keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Sisustushaaveita



En ole pitkään aikaan tehnyt mitään haave tai kollaasipostauksia blogin puolelle, vaan ne ovat olleet lähinnä päässä ajatuksissa. Nyt kuitenkin ajattelin laittaa vähän mustaa valkoiselle, ja tekaisin ehkä ( itselle ) vähän yllättävänkin listan tänne blogin puolelle. 

Olen ihastellut by Lassen tuotteita pitkään niin kuvissa, kuin muiden blogeissa. Kuitenkaan kotiin itselle en ole niitä osannut ajatella. Mutta, niin ne joskus ajatukset muuttuu, ja nyt sisustushaave listalla onkin useampi ko. merkin tuote. 

Missään tapauksessa tätä listaa ei ole helppo alkaa "purkamaan", koska kaikki ovat tässä hissuksiin nousseet itselle todella mieluisiksi. Mutta jos sitä käytännöllisyyttä yhdistää tähän haaveiluun, niin varmasti tuo Kubus Lolo maljakko olisi sellainen joka pääsisi heti kovaan käyttöön. Eipä sillä, että nyt alkaa paras kynttilä aika, ja tuo kynttelikkö myös olisi varmasti ihan omiaan... :) 

Listalla seilaa myös jo pidempään haaveissa ollut Vitra:n Rotary tarjotin, joka itseasiassa on vaan jäänyt hankkimatta, vaikka se mielessä onkin ollut pitkän aikaa. Tarjotinta löytyy useammassa sävyssä, ja niin paljon kun olenkin myös vuodenaika sisustaja, niin tottahan toki tämä tuote sopisi muutamassakin värissä. Värin(kään) valinta ei siis aina ole helppoa. 

Onko sinulla tällä hetkellä joitakin sisustushaaveita? :) 


IHANAA PÄIVÄÄ! <3



2 kommenttia:

  1. Ihania haaveita sinulla. Meiltä löytyy yksi by Lassen -kulho ja kynttelikköä myöskin haaveilen. On vaan sen verran arvokas tuo isompi kynttelikkö, että täytyypi tarkkaan miettiä olenko juuri sitä vailla.
    Juuri nyt haaveilen seinävalaisimesta, mikä on ollut etsinnässä jo useamman vuoden. Nyt olen löytänyt mieleisen valaisimen, enää mietityttääkin vain valaisimen koko. En ole siis livenä vielä nähnyt. Onnekseni paikallisen kivijalkamyymälän yrittäjä lupasi valaisimen tilata, saan ensin sovittaa ja sitten vasta tehdä ostopäätöksen. Joten, nyt odottelenkin malttamattomana valaisimen saapumista. :)
    Mukavaa vaikkakin hieman tuulista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tälläiset haaveet ovat aina yhtä ihania :)

      Tuo kulho on kyllä todella kaunis, en ihmettele siis yhtään, että haluat jatkaa sarjan keräilyä :)

      Kuulostaa aivan todella loistavalta palvelulta, ei voi kun ihailla! :) Uskon, että tuosta tulee jo todella hyvä mieli, kun asiakaspalvelu on noin ystävällistä :)

      Iloista uutta viikkoa Kaisa! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...