolukkaterveiset!
    maija.sulku@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa. Tanssiva joulukuusi, Classic EdT ja Joulutunnelma olisivat valintani.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Tanssiva joulukuusi, joulun sankarit, tyrniterveiset.. Mukavaa joulun odotusta kaikille! sefedinikati@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Hunajaista joulua, Porkkanainen joulu ja Tanssiva joulukuusi.
    pajun.kissa@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Sanna K. Kultainen joulu ja joulunsankarit ovat suosikit.

    VastaaPoista
  34. Hyvää itsenäisyyspäivää! Itsenäisyyspäivän perinteisiini kuuluvat valkoiset kukat, Suomenlippu ja kaksi kynttilää ikkunalla illalla.
    Toivoisin puolukkaterveiset ja tyrniterveiset.
    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Lumikuningatar instant energy-tehokuuri ja ainutlaatuiset hetket ovat suosikkejani. Hyvää itsenäisyyspäivää. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Hempeät hiutaleet, joulun sankarit ja hunajaista joulua. Todella haastavaa valita noista ihanuuksista vain kolme! T. Anuskii

    VastaaPoista
  37. Hyvää itsenäisyyspäivää! Näistä on kyllä vaikea valita, mutta ehkä tyrniterveiset.
    miakinnun75(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Tanssiva joulukuusi, Puolukkaterveiset ja Tyrniterveiset.

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  39. Ihanaa itsenäisyyspäivää! Omat lempparit on tanssiva joulukuusi, hunajainen lahja iholle sekä tyrniterveiset <3 jenna.p.oksanen@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Lumikuningatar! Terveisin, Karoliina,
    kruusila@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Tanssiva joulukuusi, Tyrniterveiset ja Puolukkaterveiset

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  42. Puolukkaterveiset, Lumikuningatar jabtuiki tuiki tähtönen. Hyvää itsenäisyyspäivää ja mukana arvonnassa.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Hunajainen Joulu, ja Kahvihetki kiinnostavimmat. Ihania tuotteita. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Tanssiva joulukuusi, puolukkaterveiset ja lumikuningatar :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Vaikea valinta, mutta kahvi taikka puolukka kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
  46. mukana nina.sihvonen@luukku.com

    VastaaPoista
  47. RiittaR

    Ruusunmarjahetki, kultainen joulu ja kahvihetki kuulostaa hyvälle.

    VastaaPoista
  48. Tyrniterveiset, Joulun sankarit ja Classic EdT
    nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Puolukkaterveiset, Tanssiva joulukuusi ja Tyrniterveiset.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  50. Hunajainen joululahja vaikuttaa tosi kivalle.
    -Lumikki
    lumikki90(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Hunajaista joulua, Joulun sankarit ja Hempeät hiutaleet.
    hilpiu@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Lumikuningatar olisi suosikki
    T.Mari O

    VastaaPoista
  53. Tanssiva joulukuusi, puolukkaterveiset ja lumikuningatar vaikuttavat ihanilta. Vaikea valinta :D
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Valinta olisi vaikea,Dermosilit on niin ihania tuotteita.T:Pauliina

    VastaaPoista
  55. Hunajaista joulua tai hyvikset!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...