torstai 3. elokuuta 2023

Penkki jolle on monta paikkaa

 



Voihan sade! Täytyy sanoa nyt kyllä, vaikka yleensä en sateesta lannistu, vaan päinvastoin, niin tämän viikon sateet ovat olleet kyllä sitä luokkaa, että on vähän meinannut huumoria kysellä. Onneksi nyt sentään on vähän tauonnutkin ja on päässyt sitten ulkoilemaan ja on päästy myös karvatassujen kanssa ulos. Toisaalta, sisällä on saatu hyvin tehtyä hommia mitä ajateltu lomalle ( kuten mm. kaappien siivousta ) joten ei ollenkaan hassumpaa että on tullut oikeasti aika käytettyä hyödyksi! 

Loma alkaa vedellä viimeisiä ( tämä yhteinen ja osa 2/3 ) ja tämä viikko loppuun vielä lomaillaan ja ensi viikolla sitten töihin taas. Näin se on ihan yks kaks kolme viikkoa hurahtanut. 



Tähän kotiin muutettaessa ( ensi viikolla tulee jo 3 vuotta! ) ostettiin terassille ihanat EcoFurnin tuolit sekä pieni pöytä, ja ollaan tykätty näistä kalusteista todella paljon! Olivat ne olleetkin jo jonkin aikaa haaveena meillä molemmilla, että sitten kun on sellainen koti mihin ne saadaan. 

Joten tähän luonnollisena jatkona oli kurkkia minkälaisia muita kalusteita kyseisellä merkillä on, koska mielessä oli jokin pidempi penkki, ja sille olisi useampiakin paikkoja mihin se sijoittaa. 

Kaluste Kaverit netti sivuilta löytyikin hyvä valikoima kyseisen merkin tuotteita ( klick ) joten sieltä sitten kotiutui meille lopulta tuo EcoFurn D - Penkki joka oli juuri täydellinen meidän tarpeisiin. Tiesitkö muuten, että Kaluste Kavereilla on juhlavuosi ja peräti 40v on tämä upea perheyritys toiminut! Onnittelut! :) 

Penkki pääsi ensin terassille muiden kalusteiden jatkoksi, mutta lopulta sitten on ollut tuossa sisääntulon vieressä ja ollutkin todella kätevä siinä ja oikeastaan kuin siihen tehty. Toisaalta se sopisi myös laatoitukselle tuohon sisääntulon lähelle, joten tälle todellakin on monta paikkaa. 

Kannattaa muuten kurkata tuonne sivulle, koska nyt nämä EcoFurn kalusteet ovat hyvässä alessa! 




Kuvissa muuten vilahtaa myös sitruspuu josta taisinkin edellisessä postauksessa mainita. Se on todellakin kestänyt hyvin kesän lämmön parvekkeella, ja muutama sitrus on vain tippunut, muuten se on loistavassa kunnossa! Nuo ne ovat kyllä niin pirtsakoita kasveja, ja sellaisia jotka ihmeen hyvin myös omissa hyppysissä pysyy hengissä! 

Tänään uhmataan sadetta ja lähdetään tekemään pieni päivän reissu vanhoille kotikulmille ja pysähdytäämpä matkalla myös yhteen paikkaan jossa on pitänyt ehkä liiankin monta kertaa pysähtyä tuota väliä suhatessa, mutta aina menty ohitse  :D Mutta nyt näin lomalla on hyvä aika tähänkin. Tästä varmasti lisää ainakin instan puolella! 

Joko siellä on aloitettu arkea vai vieläkö lomaillaan? 


* Yhteistyössä: Kaluste Kaverit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...